Kimalaispäivä / Mathura

Mathura: Kimalaispäivä

Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto

Basam Books, 2015, 70 s. 

Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa kun esiteltiin uutta käännöskokoelmaa 8 + 8 Lauluja lahden yli. Kokoelmassa on suomalaisten runojen vironnoksia ja virolaisten suomennoksia. Antologia on jo toinen lajissaan, ensimmäinen, 8 + 8 : Eesti ja Soome luulet = suomalaista ja virolaista runoutta, julkaistiin vuonna 2013. Kiinnostuin varsinkin virolaisista runoilijoista joita en entuudestaan montaakaan tunne. Sattumalta olin jo ennen messuja lainannut kirjastosta jälkimmäisessä antologiassa mukana olevan Mathuran juuri suomennetun kokoelman Kimalaispäivä. 

Takakannessa kerrotaan kokoelman runojen syntyneen kolmen kesän aikana pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Runojen maisemat ovat tuttuja ja niiden tunnelmaan solahtaa kuin itsestään. Luonnon läheisyys, meren ranta, niityt ja valon liike kosteissa vanhoissa huoneissa yhdistyvät ihmisen mielentilaan nähtävästi hyvin samalla tavalla lahden kummallakin puolella, ja olisin melkein valmis väittämään että näin käy kaikkialla, riippumatta siitä minkä meren rannoilla ollaan.

...
Tahtoisin asua kanssasi yhden päivän
tässä talossa, jossa ei ole muuta
kuin tummat seinät ja kuolleita perhosia,
ja tammet ja omenapuut kasvavat talon
ympärillä, kyyt tekevät pesiä sammaleeseen,
joku koputtaa ohimoillesi
sanoen: "Olkoon jokainen arkinen ihme yksinkertainen."
Mykkä tämä talo ei ole, ei,
se ei vain puhuttele jokaista,
sillä se, mitä se sanoo, ei merkitse
toisille mitään...

Mathura eli Margus Lattik on kotimaassaan tunnettu kirjailija, kääntäjä ja kuvataiteilija. Hän on julkaissut viroksi jo kahdeksan runokokoelmaa, matka- ja lastenkirjoja sekä tehnyt sanoituksia folk- ja popyhtyeille. Erikoinen taiteilijanimi juontaa juurensa aikaan Intiassa, jossa Mathura on opiskellut krishnatietoisuutta. Minkäänlaista uskonnollisuutta en Mathuran runoissa havaitse, mutta meditatiivisuutta niissä on kyllä paljonkin. Runoille on ominaista jonkinlainen hiljainen pysähtyneisyys. Silti ne samanaikaisesti tuntuvat mittaavan aikaa ja olevan tietoisia sekä menneisyydestä, nykyisyydestä että tulevasta.

Tekstit jakautuvat lukumäärällisesti melko tasan proosarunoihin ja säkeelliseen lyriikkaan. Vierastan hieman proosarunoja, ne tuntuvat usein suppuisilta ja hengästyttäviltä. Mathuran proosarunot ovat kuitenkin tavallista helpompia lukea, ne ovat tarinallisia ja niiden lauserakenne on eheä. En oikeastaan edes huomannut kumpaa tekstityyppiä luin, rytmi kuljetti eteenpäin koko ajan samalla rauhallisella mutta vääjäämättömällä tavalla. Suomentaja Katja Meriluoto on onnistunut hyvin paitsi ilmaisun kauneudessa myös rytmien toimivuudessa.

...
Istumme kahdestaan ikkunalla ja katsomme hellittämätöntä sadetta, vesinorojen valumista katolta, luemme sadevesirivejä, jotka ovat kuin muinaisen, kirjoittamatta jääneen runon säkeitä. Kaikki on sanomatta sanottua ja enemmänkin, uusi ruoho nostaa kaikkialla versojaan, ja me istumme ikkunalaudalla ja katsomme, kuinka päivä laskee iltaan. Vielä kuulemme sen äänet, tunnemme sen tuoksut ja tahdomme, että meidän olisi hyvä muistella sitä.
Ei mitään muuta.