Talvisota - avioliittoromaani / Philip Teir

Teir, Philip: Talvisota - avioliittoromaani
Vinterkriget ; suom. Jaana Nikula
Otava, 2013, 347 s.

Philip Teir kertoo avioliittoromaanissaan melko kliseisen tarinan hyvin toimeentulevasta suomenruotsalaisesta avioparista. Eläkeiän kynnyksellä oleva professori haksahtaa itseään huomattavasti nuorempaan naiseen, vaimo uppoutuu suvun ja tuttavapiirin juhlien järjestämiseen ja naukkailee hieman liian innokkaasti viiniä. Perheen kahdella aikuisella tyttärellä on kummallakin omanlaisiaan ongelmia parisuhteissaan ja itsensä etsimisessä. Juonessa ei ole montaa yllätystä eikä jännitys juurikaan tihene, mutta teksti kulkee eteenpäin niin vaivattomasti että romaania lukee silti oikein mielikseen. 

Perustarinaa on väritetty monenlaisilla mielenkiintoisilla ja hupaisilla sivujuonilla. Ensinnäkin on kaksi marsua joista toiselle käy todella huonosti. On yliopistojuoruja ja kähinää kustantamoissa, sosiologista tutkimusta Edward Westermarckin elämänvaiheista ja tantraseksin harjoittelua. Välillä käydään Lontoossa opiskelemassa taidetta, tavataan väärin ymmärrettyjä neroja ja osallistutaan yhteiskunnalliseen toimintaan Occupyliikkeessä. Lisäksi on vielä liian varhain perustettuja perheitä ja kaipuuta kadonneeseen nuoruuteen, elämän metaforaksi laajenevaa keittiöremonttia ja herkullista kuvausta lastenlasten valtasuhteista isovanhempiinsa. Henkilöitä on paljon ja he ovat kaikki yhteyksissä toisiinsa niin monimutkaisin ja ongelmaisin tavoin kuin nyt vain kuvitella saattaa.

Hieman tekee mieli verrata tätä äskettäin lukemaani Sadie Jonesin romaaniin Ehkä rakkaus oli totta, sillä olin löytävinäni romaanien henkilöhahmojen kuvailusta jotain samaa. Vaikka henkilöt tavallaan kuvaillaan tarkasti ja intiimisti, heidät samalla kuitenkin jätetään jollain tavalla häilyviksi ja etäisiksi. Kuten Jonesin, myös Teirin henkilöistä on helppo pitää, mutta heihin on vaikea samaistua. Jones luo mairittelevan illuusion siitä, että lukija ymmärtää henkilöitä paremmin kuin nämä itse ymmärtävät itseään. Teir taas suhtautuu henkilöihinsä sellaisella hienoisella ironisuudella, joka helposti ohjaa lukijankin asettumaan henkilöiden yläpuolelle hymähtelemään heidän säälittäville pikku ongelmilleen.

Talvisotaa markkinoidaan satiirina, ja näin jälkikäteen sen aiheita ja tapahtumia listatessa tarina kieltämättä näyttäytyykin aika hupaisana. Lukiessa se ei vielä sellaiselta tuntunut, satiiri on niin hienovaraista, että luin romaania pikemminkin aika realistisena perhekuvauksena. Samoin kertoivat tehneensä muutkin tätä kirjaa käsitelleeseen lukupiirin osallistuneet lukijat. Yksi heistä kertoi nauraneensa ääneen kerran (siinä marsukohdassa), mutta muuten kirjaa ei koettu kovin humoristisena. 

Olen viime aikoina aina silloin tällöin ihmetellytkin sitä, kuinka kirjoja tunnutaan sovitettavan hyvin myyviin genreihin aika kepein perustein. Luin sattumalta tämän kirjan kanssa samanaikaisesti toista nuorta suomenruotsalaista mieskirjailijaa, Kaj Korkea-ahoa.  Korkea-ahon Pahaa kirjaa on markkinoitu kauhukirjana, mikä on mielestäni aika lailla harhaanjohtavaa. Yllättävä huomio oli myös näiden kahden romaanin aiheen ja asetelmien samankaltaisuus. Tyylillisesti kirjat poikkeavat toisistaan selkeästi, enkä nyt toki muutenkaan ole tässä syyttämässä ketään plagioinnista, mutta tarinoiden ihmissuhdekiemurat ja henkilökuvat muistuttavat toisiaan ihan huvittavan paljon.  Mutta siitä lisää tuonnenpana.

Kommentit

  1. Kiinnostava tuo rinnastus Korkea-ahon kirjaan. Minulla Paha kirja ei ollut niin hyvä kuin odotin. Tämän Teirin kirjan haluaisin lukea. Osin siksi, että Teir kiinnostaa kirjailijana, osin kirjan tematiikan vuoksi ja osin yhden työkirjani, jossa tämä tuli vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, noissa kirjoissa on yllättävää samankaltaisuutta, sekä henkilöissä että aiheissa. Plagioinnista ei ole kyse, kuten tuolla ylläkin jo taisin sanoa, eikä oikeastaan voi ajatella aiheenkaan olleen jotenkin juuri nyt ilmassa, kun aihe on likimain ikuinen.
      Minä pidin kummastakin kirjasta, molempien seurassa viihtyi hyvin, mutta luulen, ettei kumpikaan jätä mieleen mitään kovin pysyvää muistoa.

      Poista
    2. Lisään vielä, että Teir on minusta mahdottoman hyvä kertoja, voisin varmaan lukea mielikseni vaikka hän kirjoittaisi mistä tahansa aiheesta. Eli suosittelen :)

      Poista
  2. Sinä sen sanot, vaivattomuus on kirjalle luonteenomaista. Tavalllaan siinä on tavallinen tarina, ja kun lukemisesta on aikaa, ei kirjasta jää paljon yksityiskohtia mieleen, mutta tunnelmaa leijuu. Jotain se noukkiin ihmisestä ja käänteistä, joita tunteet johtavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Ja aion kyllä pistää Teirin nimen visusti muistiin, en yhtään ihmettelisi vaikka hän hän vielä kirjoittaisi jotain vielä parempaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!