keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tyttöystävä

Tyttöystävä / Karolina Ramqvist
Flickvännen ; suomentanut Riie Heikkilä
Helsinki-kirjat, 2011, 280 s.


" Miksi hän unohtaa minut niin helposti, jos minä en voi milloinkaan unohtaa häntä?

Minun on kysyttävä häneltä: Miten se tapahtuu? Miten torjutaan se, mitä ei haluta ajatella?

Pidätän hengitystäni ja katson suoraan eteenpäin.

Vartaloni on jäykkä ja kuollut, kasvoni ovat lamaantuneet. Käsivarret painautuvat vartaloa varten, kädet ovat liikkumatta. Katoan päänahkani läpi kuin savu, jota kukaan ei näe. Nousen suoraan ylöspäin katon läpi, talon yli, metsän yli, veden yli. Pihalla seisovan Camaron yli. Lindan ja Theresen autojen yli. Pressun alla odottavien kanoottiemme yli. Sofian perennojen yli. Kauempana olevan kaupungin yli.

Tuntevatko hekin toisinaan halua aloittaa alusta ja antaa elämän alkaa uudelleen toisella tavalla? Tietävätkö hekin että se on liian myöhäistä?" 

Helpompaa aloittaa lainauksella, pääsette heti tunnelmaan. Aika kolkkoa, vai mitä?

Karin tuntee olevansa ansassa, mutta todistelee jatkuvasti itselleen, että on juuri siellä, missä haluaakin olla. Hänellä on hieno talo, kauniita vaatteita, meikkejä ja koruja, viinejä, huumeita. Tämän kaiken hän saa pitää niin kauan kuin jaksaa olla kaunis ja uskollinen. Ja hallitsee hermonsa odottaessaan miestään kotiin keikalta, joka saattaa joka kerta olla viimeinen. Se, jolta mies ei enää palaa.

Tunnelma on viileä läpi kirjan. Aluksi kieli vaikuttaa jopa ikävältä, sähkösanomatyyli töksähtelee korvaan. Lyhyet lakoniset lauseet ovat kuitenkin avainasemassa ilmaisemassa sitä ahdistusta ja väsymystä, jota Karin tuntee. Hän rakastaa gangsterimiestään, mutta on pahasti puristuksissa tämän ja maailman välissä. Sisaret ja äiti halveksivat Karinin verirahoilla ostettua elämää, naapurille on keksittävä tekosyitä grilli-illasta kieltäytymiseen, televisiota ei voi katsoa huonojen uutisten pelossa.

Myös toistoa on käytetty tarinan tehokeinona. En oikein tarkkaan osaa edes selittää, mitä mieleeni nousee siitä, että Karin toistuvasti, aivan samoin sanoin kuvattuna "pyyhkii tiskipöydän erityisillä ruostumattomalle teräkselle tarkoitetuilla liinoilla", mutta merkitystä siinä eittämättä piilee.

Toistuvasti Karin myös toivoo, että hän liikoja miettimättä "osaisi vaan antaa mennä". Kukapa sitä ei olisi  joskus toivonut, mutta toisaalta, ehkä Karinin elämä on tyhjää juuri siksi, että hän on ollut niin vietävissä. Ottanut mitä on ollut tarjolla ilman, että olisi itse varsinaisesti halunnut mitään tai pyrkinyt mihinkään.

Lievetekstissä sanotaan kirjan kertovan provosoivan pinnallisesta naisesta. Kynsien lakkauksen ja hampaiden valkaisun lomassa Karin kuitenkin mietiskelee asioita, jotka vievät aika syvälle. Mitä pidemmälle tarina ehtii, sen intensiivisemmäksi käy pohdinta. Luulin tarttuneeni jännityskirjaan, mutta kyseessä on ennemminkin psykologinen romaani, jonka loppupuolen jähmettynyt pakokauhu on rakennettu todella taidokkaasti.

Samalla kun kirjan naiset ruotivat "helppoa" elämäänsä gangsterimiestensä elätettävinä, lukijan mieleen nousee laajempia kysymyksiä sukupuolten tasa-arvosta. On tärkeää että jokainen saa tehdä valintansa itse, mutta entä sitten, kun joku haluaakin valita alistumisen toisen tahtoon?

Muita kirjan lukeneita ovat ainakin Rachelle blogista Rakkaudesta kirjoihin ja Norkku, Nenä kirjassa.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Tuon alun katkelman jälkeen kun sanoit että kyse oli gangsteriasetelmasta, tämä vaikutti heti paremmalta kuin jos kyseessä olisi ollut joku tavallisempi edustusvaimo.

    Hyvä arvion kirjoitit, Erja, jänniä nuo tiskirättipohdinnat! Hmm..

    VastaaPoista
  2. Linnea, tämä on hienosti toteutettu romaani, mutta tunnelmaltaan jotenkin kauhean lannistava! En tarkoita ettei kannattaisi lukea, mutta ainakin minut tämä veti aika surulliseksi.

    Mutta tunnelmasta toiseen, olen toki jo aloittanut uuden kirjan, vuorossa Kulinaristin kuolema!

    VastaaPoista
  3. Kiitos linkityksestä.

    Tuota siivoamista minäkin mietin, tuli sellainen olo kuin Karin ikäänkuin yrittäisi jynssätä puhtaaksi omaa elämäänsä. Muutenkin kaikki se materian ja ulkoisen korostaminen vaikutti melkein siltä kuin Karin olisi halunnut vakuutella kaiken olevan hyvin?

    VastaaPoista
  4. Onko tämä kirja kirjoitettu juuri itsensä unohtamisesta, toisen ihmisen elämän/ssä elämisestä? Siitä, miten joskus rakkaus saattaa imaista mukaansa sellaisella voimalla, että kaikki oma unohtuu ja muuttuu? Minuus katoaa?

    Erja, esität kirjoituksesi lopussa erittäin mielenkiintoisen kysymyksen: mitäpä jos joku valitsee alistumisen?

    VastaaPoista
  5. Norkku, tosiaan kaikenlaista putsaamista oli paljon, talon ja vartalon. Ja se tapahtui niin mekaanisesti!

    Paula, minä en lukenut tätä suurena rakkaustarinana. Enemminkin rakkaus saattoi olla tässä tekosyy henkiselle laiskuudelle, piilottelulle voimakkaan takana?

    VastaaPoista
  6. Erja, ihanaa, odotan siis innolla arviotasi! Minä ihastuin Barberyyn melko päätäpahkaa, mutta onhan hän ranskalainen ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!