maanantai 30. elokuuta 2010

Päivänsinet

Päivänsinet : muuan loppukesä, merkintöjä / Juha Mannerkorpi
Otava, 1979
128 s.

Tutustuin päivänsiniin ensimmäisen kerran teini-ikäisenä kesämökillä. Radiosta tuli, muistaakseni päivittäin aina puolenpäivän aikaan, pätkä kuunnelmaa, joka oli oikeastaan tylsä, mutta silti vangitseva. Sitä vain unohtui kuuntelemaan, vaikka oikeastaan mitään ei tapahtunut; vanha mies seurasi kukkien kasvua, siinä kaikki.

Tarina on surullinen. Samalla kun kukat kasvavat, miehen suolistossa kehittyy syöpäkasvain, joka aiheuttaa pahoinvointia ja kipuja. Muitakin vaivoja on, diabetes on vaivannut jo kauan ja rytmihäiriöt riepottavat sydäntä kuin nyrkkeilyhanskoin varustettu villi pikkupoika. Mies kuitenkin kieltäytyy lääkärien suosittamasta leikkauksesta, koska arvelee viimeisten kuukausiensa olevan mielekkäämpiä elää ilman sitä.

Pinnan alla on levottomuutta, jopa pelkoa ja raivoa, mutta keskittyminen kukkien kasvattamiseen antaa miehelle voimaa pysyä rauhallisena. Vaimo Lenna osallistuu puuhaan yhtä suurella intohimolla, sairauden etenemisestä ei haluta puhua. Ruumiin rappeutumisesta ja kipujen lisääntymisestä kerrotaan vain lukijalle, hänellekin ainoastaan pieninä vihjauksina sivulauseissa.

Nuorena kuunnelmaa seuratessani en vielä tiennyt, miltä päivänsinet oikeasti näyttävät. Vanhusten jumalanpalvelus sinisten teriöiden aamuisin avautuessa jäi kuitenkin mieleen niin vahvasti, että Ipomea tricolor on jo monena kesänä kiemurrellut jossain puutarhani nurkassa. Ja kaunishan se on, sekä aivan uskomattoman sininen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!