Rakkaus on saari
Rakkaus on saari / Claudie Gallay
L'amour est une île ; suomentanut Titia Schuurman
Avain, 2011, 404 s.
Kertomus käynnistyy hitaasti, samaan tapaan kuin Tyrskyissä. Nyt keskipisteessä on Marie, nuori nainen joka suree veljeään. Lomittain Marien kertomuksen kanssa seurataan Odonin ja Mathilden rakkaustarinaa. Rakkaus on ohi ja veli kuollut, mutta yhteenkuuluvuus molempien parien välillä on yhä voimakas.
Marie saapuu helteen uuvuttamaan Avignoniin teatterifestivaalien alkaessa. Häntä vetää kaupunkiin ohjelmistossa oleva ensi-ilta, Punainen yö, joka perustuu Paul -veljen kirjoittamaan käsikirjoitukseen. Ohjauksen on tehnyt Odon, jonka Hullun koiran teatterissa näytelmä esitetään. Festivaaleille saapuu myös Mathilde, Odonin kohtalokas rakkaus ja La Jogarina suureen kuuluisuuteen noussut näyttelijätär.
Marie haluaa selvittää, miksi Odon on ohjannut näytelmän vasta nyt. Miksi ohjaaja ei kertonut veljelle heti, että käsikirjoitus on hyvä, vaan antoi tämän vaipua epätoivoon hylkäämisen pelossa?
Tapahtumien edetessä esiin nousee lisää kysymyksiä. Marie tietää kirjoittaneensa puhtaaksi kaikki veljen tekstit, mutta Punainen yö on hänelle vieras. Odonin ystävän Isabellen luota löytyy sen sijaan tuttu teksti, Anamorfoosi, jonka Isabelle kuitenkin kertoo olevan La Jogarin kirjoittama.
Ehtii tapahtua paljon ennen kuin kaikki salaisuudet ovat selvinneet. Juoni on ihanan monimutkainen ja kekseliäs, mutta vielä sitäkin parempaa kirjassa on ihmiskuvaus. Erityisesti La Jogarin luonnekuva on mielenkiintoinen. Lavalla kaikkensa antava ja tunteikas näyttelijätär on yksityiselämässään kolossaalisen itsekäs ja yksinäinen, täysin valmis uhraamaan kaikki läheisensä uransa alttarille. Silti häntä rakastetaan; Odon ja Isabelle eivät salli pahaa sanaa sanottavan muistojensa Mathildesta. Marie, ainoa joka uskaltaa vaatia La Jogaria tilille pahoista teoistaan, saa vastaansa piinkovan ja säälimättömän primadonnan, joka kuitenkin hetkittäin osoittautuu yllättävänkin epävarmaksi ja häilyväksi.
Gallayn kieli on kaunista. Silti kerronnassa on jotain kummallisen jähmeää ja neliskanttista, jotain, joka sopii oivallisesti Marien suruun katkeroituneen olotilan kuvaamiseen. Kun Marie hetkittäin aavistaa ratkaisun olevan käsillä ja näkee mahdollisuuksia päästää irti veljen muistosta, kerrontakin avautuu ja teksti alkaa liikkua ihan toisella tavalla.
Läpi kirjan nautin sen väljästä taitosta. Tilaa on tuhlailtu anteliaasti, mietteliäät sanat pääsevät oikeuksiinsa kun saavat tarpeeksi ilmaa ympärilleen. Lyhyet luvut ja kunnollisen kokoiset marginaalit sekä alussa että lopussa antavat luvan pysähtyä miettimään ja nauttimaan tekstistä oikein rauhassa.
Rakkaus on saari on ollut lukulistalla jo monella. Juttuja kirjasta löytyy ainakin Susan, Jennin, Naakun, Katjan ja Marjiksen blogeista.
L'amour est une île ; suomentanut Titia Schuurman
Avain, 2011, 404 s.
Kertomus käynnistyy hitaasti, samaan tapaan kuin Tyrskyissä. Nyt keskipisteessä on Marie, nuori nainen joka suree veljeään. Lomittain Marien kertomuksen kanssa seurataan Odonin ja Mathilden rakkaustarinaa. Rakkaus on ohi ja veli kuollut, mutta yhteenkuuluvuus molempien parien välillä on yhä voimakas.
Marie saapuu helteen uuvuttamaan Avignoniin teatterifestivaalien alkaessa. Häntä vetää kaupunkiin ohjelmistossa oleva ensi-ilta, Punainen yö, joka perustuu Paul -veljen kirjoittamaan käsikirjoitukseen. Ohjauksen on tehnyt Odon, jonka Hullun koiran teatterissa näytelmä esitetään. Festivaaleille saapuu myös Mathilde, Odonin kohtalokas rakkaus ja La Jogarina suureen kuuluisuuteen noussut näyttelijätär.
Marie haluaa selvittää, miksi Odon on ohjannut näytelmän vasta nyt. Miksi ohjaaja ei kertonut veljelle heti, että käsikirjoitus on hyvä, vaan antoi tämän vaipua epätoivoon hylkäämisen pelossa?
Tapahtumien edetessä esiin nousee lisää kysymyksiä. Marie tietää kirjoittaneensa puhtaaksi kaikki veljen tekstit, mutta Punainen yö on hänelle vieras. Odonin ystävän Isabellen luota löytyy sen sijaan tuttu teksti, Anamorfoosi, jonka Isabelle kuitenkin kertoo olevan La Jogarin kirjoittama.
Ehtii tapahtua paljon ennen kuin kaikki salaisuudet ovat selvinneet. Juoni on ihanan monimutkainen ja kekseliäs, mutta vielä sitäkin parempaa kirjassa on ihmiskuvaus. Erityisesti La Jogarin luonnekuva on mielenkiintoinen. Lavalla kaikkensa antava ja tunteikas näyttelijätär on yksityiselämässään kolossaalisen itsekäs ja yksinäinen, täysin valmis uhraamaan kaikki läheisensä uransa alttarille. Silti häntä rakastetaan; Odon ja Isabelle eivät salli pahaa sanaa sanottavan muistojensa Mathildesta. Marie, ainoa joka uskaltaa vaatia La Jogaria tilille pahoista teoistaan, saa vastaansa piinkovan ja säälimättömän primadonnan, joka kuitenkin hetkittäin osoittautuu yllättävänkin epävarmaksi ja häilyväksi.
Gallayn kieli on kaunista. Silti kerronnassa on jotain kummallisen jähmeää ja neliskanttista, jotain, joka sopii oivallisesti Marien suruun katkeroituneen olotilan kuvaamiseen. Kun Marie hetkittäin aavistaa ratkaisun olevan käsillä ja näkee mahdollisuuksia päästää irti veljen muistosta, kerrontakin avautuu ja teksti alkaa liikkua ihan toisella tavalla.
"Hänen veljensä oli prinssi, Paul kykeni löytämään sanat maailman kauneuden kuvailuun. Hän osasi nähdä sen värit, sen voimat. Ajan kulusta hän näki jäljellä olevan ajan.
Marie itse näkee vain repeämät. Hänellä on päässään pelkkää hiiltä, vaikka Paulilla oli valoa.
Odon sanoi, että vainajien tuhkan voi käsitellä, siitä voi tehdä timantteja.
Marie istuutuu jokirantaan. Hän rapsuttaa maata kepillä, piirtää merkkejä. Täällä eletään ja kuollaan, täytyyhän sillä olla jokin merkitys?
Hän miettii, millainen hänen syksystään tulee."
Läpi kirjan nautin sen väljästä taitosta. Tilaa on tuhlailtu anteliaasti, mietteliäät sanat pääsevät oikeuksiinsa kun saavat tarpeeksi ilmaa ympärilleen. Lyhyet luvut ja kunnollisen kokoiset marginaalit sekä alussa että lopussa antavat luvan pysähtyä miettimään ja nauttimaan tekstistä oikein rauhassa.
Rakkaus on saari on ollut lukulistalla jo monella. Juttuja kirjasta löytyy ainakin Susan, Jennin, Naakun, Katjan ja Marjiksen blogeista.
Kiitos tästä! Tätä oli ihana lukea: olit tehnyt hienoja havaintoja ja lukiessa tuntui, että luin ja koin tämän kirjan uudelleen. Alkoi myös harmittaa, miksei Gallayta ole suomennettu enempää, haluaisin heti lukea lisää. :)
VastaaPoistat. Jenni K-blogista
Sinäkin kirjoitit todella kauniisti ja houkuttelevasti tästä kirjasta! Ehkä se vielä joskus eksyy minunkin käsiini. Tyrskyistä en ole vielä saanut otetta.
VastaaPoistaOlipas mukava palata arvostelusi myötä takaisin tämän hienon kirjan tunnelmiin, kiitos!
VastaaPoistaHieno arvio hienosta kirjasta! :) Erityisen hyvä havainto oli tuo väljä taitos ja tila. Pidän itse paljon kirjoista, joissa on näin. Erityisesti tähän Gallayn kirjaan sopi tuollainen hyvin.
VastaaPoistaKiitos Jenni, Maria, Susa ja Naakku. Hienosta kirjasta on mukava kirjoittaa.
VastaaPoistaOletteko muuten huomanneet sellaista, että kirjan tunnelma ja kieli vaikuttaa omaan kirjoittamiseen?
Minusta joskus tuntuu, että tahtomattanikin apinoin lukemani kirjan tyyliä kun kerron siitä täällä blogissa.
Rakkaus on saari on onnistuneesti kaunis, surullinen ja hieman rumakin kirja samaan aikaan. En voi kuin ihailla Gallayn taituruutta.
VastaaPoistaMinä olen huomannut tuon, että kirjan tunnelma vaikuttaa siihen, miten lukemastaan kirjoittaa. Joku hyvin korkeakirjallinen tuo ylevän olon, joka ehkä välitty tekstiin, salaisuuksien täyteistä kirjasta tekee mieli kirjoittaa vihjaillen ja lastenkirjojen kohdalla tyyli on taas ihan toisenlainen.
Minä odotan tätä niin paljon, sinun arviosi vahvisti tätä entisestään. Kiitos Erja!
VastaaPoistaErja, olen nyt saanut tuta karvasta opetusta, että joskus kannattaakin lukea ETUKÄTEEN toisen arvio;-) Minulla on tämä kirja odottamassa, mutta tein ensin Tyrskyt, kun pari bloggaajaa sekä jopa kustantajan edustaja olivat sitä mieltä,e ttä Tyrskyt on minun kirjani enempi kuin tämä. No, se jää nähtäväksi. Ainakin sinun arvostelusi perusteella tämä voisi olla melkein Tyrskyjen veroinen kirja...
VastaaPoistaKirjan tila ja koko taitto ja asemointi on tärkeämpi tekijä kuin moni kustantamo tajuaakaan.
(Jos blogipohjasi on jonain päivänä kadonnut, minä olen syönyt sen! Mistä tämän vihreän löysitkään...)
Katja, Gallayn kirjat ovat todella kauniita ja rumia yhtä aikaa, ja ehkä siinä piileekin niiden upeus.
VastaaPoistaTuota adaptoitumista toisen tekstiin voisi joskus yrittää käyttää hyväksikin. Voisi ikäänkuin virittäytyä kirjoittamaan lukemalla jotain sen tyylistä, millaista tekstiä haluaisi saada aikaan.
Linnea, uskon että nautit tästä kirjasta. Jos et heti ihastu, sinnittele vähän aikaa. Ainakin minusta kumpikin Gallayn kirjoista on ollut alusta hiukan kalsean tuntuinen, mutta sitten lopulta kaikkea muuta.
Leena, näissä kahdessa on paljon samaa ja toisaalta näitä on vaikea verrata. Tyrskyt saattoi tehdä minuun voimakkaamman vaikutuksen, mutta se taisi johtua vain siitä, että sitä lukiessa sai löytää enemmän. Tätä toista lukiessa oli jo tiettyjä odotuksia, jotka tosin hyvin täyttyivät.
Ihanaa kun tykkäät näistä väreistä noin paljon! Voit uskoa, että olen näitä viilannut, tosin se on yksi hauskimmista hommista mitä tiedän;)