Seksistä ja matematiikasta / Iida Rauma

Rauma, Iida: Seksistä ja matematiikasta
Gummerus 2015, 474 s.

"Me kaipaamme lohdullisia ja yksinkertaistavia selityksiä. Siksi me kerromme tarinoita, lievittääksemme pelkoa.
Tässä yksi vaihtoehto: Tuovi nojaa ikkunalasiin. Ulkona kaupunki-ilman hiili- ja rikkipartikkelit sirottavat keinotekoisen valon aavemaiseksi hohteeksi. Ikkunalasi tuntuu kylmältä kylkeä vasten. Hän ei ole kiinnostunut maisemasta vaan siitä, mikä leviää maiseman yllä, siitä, mikä on tyhjä ja humiseva ja täysin välinpitämätön meidän oletettuja saavutuksiamme kohtaan. Hän odottaa, että ovikello soi, mutta ennen kuin se soi, hän haluaa tuntea tuon lasin takaisen tyhjyyden, pitää sen lähellään.
Kun se muuttuu sietämättömäksi, hän laskeutuu ikkunalaudalta ja on taas hetken niin kuin kaikki muutkin."

Tuntuu aika mahdottomalta yrittää selittää tiiviisti ja nopeasti mistä tämä romaani kertoo. Aiheita on paljon, mutta jollain melkein taianomaisella tavalla runsaus punoutuu yhteen ja muodostaa henkeäsalpaavan upean kokonaisuuden.

Mielenkiintoisen juonen lomassa on ajatuksia, tekisi mieli sanoa jopa jonkinlaisia miniesseitä, jotka asettavat kyseenalaiseksi monenlaisia luutuneita asenteita ja valheellisia tapoja ajatella. Jatkuvan kasvun ja kehityksen vaatimus läpäisee nykyisin koko yhteiskunnan. Jos kasvua ei tapahdu, on talous kriisissä, tieteellinen tutkimus turhaa ja ihminen onneton ja syrjäytymisvaarassa. Kasvun vaatimus aiheuttaa kuitenkin tuhoa. Selvimmin tämä näkyy luonnossa, mm. ilmastonmuutoksena ja ympäristön saastumisena. Tieteessä liian tiukat hyötynäkökulmalliset ohjat ovat suistaneet tutkimuksen joskus kokonaan raiteiltaan, todistamaan vain sitä mitä valtaapitävät haluavat todistaa. Yksittäiselle ihmiselle lienee hyväksi tavoitella henkistä kehitystä ja onnea, mutta siinäkin saattavat tulla rajat vastaan, varsinkin jos yrityksen odotetaan onnistuvan kovin ahtaissa ja yhdenmukaisissa raameissa.

Rauma kertoo tarinaa lähinnä kolmen nuoren päähenkilön avulla. Erika on nuori nero, jolle mitkään matemaattiset probleemat eivät tuota vaikeuksia. Ongelmia aiheuttavat sen sijaan viihtymättömyys omassa ruumiissa ja se, ettei Erika osaa eikä oikeastaan aina edes halua saada yhteyttä muihin ihmisiin. Tuovi taas on sinut vartalonsa ja seksuaalisuutensa kanssa, mutta kaipaa rakkautta. Näitä kahta yhdistää Annukka, välitön taiteilijasielu ja molempien uskollinen ystävä.

Minkäänlaisesta kolmiodraamasta ei silti ole kyse. Teemat kehittyvät pitkälti ihmissuhteiden kuvauksena, mutta kolmessa erillisessä, toisiaan silloin tällöin hipaisevassa piirissä. Perhe, vanhemmat, isovanhemmat ja kehitysvammainen pikkusisko Emilia ovat Erikan tärkeimmät ihmiset ja samalla kuitenkin myös ne, joita hän eniten haluaa paeta. Merkittävää osaa tapahtumissa esittää myös Tom, Erikaan pakkomielteisesti rakastunut opiskelu- ja työtoveri.

Tuovin ihminen on Janette, vasta opintonsa aloittanut filosofianopiskelija, jota Tuovi ensin pitää lapsellisena. Yhden illan tutustumisen jälkeen Janette kuitenkin pääsee Tuovin ihon alle siinä määrin, että pystyy jojottelemaan uutta ystäväänsä niin kuin tahtoo. Tätä kestää aikansa, sitten tilanne muuttuu. Tarina menisi traagisesta rakkauskertomuksesta, jossa pari eroaa ja menee takaisin yhteen kiihkeän rakkauden vetämänä, ellei mieleen tulisi pohtia, onko kyseessä rakkaus vai sittenkin jokin aivan muu tarve. Enkä tarkoita nyt seksiä, vaan jotain sellaista, joka rakennetaan meihin ulkopäin tapojen ja odotusten avulla.

Annukan rooli on tärkeä, mutta jollain lailla epäitsenäisempi kuin Erikan ja Tuovin. Annukan tehtävänä on usein auttaa ystäviään eteenpäin ja kertoa heille totuuksia, joita nämä eivät itse uskalla sanoa ääneen. Ja tämän hän tekee paksulla, toisinaan hieman häiritsevänkin paksulla Oulun murteella.

"Jos henkilöhahmojen tulisi saada meidät varuilleen, tarinoiden tulisi saada meidät pelkäämään. Me elämme tarinoiden ylivallassa, jossa sanottava kuin sanottava sullotaan tuohon kompaktiin, vetoavaan muotoon. Alku, keskivaiheen käänteet ja loppu, henkilöhahmon matka häviäjästä sankariksi tai sankarista häviäjäksi. Tarinan kaava on aina sama, suunta vääjäämätön ja selvä, ja nuo samanlaiset tarinat sulkevat meidät pieneen häkkiinsä, ne eivät palvele todellisuutta ja sen mieletöntä sattumanvaraisuutta ja kompleksisuutta, ne palvelevat yksinkertaista esitystä ja maksimaalista tunnekokemusta, nykivät ja liikuttavat liikutuksen vuoksi, tihkuvat ulos kirjoista ja elokuvista, tunkeutuvat tieteeseen ja taiteeseen, muuttavat tapaa, jolla ihmiset hahmottavat itsensä ja elämänsä."

Rauman käyttämä kieli on nautittavaa, tarkoituksenmukaista ja puhtaan yksinkertaista. Kielikuvat ovat yllättäviä ja mielikuvitusta kiihottavia. Kerronnassa on mukana yliluonnollisia elementtejä, jotka Rauma on parhaiden maagisen realismin taitajien tavoin onnistunut istuttamaan saumattomasti muuhun kerrontaan. Ajatus lentää notkeasti, teksti on sekä älykästä että kaunista.