sunnuntai 15. elokuuta 2010

Verikyynel

Verikyynel / Arne Dahl
Ont blod ; suomentanut Kari Koski
Otava, 2004

En ole moneen vuoteen ottanut lukeakseni dekkaria. Tämänkin otin lähinnä vain siksi, että se sattui olemaan juuri oikealla hetkellä, pari päivää ennen loman alkua, työpöydällä poistopinossa. Vähäisen vesivahingon kokenut pokkari ; täydellinen valinta sullottavaksi matkalaukkuun, rikkoutumaan lisää hiekkarannalla, unohdettavaksi lentokoneeseen.

Olen varmaan saanut jännitys -genrestä joskus yliannoksen kun en kaipaa dekkareita ollenkaan. Nytkään juoni ei ollut lainkaan arvattavissa, mutta silti tarinan kuljetus puudutti alusta loppuun. Henkilökaarti oli vaihteleva, mutta noudatti ärsyttävän tarkasti lajityypin konventioita. Hyvikset ovat elämäänsä kyllästyneitä rikosetsiviä, joilla on vaikeuksia vaimojensa kanssa,  tyytymättömyyttä omiin kykyihin ja jotka joskus onnistuvat tekemään yllättäviä sankaritekoja. Pahis näytettiin aluksi todella raakana kiduttajana, myöhemmin paljastuu, että hän itseasiassa onkin CIA:n palkkalistoilla. Yhteiskunnallisuus syntyy tässä tarinassa sitten kai siitä, että lukija saa miettiä, onko kidutus oikeutettua, jos sillä pyritään estämään terroristien toimintaa.

Tapahtumapaikkana on 1990-luvun Tukhoma, mutta etsivät käväisevät myös New Yorkissa tapaamassa jäljittämäänsä sarjamurhaajaa vuosikymmeniä tutkinutta kollegaa. Kansainvälisyys on kovaa tasoa, mukana menossa CIA:n ohella ovat myös KGP, Irak ja Vietnamin sota.

Ainoa mikä jollain tavoin silloin tällöin herätti, olivat Dahlin käyttämät metaforat. Ne menivät kyllä välillä riemastuttavalla tavalla överiksi. Luin jostakin, että kirjailija on myös kirjallisuustieteilijä ja kriitikko ja että kyseessä on esikoisteos. Väistämättä tulee mieleen, että on mahtanut olla hauskaa päästellä tekstiä estoitta kieli poskessa.

Luku 18 alkaa kuvauksella tapahtumien kulusta , s. 170;

"Sodanjohtokeskus oli lopultakin menttänyt lainausmerkkinsä. Ratkaiseva merkki oli fläppitaulu, joka oli ilmestynyt Hultinin puhujapöntön taakse. Oli aika piirrellä kaavioita. Huopakynät melkein puhkuivat kärsimättömyyttä.
Urheilutoimittajien suosikkiklisee oli päästänyt sisuksistaan jättiklimpin ketsuppia. Aluksi ei tullut mitään, sitten ei mitään ja sitten kaikki. Oli kuitenkin suuri vaara, että vasta pullon pintakerros oli maustanut ruotsalaisten jokapäiväisen leivän amerikkalaisella suosikkimausteella. Ehkä voileipä peittyisi pian kokonaan tahmeaan punaiseen mössöön.
Oli miten oli, Kentucky-murhaaja oli nyt vauhdissa. Kaksi varmaa uhria oli muutaman tunnin kuluessa lisätty todennäköisen uhrin seuraksi. Asiat olivat liikkeessä, mahdollisesti kiihtyvässä liikkeessä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!