Syyskesä / Johan Bargum

Bargum, Johan: Syyskesä
Sensommar, suom. Rauno Ekholm
Tammi, 1993, 128 s.

Luin aika tarkkaan kaksi vuotta sitten Johan Bargumin pienoisromaanin Syyspurjehdus. Se oli ensimmäinen teos jonka kirjailijalta luin, ja olin aivan lumoutunut. Kirja väikkyy yhä mielessäni yhtenä parhaista koskaan lukemistani.

Syyskesä muistuttaa monin tavoin Syyspurjehdusta, mutta sen ihmissuhdeverkko on kerroksellinen ja monimutkaisempi kuin myöhemmässä romaanissa. Veljekset Olof ja Carl ovat saapuneet kesähuvilalle äitinsä pyynnöstä. Äidillä tiedetään olevan vain vähän elinaikaa jäljellä. Olofille tehtävä on helppo, hän on muutenkin pysytellyt äidin lähettyvillä koko elämänsä ajan. Carl sen sijaan joutuu tekemään järjestelyjä päästäkseen perheineen paikalle, kiireinen työ San Franciscossa on pitänyt miehen tehokkaasti poissa kotimaasta jo vuosia. Mutta juuri Carlin saapuminen on äidille tärkeää.

Veljekset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, Carl taistelee ja uhmaa, Olof katsoo sivusta ja väistyy. Olof ymmärsi jo nuorena hävinneensä kilpailun äidinrakkaudesta. Kuin hyvityksenä tästä hän hellii mielessään muistoa muutamasta päivästä, jolloin Klara, veljen vaimo, olisi saattanut muuttaa hänen elämänsä suunnan.

"Tietääkö koskaan, mitä todella tapahtuu? Alkaako sitä aina kysellä vasta perästäpäin?

Hän keittää munia. Hänellä on päällään housut ja takki, jotka hän on löytänyt vaatekaapistani, ja tiedän heti, etten enää koskaan voi käyttää niitä entiseen tapaan, että minun täytyy ehkä pitää niitä kaiket päivät tai luopua niistä. Hän on laittanut kaksi munaa kiehumaan ja hyräilee samalla amerikkalaista iskelmää, I left my heart in San Francisco, enkä edes ajattele sanoa siitä mitään, vaikka en olekaan varma, onko se tiedoton assosiaatio vai tahallista. Häntä ympäröi selittämätön hohde hänen askarrellessaan lieden ääressä, aivan kuin hiukkaset alkaisivat hehkua hänen ihonsa kohtaamisesta, ja munien keittäminen näyttää olevan maailman nautinnollisinta puuhaa."

Kuin toivoa antavana, valoisampana kaikuna Olofin ja Carlin sisarkateudesta ja mustasukkaisuudesta rannalla temmeltää myös toinen veljespari. Pienet Sam ja Sebastian ovat myös kuin yö ja päivä, mutta tulevat toimeen keskenään ja luottavat molemmat äitinsä Klaran rakkauteen.

Syyskesää lukiessa moni asia tuntui siis kovin tutulta. Aihe ja miljöö ovat hyvin samantapaisia ja Olof, Carl ja Klarakin muistuttavat enemmän kuin paljon Syyspurjehduksen Olofia, Haraldia ja Eliniä. Mutta eipä haittaa, Bargum saa minun puolestani sommitella vaikka jokaisen romaaninsa tämän tyyppisistä triangelidraamoista. Jos ne vain on kirjoitettu yhtä kauniisti ja kiehtovasti kuin nämä kaksi, en halua jättää niistä yhtäkään lukematta!