sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pullinen, Sari: Kohta kaikki alkaa

Kohta kaikki alkaa / Sari Pullinen
Gummerus 2014, 288 s.

Ensimmäistä sivua lukiessa teki mieli supatella ääneen, että kiitos kiitos kiitos, niin kauniisti kulki kirjoitus ja niin hienoja olivat silmiin nousevat kuvat.

Pidän salaperäisistä tarinoista, sellaisista, joista ei ihan heti saa kiinni. Kohta kaikki alkaa venytti epämääräisyyttä kuitenkin vähän liiankin pitkälle, niin että aloin jo epäillä tietääkö edes kirjoittaja mihin ollaan menossa. Onko hänellä jotain sanottavaa, vai onko tarkoituksena vain maalailla viehättäviä kaipuuntäytteisiä kuvia vanhoista taloista, puutarhoista ja meren rannoista? Kyllä sitä sanottavaakin sieltä sitten löytyi, mutta ennen kuin olin päässyt puoleenväliin lukemisessa, alkoi kirjan nimi vaikuttaa melkein sarkasmilta. Oikein mitään kun ei ollut siinä vaiheessa vielä alkanut tapahtua.
"Avaan matkalaukun.
Hotellihuoneen ikkunasta näkyy muutama sata metriä mukulakatua. Se viettää loivasti laitimmaisten talojen taakse ja päätyy joutomaalta näyttävän nurmikentän laitaan.
Sieltä alkaa meri. Vaikka se on suuri, tänä iltana tällä rannalla se on äänetön, lähestulkoon liikkumaton.
Puutalot ovat tuulen hankaamia, niiden vaaleansiniset ja hennonkeltaiset seinät vähän teennäisiä, kuin elokuvan kulissi.

Joitakin autoja ajaa kivetyksellä täristen. On jo ilta ja pian yö, mutta sekin vain lyhyt hämärä. Nopeasti saapuu taas uuden päivän valo.
Nainen hiekanvärisessä takissa ohittaa hotellin. Tietää, mihin kävelee, väistelee lätäköitä.
Täällä on satanut.
Siellä, mistä lähdin, oli pouta. Puut kannattelevat tuoreita lehtiään varoen, kuin eivät olisi koskaan aikaisemmin sitä tehneet. Mikä valhe." 
Kirsi, keski-ikäinen lapseton nainen, on jättänyt aviomiehensä Nallen rakastuttuaan itseään hieman vanhempaan Juhaniin. Kirsi odottaa Juhaninkin jättävän perheensä mutta mies epäröi, hän tarvitsee aikaa. Viiden vuoden kuluttua Kirsi ymmärtää, ettei mikään aika tule koskaan riittämään Juhanille.

Kirsi tahtoo repäistä itsensä irti vanhasta ja lähtee pois kotoaan, merenrantahotelliin, jonka nimen on kauan sitten nähnyt isän kirjoittamana Etelä-Saimaan kulmassa. Siellä tuntemattomien ihmisten ympäröimänä hän tutkii hylättyjä taloja kaupungin laidalla, vaeltelee kaduilla ja istuskelee kahviloissa miettien rakkaudenkaipuutaan, tarvettaan rehellisyyteen ja pyrkimystään elää ilman kulisseja.

Monenlaisia vaiettuja tragedioita paljastuu tapahtuneen muillekin. Kirsin pohdintojen kautta kirjailija tarkastelee rakkautta ja rakkauden puutetta, erilaisia suhteita, niiden kestävyyttä ja kestävyyden syitä. Näkökulmia on monia ja tarkastelu on kiihkotonta. Tunteellisuudesta huolimatta tarina ei painu melodraamaksi, kielen kirkkaus kantaa sitä eteenpäin ilman suurempia notkahduksia.

Pidin siitä, että tapahtumat oli sijoitettu kahteen erilaiseen miljööseen. Merenrantakaupungista etsin jotain tuttua sitä kuitenkaan löytämättä, ei taidettu olla Naantalissa tai Hangossa kuten ensin luulin, vaan ehkä ennemminkin vaikkapa Loviisassa tai Haminassa. Karjalanmurteen käyttö dialogissa ja pienet viittaukset itärajan läheisyyteen Kirsin kotikaupungissa lisäsivät mielenkiintoa yllättävän paljon. Oli peräti virkistävää siirtyä hetkeksi Etelä-Karjalaan, en muista ihan äsken lukeneeni mitään muuta sinne sijoittuvaa.

12 kommenttia:

  1. Kaunista tekstiä ja kirjan kansikuva oli kaunis, kunnes huomasin puukonterän. Rakkaus voi olla traagista ja ero vieläkin rajumpaa... kirjan nainen kävi todella syvällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on toisaalta ikuinen, toisaalta loppuun kaluttu. Aika mielenkiintoisesti Pullinen sitä kuitenkin käsitteli, ja sanankäyttäjänä ja tunnelman luojana hän on loistava. Ja ihmeitten ihme, mustasukkaisuus loisti poissaolollaan, nyt vasta huomaan sitä "kaivata".

      Poista
  2. En kommentoi muuta, kuin että kirjan kansi on ihan älyttömän tökerö ja mauton. UGH, mikä sillisalaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei se nyt se ihan kaikkein tyylikkäin taida olla. Mutta onhan se aika kaunis, ja jollain lailla hienosti samoilla linjoilla kirjan sisällön kanssa.

      Poista
  3. Kun aika loppuu - Ennen kuin kaikki muuttuu - Kohta kaikki alkaa

    - onko tässä nyt joku kirjannimitrendi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin jokin päättyisi...joo, ajattelin samaa :) myöskin kirjaijaa esittelevä lieveteksti oli trendikkäästi hassuja sattumanvaraisuuksia luetteleva. Aluksi oli hauskaa kun ihmisistä kerrottiin jotain yllättävän merkityksetöntä, nyt se jo vähän ärsyttää.

      Poista
  4. Kaivelin kiivaasti blogiani, mutta arviota en löytänyt. Paitsi luonnoksista, johon olin kirjoittanut: "Jännite ei pitänyt, teksti ei vienyt mukanaan. Pidin osaa tekstistä ylitunteellisena, osaa kliseisenä ja osaa mahtipontisena. Aivan kuin lukisi kenen tahansa meistä päiväkirjaa." Selvästi en siis innostunut tästä. Ja sen muistan, että minua ärsytti naisen naiivi teinimäisyys, yhtään hänen kärsimyksiään väheksymättä. Mutta hienoa Erja, sinä osaat aina kaivaa juuri ne hyvät asiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy myöntää, etten minäkään ollut ihan koko aikaa täysin ihastunut, mutta kieli on kaunista!

      Poista
  5. Kirja jakaa mielipiteitä, siis kiinnostava teos. Taisit olla toisaalta-toisaalta -linjalla kuten minäkin. Kyllä kasvukertomuksessa oli puolensa, paljon oli aineksia ja osa hämäriä, kuten mainiosti toit esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta-toisaalta -linja on osuvasti sanottu. Olin oikein ihastuksissani aluksi, miljöökuvauksen tunnelma on kirjan ensilehdillä niin hieno. Sitten kun tarina uhkasi tyrehtyä pelkäksi ihmissuhdetilitykseksi olin tyystin kyllästyä, mutta kyllä siitä aiheen käsittelystäkin kuitenkin löytyi kiinnostaviakin ajatuksia.

      Poista
  6. (Erja, en ikinä löydä sinua blogilistaltani eli blogeista joita seuraan. Olen kuitenkin ollut ijät ajat lukijasi. Onko blogisi nimi vaihtunut matkan varrella vai voiko tämä blogger heittää seurattavia blogeja pois listoilta? Outoa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä tosiaan vaihdoin blogin nimeä vähän aikaa sitten, enkä ole edes jaksanut oikein päivitellä tietoa siitä mihinkään. Vaikka Sallan lukupäiväkirjan vanavedessä onkin ollut ihan kunniakasta olla, nimien samankaltaisuus tuntui välillä minusta vähän mielikuvituksettomalta :)

      Blogini nimi on nyt minulle sopivan älyvapaasti Kirjamuistikirja, mutta säilytin kuitenkin vanhan nimen, Erjan lukupäiväkirja, tuossa blogin kuvauksessa juuri siksi, että toivon vanhojen tuttavien edelleen löytävän tänne. Onneksi sinäkin olet löytänyt <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!