Taivaslaulu / Pauliina Rauhala
Gummerus, 2013, 281 s.
Kannen suunnittelu Tuomo Parikka
Aiheen puolesta en kiinnostunut tästä kirjasta, en uskonut nuorella lestadiolaisäidillä olevan paljoakaan sellaista kerrottavaa, josta haluaisin lukea. Minut innostivat lukemaan Rauhalan tekstistä poimitut kauniit ja runolliset lainaukset, joita alkoi ilmestyä blogeissa samaan tahtiin kuin kiittäviä arvioita kirjasta.
"Kun katson lapseni kasvua, voin kuulla kohinaa. Vaikka lapsi on minussa kiinni kuin pahka koivussa, en voi olla tuntematta ylpeyttä: koivunmahlani kasvattaa hänet vahvaksi ja terveeksi. Minun diplomityöni on tehty, kun läpikuultavista sormista tulee pulleita herneenpalkoja ja ohuet linnunjalat muuttuvat leivinliinan alla kohonneiksi vehnäpitkoiksi. Minun väitöskirjani on valmis, kun imukuppisuu herahtaa hampaattomaan nauruun ja silmiin syttyvät auringonkukat. Ja kun rakastava katseeni on ympäröinyt pienen ihmisen niin kokonaiseksi, ettei hän ikinä täysin katoa, minä niiaan ja kumarran ja Jumala taputtaa taivaassa."Pidemmälle lukiessa kelkkani alkoi kääntyä. Rauhalan kieli on todella taidokasta, mutta ei kuitenkaan sitä kirkasta ja kylmää jota eniten rakastan. Alkuihastuksen jälkeen kauniit runokuvat alkoivat paikoin tuntua jopa kuorrutukselta, jonka alle jäävä tila oli tukahduttavan ahdas.
Yllätyksekseni sain huomata sittenkin kiinnostuvani enemmän siitä, mitä Rauhala tahtoo sanoa. Minulle Taivaslaulu on ennenkaikkea äidin ja naisen tarina, vaikka kertomus etenee myös perheen ja yhteisön kautta. Myös perheen isän, Aleksin, hämmennys ja etsintä on tärkeää kirjan juonen kannalta, mutta keskiössä on kuitenkin Vilja, joka kaikesta onnesta huolimatta väsyy.
Tarina alkaa kaikkivoipaisuuden tunteella, kun Vilja ja Aleksi, laulun sanoin, keksivät rakkauden. He ovat varmoja onnistumisestaan, heidän rakkautensa riittää ja vie yli vaikeuksien. Vuosia näin onkin, mutta perheen jatkuvasti kasvaessa Vilja alkaa voida huonosti. Toistuvat raskaudet rikkovat fysiikan ja kyvyttömyys määrätä omasta kehosta ja seksuaalisuudesta lannistaa mielen.
"Kun mietin Jumalaa, joka kampeaa lentoon lähteviä lintuemoja pesänreunalta pesänpohjalle piipertämään, käytön puutteessa surkastuneita pikkulinnunsiipiä alkaa kutittaa selkäpuolellani. Minun on vaikea istua aloillani. Nokastani kuuluu huuto kuin autontorvi. Silmiin syttyvät hätävilkut. Suihkuava kyynelneste jäätyy tuulilasille. Siipisulat kohisevat selässä ja on avattava turvavyö, jotta ne mahtuvat kasvamaan. Leveiksi ja kantaviksi, tuulta ja pyryä pelkäämättömiksi."Vilja ehtii käydä hyvin lähellä lopullista luovuttamista. Samaan aikaan Aleksi punnitsee tarkkaan arvojaan ja päättää lopulta vaimon terveyden menevän kaiken muun edelle. Yhteisön oikeus määrätä jäsentensä intiimeimmistäkin asioista joutuu kyseenalaiseksi, eikä vapaus jättää yhteisö riitä ratkaisuksi ongelmiin.
" Valon jossa ei ole pelkoa voin jakaa vain rakkaimpani kanssa, hänen joka yhä kulkee kanssani. Hiljaisuus suojelee meitä, kietoo keveät verhot ympärillemme, sulkee pois katseet jotka kieltävät ilon, ja me olemme kahden, minä ja hän, laakson lilja ja omenapuu. Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut."Taivaslaulu on aiheeltaa rohkea ja asenteeltaan vilpitön romaani. Ihailen Rauhalan kykyä katsoa aihetta tyynesti usealta kannalta ja kertoa näkemästään näin kauniisti ja koskettavasti. Toivon, että kirjaa luetaan sekä uskonnollisissa että maallisissa piireissä, sillä on paljon annettavaa molemmille.
Suomen Pakolaisavun lukutaitotyön tukemiseksi on
edelleen käynnissä.
Oman avustuksesi voit käydä antamassa
bloggareiden Jelpi-sivun kautta.
Avainsana: tyynesti. Siitä ihailin itsekin kirjoittajaa. Juuri kuuntelen samalla taustalla Inhimillistä tekijää, jossa kirjailija kertoo. Sielut ovat olemassa jo ennen kuin syntyvät? Siinäkö syy, ettei ehkäisyä sallita?
VastaaPoistaSe inhimillinen tekijä pitääkin kuunnella, hyvä kun muistutit.
PoistaSielujen olemassaolo ennen syntymää on kaunis ajatus, kieltämättä. Mutta mutta...
Jotain vilpitöntä ja kaunista tässä on. Nuo uskonnon oppikysymykset syntymättömistä lapsista ovat hankalia.
VastaaPoistaKirja on johdonmuikaisesti kirjoittettu niin, ettei selvästikään haluta provosoida ketään, mutta halutaan nostaa esille ongelma. Hieno askel kohti ratkaisua.
PoistaMinut Rauhalan kirja piti otteessaan alusta loppuun. Hyvin kirjoitettu, intensiivinen ja kaunis kirja ristiriitaisuuksista yhden perheen ja yhden uskonyhteisön sisällä. Pidin tavattomasti.
VastaaPoistaKyllä se piti otteessaan hyvin, varmaan siihen ettei mitään puutumista päässyt tapahtumaan vaikutti se näkökulmavaihtelukin. Nukkepuheen ja blogikirjoitusten ottaminen mukaan oli hieno oivallus.
PoistaErja, aika tavalla samaa mieltä. Toisaalta tulee mieleeni, että eikö tässä liika kaunokielisyys peitä itse asiaa, hämärrä sitä, mitä Rauhala haluaa tuoda esiin. Tuo mainitsemasi 'kuorrutus' on minusta juuri sitä, joka tämän aiheen kirjassa sekä hämmensi että häiritsi.
VastaaPoistaKyllä, minuakin kauniit kielikuvat alkoivat jossain vaiheessa ahdistaa. Rauhala tekee mielestäni viisaasti niitä käyttäessään, mutta samalla tunsin pientä surua siitä, että niin on asianlaita.
PoistaMinusta kirjan kaunokielisyys jotenkii sopii juurikin kuvaamaan tätä kirjan tarinaa. uskomme on niinkin perinteinen kuin raamattu on, ja siksi kalevalamainenkin ote sopii, seurapuheet ovat jonkin verran kaanaankieltä, siihenkin katottuna kirja sopii.
VastaaPoistaen mä tiedä että tässä olisi mitään kuorrutusta. elämä iloineen ja suruineen on kaikilla ihmisillä inhimillisellä mielellä melko samanlaista, ja meillä se kaikki elo uskon kautta näkyy erilaisena kuin kenties sulla ja hällä. Siksi on vaikea nähdä ulkoapäin sitä, että ihan vapaasti me uskomme, haluamme uskoa, elämän ei ole tarkoitus olla helppoa. ja se, että sais itse päättää asioista( tietää mikä minulle sopii), ei takaa onnellista lopputulosta kuin se, että suostuu Jumalan tahtoon.
Voi olla että kirjan tarina on vähän kuin meidän perheestä. en tiedä loppua, mutta se mitä olen kuullut, niin on meillä. En ole masentunut tai väsynyt perheen arkeemme, mutta kun mies elää toisin, eikä ole vl, huomaan että entistä tärkeämpänä toivon kohdalleni sen, että saisin pitää tämän uskon loppuun saakka.
Kirjan kieli on tosiaan runollista ja täynnä kauniita kielikuvia. Arvostan niiden kekseliäisyyttä ja osuuvuutta, mutta teksti on niitä niin täynnänsä, että jossain vaiheessa aloin niihin jo vähän kyllästyä. Kaunista se toki on silti ja taitavaa.
PoistaPohdinkin jossain vaiheessa, mahtaako kieleen vaikuttaa tai onko siihen ihan tarkoituksellakin haettu kaikuja seurapuheista, käsitääkseni niissäkin ilmaisu on vahvaa ja latautunutta.
Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa, minua ihastutti se vilpittömyys, jolla aihetta käsiteltiin. Kirjan loppu jää hieman avoimeksi, mutta siinä on kuitenkin valoa ja toivoa.
Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!
Tämä on ihan ehdoton tämän syksyn kirja! Postauksesi on (uskokaa tai älkää!) ensimmäinen kirjasta lukemani, mutta en tietenkään muulta hehkutukselta ja iltapäivälehtien lööpeiltä ole välttynyt. Vuoden tapaus - erityisesti täällä Oulussa.
VastaaPoistaNäin on!
PoistaVarausjonot Oulun kirjastossa ovat kuulema ihan mahtavat, ja täällä Turussakin on tilattu kirjaa jo kaksi kertaa lisää. Silti varausjono näyttää sen kun pitenevän vaan, mahtaako olla kohta aika jo kolmannelle lisätilaukselle!
Hieno kirjoitus, ymmärrän hyvin ajatuksesi runsaista kielikuvista. Monesti itsekin väsyn liian runolliseen kieleen, mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Ihastelin alusta loppuun :)
VastaaPoistaMainitsemasi tyyneys on kyllä ihailtavaa Rauhalan tavassa käsitellä aihettaan, sama asenne kuvastui minusta hänen esiintymisessään Inhimillisessä tekijässä.
Inhimillinen tekijä muutti hieman käsitystäni kirjailijasta. Olin vähän pelännyt hänen puolestaan, ajatellut jostain syystä ettei hän olisi valmistautunut siihen ryöpytykseen mitä iltapäivälehdiltä tuli. Siinä kun katselin hänen olemustaan, tuli luottamus, että kyllä hän oli tiennyt mihin ryhtyi.
PoistaKauhean surullista silti, että maltillisesta puheenvuorosta koetettiin lietsoa jotain muuta.
Lisäys vielä; Inhimillisessä tekijässä aihetta käsiteltiin toki asiallisesti, lietsojilla tarkoitan tietekin iltapäivälehtiä, jotka repivät otsikoita synnytyskoneista sun muusta.
Poista"Minulle Taivaslaulu on ennenkaikkea äidin ja naisen tarina" Minullekin pitkälti näin.
VastaaPoistaJa runollisen kielen kanssa painiskelin kunnolla.
Hyvä kirja, ei vain ihan minun kirjani.
Samaa voisin sanoa minäkin. Arvostan kirjaa, se on hieno. Mutta niin kaukana omasta maailmastani, ettei se voi millään nousta niiden ihan kaikkein tärkeimpien joukkoon.
PoistaToisaalta, tuo vieraus ehkä onkin juuri parasta tässä, en olisi ihan heti arvannut voivani kiinnostua aiheesta ja tuntea näin paljon myötätuntoa.
Nyt on laulu luettu, ja kylläpä tykkäsin ja vakuutuin. Nostat postauksessasi esiin Viljan ja Aleksin rakkaustarinan, joka onkin yksi kirjan hienoista juonteista! Minusta riipaisevaa oli se, että kun nuoret juuri ehtivät toisiinsa tutustua, heidän läheisyytensä upposi uupumuksen alle. Voi surkeutta!
VastaaPoistaJuu, vaikka tässä ehkä Viljan uupumus onkin se kaikkein tärkein aihe, voisi tätä lukea ihan myös rakkauskertomuksena. Pidin varsinkin siitä avioliiton alun kuvauksesta, se on jotenkin niin sykähdyttävää, kuinka varmoja he ovay siitä, että onni vain syvenee.
PoistaTaitava kirjoittaja, mutta tyyliltään kirja ei ihastuttanut minua. Liian lyyrinen ja toisteleva, kuvaus väliin jopa pinnallisen tuntoista. Kirja ei siis ollut minun tyyliäni, mutta tiristelynhalu sai minut lukemaan sen alusta loppuun kiinnostuneena.
VastaaPoistaVl:nä voisin vielä todeta, että uskonnollinen kuvaus oli väliin osuvaa, mutta monin paikoin myös kaukana todellisuudesta. Itse koen ainakin uskovani eri tavalla kuin Vilja ja Aleksi, mutta uskohan on toki aina henkilökohtainen kokemus. Uskoisin myös, että läheskään kaikki uskoomme liittyvät irooniset kommentit eivät varmaan edes näyttäydy niille lukijille, jotka eivät tunne uskoa perusteellisesti.
Minun lukukokemukseni oli samankaltainen, ihailin sujuvuutta ja kauniita runollisia ilmaisuja, mutta pelkistetympi tyyli on kuitenkin se, josta eniten pidän.
PoistaMinulle uskonnollisuus on aika vierasta, mutta olet varmaan oikeassa siinä, että sitä on monenlaista.