Lumikuningatar / Michael Cunningham

Cunningham, Michael: Lumikuningatar
The snow queen, suom. Raimo Salminen
Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen
Gummerus, 2014, 291 s.

Alkaako lumous haihtua? Siitä asti, kun romaani Illan tullen ilmestyi, olen muistanut ottaa Michael Cunninghamin listalle aina kun on kysytty mielikirjailijoita. Eikä aikomuksena toki ole häntä sieltä vieläkään tiputtaa, vaikka kumman vaisuksi lukukokemus tällä kertaa jäikin. En oikein tiedä miksi näin kävi, sillä Lumikuningatar toistaa kaiken mistä Cunninghamin kirjoissa yleensä pidän; kieli on kaunista, kertojanääni realistinen ja vilpitön, aiheet mielenkiintoisia mutta kuitenkin sopivan tuttuja, helposti samaistuttavia.

Alkuasetelma on Cunninghamille tyypillinen. Ollaan New Yorkissa, aviopari Tyler ja Beth jakavat asunnon edellisen veljen, Barretin kanssa. Veljesten läheistä suhdetta kuvataan paljon, takautumat lapsuuteen selittävät miesten suhtautumista asioihin aikuisina. Tyler on muusikko, Barret ja Beth työskentelevät yhteisen ystävänsä Lizin omistamassa muodikkaassa butiikissa. Ystäväpiiri on laaja, istutaan iltaa, keskustellaan taiteesta, rakastutaan, erotaan, ja kaiken aikaa pohditaan miksi on rakastuttu, miksi erottu ja oliko kaikki vaivan arvoista.

Tummimman juonteen tarinaan tuo Bethin sairaus. Tyler suree ja pitää huolta vaimostaan, mutta kun tämä kuolee, mies jää syyllisyydentuntoisena miettimään, tekikö oikein. Oliko oikein tuntea itsensä tärkeäksi, ottaa vaimon sairaus omaksi elämäntehtäväkseen? Voisiko Beth olla vielä hengissä, jos hän olisi toiminut jotenkin toisin? Tylerin pohdinnat ovat naiiveja, taikauskoisia ja turhia, mutta juuri niiden kuvauksessa piilee Cunninghamin kertomusten lumo. Sillä kaikkihan me pohdimme naiiveja ja turhia ajatuksia, vaikka vain harva kehtaa niistä kertoa.
"Iltana jona hän näki näkynsä, huojentuneena juurihoitouhan poistumisesta ja luvattuaan käyttää hammaslankaa entistä säännöllisemmin, Barret oli ylittänyt Great Lawnin ja oli lähestymässä kirkkaasti valaistua, suunnattomalta jäämöhkäleeltä näyttävää Metropolitan Museumia. Hän oli suunnannut linjan 6 junalle oikotietä, ja oksien pudotellessa pieniä lumipaakkuja hänen hartioilleen hän asteli ohuen jääkuoren saaneessa rouskuvassa, hopeanharmaassa lumessa tuntien iloa edes siitä että oli menossa kotiin Tylerin ja Bethin luo, siitä että joku odotti häntä. Hän tunsi itsensä turraksi, ikään kuin kauttaaltaan puudutetuksi. Hän mietti oliko hänestä nyt kolmenkymmenenkahdeksan vuoden ikäisenä tulossa - ei suinkaan traaginen intohimon ilmentymä, rakkauden pyhä narri, vaan pikemminkin - kuin keskiportaan johtaja joka on kirjannut yhden kaupan tappioksi (kyllä vain, yrityksemme salkku on kärsinyt joitakin takaiskuja mutta ei mitään katastrofaalista) ja käynyt sitten käsiksi seuraavaan, uusin joskin hivenen järkevämmin odotuksin. Hänestä ei enää tuntunut tarpeelliselta ryhtyä vastahyökkäykseen, jättää tunnin välein viestejä vastaajaan tai jäädä vahtimaan exänsä asuintaloa, vaikka olisi kymmenen vuotta aikaisemmin tehnyt täsmälleen niin: Barret Meeks, rakkauden soturi."
Suomenkielisen kirjan kansi on kaunis, mutta lumisen maiseman pehmentäminen satukirjamaiseksi tekee kuvasta vähän liiankin makean. Teki mieli googlettaa esiin alkuperäinen kansi, ja kuinka ollakaan, New Yorkissa on tyydytty hieman pelkistetympään esitykseen.

Lumikuningattaresta on ilmestynyt jo monta blogijuttua. Laillani hitusen pettyneitä ovat olleet mm. KatjaKaroliina ja Liisa.

Leena nostaa Lumikuningattaren Cunninghamin parhaiden teosten rinnalle ja Ullalle se tarjosi vangitsevan upean lukukokemuksen.

Jassu ja Liisamari Seppälä taas avaavat hienosti Cunninghamin Lumikuningattaren yhteyksiä samannimiseen H.C. Andersenin satuun.

Kommentit

  1. Uskomaton vaikutus kannella, katsoin tuon blogatessa. Todella tylsä. Meillä on tosi kaunis kansi, varmaan vuoden kauniimpia kansia. Pidin lukemisesta, mutta parhainta Cunninghamia tuo ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, musta tuo englanninkielisen laitoksen kansi on kyllä tyylikäs :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On se. Pohdinta on pienimuotoista, mukavan ihmisenmittaista. Tulee lähelle vaikkei itse oliskaan nykistä, eikä edes kovin hip tai cool.

      Poista
  3. Erja, no minä en lue muita kuin parhaita: Tiedäthän minut eli ne, joista en pidä heti, jätän lukematta;) Minusta tämä kirja oli ihan taattua Cunninghamia, vain kansi oli liiankin 'imelä', vaikka lukijat sen äänestivätkin hyvin erilaisista lukemistani tämän vuoden kauneimmaksi. Lumikannet yleenäsä voittavat tähän vuoden aikaan.

    Minua on alkanut ihan hiukan vaivata, mikä niin monen mielestä tästä on mennyt vikaan tai on liian laimeaa. Minusta C. kirjoittaa usein mielenisisäisistä asioista ja on häntä ennenkin saanut lukea rivien välistä. Jos mietin, että C. parka: Häntä verrataan kai niin paljon Illan tullen ja etenkin Tunnit teoksiinsa. Minulle Koti maailman laidallakin oli järistys, joka oli saatava omaksi. Mutta ei tämä kirja mikään kuuman sarjan teos ole hyvin monen luetun joukosta. Syyssato yllätti minut täysin ja kaikki mitä ajattelin vielä syyskuussa on muuttunut toiseksi. Vain se mitä ajattelin alun alkaen vuoden parhaaksi on sitä edelleenkin.

    Tämä oli kiinnostavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä periaate Leena, tuo lukea vain hyviä kirjoja, sitä koitan itsekin noudattaa. Niin monta syytä voi olla siihen että kirja ei iske ihan kohdalleen. Olen tänä syksynä ollut aika väsynyt, ihan jo sekin että luen nykyisin vain pienissä pätkissä iltaisin voi olla syynä siihen, etten päässyt tähän oikein kunnolla sisälle, eikä teksti tuntunut niin vaikuttavalta kuin Cunninghan yleensä. Mene tiedä, ihan vankkana C-fanina pysyn kyllä edelleen :)

      Poista
  4. Kiinnostavaa; vältän arvioita kirjoista, jotka aion lukea, mutta tästä en ole ihan varma, joten tarvitsen vahvistusta. Lukisinko vai en? Hieman pettymys siis näköjään, mutta tuo viimeinen kommenttisi lupaa hyvää. Suomalainen kansi on kovin kiiltokuvamainen, totta, minäkin tykkään enemmän alkuperäisestä. Ehkä nykin lumisade on enemmän sen kaltaista? Ja erilaisia tekstityyppejä on käytetty siinä hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ei taida oikein nyt olla apua, kun tekee mieli sanoa että lue vaan, et kadu, mutta jos et lue, ei tarvitse katua sitäkään. Tämä on siis hyvä kirja, muttei sisällä mitään sellaista mullistavaa, että olisi pakko rummuttaa kaikkia lukemaan.

      Poista
  5. Hmm, lukemattomien kirjojen pinon vierellä, harkitsen, tartutko tähän. Kuvauksesi on kovin kiinnostava. PS. Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu vaan :) tai jos et ehdi, voit vaihtoehtona kuunnella tämän: http://youtu.be/UMfKewPnwr0
      Kiitos haasteesta!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!