perjantai 5. helmikuuta 2016

Alihovimestari Minor / Patrick de Witt



Patrick deWittin edellinen romaani, Sistersin veljekset, on niin loistava teos, että se sai odottamaan tältä uusimmalta suomennokselta kai vähän mahdottomia. Kahden nuoren rakkaustarina keskiaikaisessa linnassa, turmeltuneen paronin silmien alla, aihe ja miljöökin lupasivat paljon.

Ja kyllähän Alihovimestari Minor hauska romaani on, ei siinä mitään. Mutta edeltäjiensä veroinen se ei ole.

Aivan ilmiömäinen kertoja deWitt silti kyllä on. Hän luovii taidokkaasti eri tyylilajien välillä, vaihtaa väriä kuin kameleontti tarinan vaihtuessa toiseen. Puhdistautuminen oli kirjoitettu Bukowskin tyyliin, Sistersin veljekset oli lännentarina ja nyt tämä uusin jäljittelee lähinnä veijaritarinoita. deWittille ei siis näytä riittävän se, että hän kehittelisi uuden juonen, miljöön ja henkilöt, vaan tarinan vaihtuessa hän haluaa aina ottaa haltuun myös uuden tyylilajin.  deWittiä ei voi kuitenkaan missään tapauksessa moittia imitaattoriksi. Romaaneissa on aina jokin persoonallinen ote, mukana on vähintään jokin sopivasti vinksahtanut pohjavire tai uusi ja yllättävä näkökulma sekä aiheeseen että genreen.
"Kului joitakin päiviä ja öitä. Lucy ja herra Olderglough istuivat paronin seurassa sekä yhdessä että vuorotellen, ruokkivat häntä, keskustelivat hänen kanssaan ja johdattelivat häntä pikkuhiljaa pois manian kourista samaan tapaan kuin lapsi voitaisiin ohjata pois karnevaalista. Eräänä aamuna Lucy meni paronin huoneisiin ja sai huomata, ettei mies ollut enää kahleissa vaan istui kylpyammeessaan hiukset leikattuina ja resuinen parta ajettuna niin että komean kulmikkaat kasvot paljastuivat. Hän luki paronittaren kirjoittamaa kirjettä kauhu kasvoillaan."Ettekö te iloitse hänen paluustaan, herra?" Lucy kysyi. Paroni taitteli kirjeen ja laski sen sivupöydälle. "Poikaseni, tiedän vain sen että toisinaan elämä on minun makuuni liian suuri". Sen sanottuaan hän painui veden alle, ja jonkin ajan päästä ammeen syvyyksistä nousi runsaasti kuplia, sillä paroni karjui veden alla."

Patrick DeWitt: Alihovimestari Minor
Undermajordomo Minor ; suomentanut Tero Valkonen
Siltala, 2015, 288 s.

2 kommenttia:

  1. Tämä on minulla vähän kesken ja pidän kovasti. DeWittillä on mainio tyyli, ilmeisesti aikaisemmissa teoksissa vielä mainiompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun odotukset oli varmaan taas yltiöpäiset, siitä hienoinen pettymys. Jos tykkäät tästä, lue myös Sistersin veljekset. Se on ihan mahtava!

      Poista

Kiitos kommentistasi!