Elena

Elena / Joel Haahtela
Otava, c2004
2 CD-äänilevyä, (2 h 15 min)
Esitys: Petteri Hynönen

Kuuntelin Joel Haahtelan Elenan sairaslomalla, hieman väsyneenä ja lukijan matalaan ääneen nukahdellen. Eipä siis ihme, etten varmaankaan saanut äänikirjasta irti sen parasta antia. Vaikka aina välillä palasinkin kuuntelemaan uudelleen jopa useita lukuja, jäi sellainen olo, että jotain saattoi nyt mennä ohi.

Toisaalta kyse saattaa olla Haahtelan tyylistäkin, joka antaa olettaa, ettei lukijalle kerrota aivan kaikkea. Kertoja keskittyy melko arkipäiväisiin huomioihin ympäristöstään. En ole varma johtuiko ääneenlukijasta vai kirjailijasta, mutta näillä huomiolla tuntui kuitenkin koko ajan olevan jokin syvempi merkitys. Aluksi mystisyys tuntui kiinnostavalta, mutta tunnustan, että jossain vaiheessa hieman tympäännyinkin siihen.

Kirja kertoo miehestä, joka seuraa naista, Elenaa. Seuraaminen on intensiivistä, mutta siihen ei sisälly minkäänlaista uhkaa. Mies istuu päivittäin puistossa jonka kautta nainen kulkee yliopistolle, seisoskeleepa jopa naisen ikkunan alla iltaisin. Hän seisoo syrjässä, ei varsinaisesti piiloudu, muttei toisaalta halua myöskään kiinnittää naisen huomiota.

Alun salaperäinen tunnelma johtuu siitäkin, että lukija ei saa tietää, miksi mies on niin kiinnostunut naisesta. Ensimmäinen oletus on tietenkin että hän on ihastunut, mutta rakkaus ei tunnu täysin selittävän miehen käytöstä.

Ihmettelin myös sitä menneen maailman tunnelmaa, joka korostuu kun mies lähtee kesälomamatkalle ystäviensä luokse. Keitä ovat nämä joutilaat, muistoissaan haikailevat ihmiset, joilla on aikaa liikaakin ja mahdollisuus valita kuluttaako sitä ystävien kartanossa vai lomakohteessa läheisellä saarella?

Jännitettä kirjaan luo ristiriita miehen toiminnan ja tunteiden välillä. Nuoren naisen seuraaminen on välillä niin intensiivistä, että sitä voisi pitää häirintänä. Elena on miehelle selvästi pakkomielle, mutta samalla jotain, jota hän vaalii ja tahtoo suojella, ei missään tapauksessa vahingoittaa tai rajoittaa mitenkään.

Salaisuudet saavat selityksensä; mies on juuri täyttänyt 81 vuotta ja menettänyt vaimonsa hieman aikaisemmin. Elenan näkeminen saa hänet ajattelemaan vaimoa nuorena ja se lievittää yksinäisyydentunnetta.

Kirjan kieli on kaunista. Välillä tuntui, että jopa liian kaunista. En oikein kestä liian usein toistuvaa pakahduttavaa kauneutta tai merkityksellisyyttä, täytyy olla jotain puhdasta aina välissä. Kyse ei ole siitä, ettei saisi tiivistää, mutta lukiessa on hyvä saada välillä pitää hengähdystaukoja. Jos koko ajan pitää kamalasti ihastua, tekee mieli sanoa että joo, joo, joo ja ohhoijaa.

En tahdo moittia lukijaa, luenta on sujuvaa ja ääni miellyttävä kuunnella, mutta silti tekisi mieli myös lukea kirja itse ja katsoa, vaikuttaako se silloin erilaiselta. Ääneenlukija välittää kuulijalle väistämättä henkilökohtaista tulkintaansa ja se saattaa hyvinkin poiketa omastani. Voi olla, että itse hiljaa lukien olisin saanutkin enemmän  niitä kaipaamiani hengähdystaukoja.

Kommentit

  1. Sinulla on tämän perusteella Haahtelasta vähän samoja ajatuksia kuin minulla. En oikein tiedä pidänkö hänestä vai en. Ehkä pitäsi lukea uudelleen jokin hänen kirjoistaan, jotta saisin vastauksen kysymykseeni.

    VastaaPoista
  2. Helpottavaa kuulla, olin taas odottanut pitäväni tästä enemmän ja nyt ihmettelen missä vika.

    Ja samoin luulen, että parempi antaa Haahtelalle vielä toinen mahdollisuus, ehkä nyt oli vain väärä mielentila.

    VastaaPoista
  3. Erja, pidin Haahtelan Lumipäiväkirjasta, mutta Elenassa en päässyt alkua pidemmälle. Paha juttu, mutta minua nimenomaan tuo seuraaminen ärsytti ja kuitenkaan siinä ei ollut edes mitään kiinnostavaa. Melkein kaikki ovat tätä kirjaa ylistäneet ja minä en saa tästä kuin hieman oudon ja huonon olon.

    Tarkoitus olisi lukea nyt ihan muu Haahtela suven aikana. Ans katsoo miten ehdin.

    Arvostelusi on kiintoisa ja tuo esiin sen ristiriidan, jota itsekin koen.

    VastaaPoista
  4. Anna toinen mahdollisuus! ; )

    Äänikirjat ovat joskus haastavia. Pitäisi kokeilla tuota Haahtelaa siinäkin muodossa. Itse olen viime aikoina kuunnellut autossa Itkosen Huolimattomia unelmia ja välillä tuntuu, että tipahdan kärryiltä, vaikka Itkosen kieli on vähän vauhdikkaampaa.

    Minusta Elena kirjana oli ihana! (Heh, sekin!)

    VastaaPoista
  5. Leena, voisin kokeilla Lumipäiväkirjaa, ja luen sen sitten hiljaa itsekseni hengitellen omaan tahtiin;-)

    Joana, kyllä mä aion lukea vielä Haahtelalta jotain muutakin. Tai sitten tosiaan vielä tartun tähän samaan uudelleen, kirjaversiona. Heti ei malta, on niin paljon kaikkea kiinnostavaa tuolla odottamassa.

    Äänikirjat on aivan ihania, mutta mulle taitaisi sopia parhaiten kuunneltavaksi joku toimintajuttu, siihen voisi olla helpointa keskittyä.

    Tai ei aina, muistan hauskan sekoilun ekan MP3 soittimen kanssa. Tilattiin halpa soitin Saksasta kieltä taitamattomina joskus 10 vuotta sitten. Latasin siihen innoissani Liza Marklundin jonkun dekkarin alkukielellä verestääkseni kielitaitoa ja kuuntelin sitä aina lenkillä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen olin vaipua epätoivoon, kun juoni oli niin sekava!
    Yksi työkaveri sitten arvasi mistä kiikasti, apparaatissa oli ominaisuus josta en ollut koskaan kuullutkaan; se soitti kappaleet sattumanvaraisessa järjestyksessä...

    VastaaPoista
  6. Tulin sanomaan samaa kuin Joanakin, anna Elenalla toinen mahdollisuus! Tai jos Haahtela ei ole sinulle muuten tuttu, niin lue joku toinen, vaikka Naiset katsovat vastavaloon. Se on aika erilainen, vaikka kaunis sekin.

    Minulle äänikirjat eivät sovi ollenkaan. Olen yrittänyt kuunnella helppoja klassikoita (Jane Austenia) ja suoranaista tarinavetoista viihdettäkin (Sophie Kinsella), mutta jotenkin kirjan kuunteleminen oli tuskaisaa ja ajatukseni harhailivat. Luulenkin, että Elena saattaisi luettua toimia kohdallasi paremmin.

    VastaaPoista
  7. Katja, lupaan kokeilla jotain muutakin, valinnanvaraa lienee, kun Elena tosiaan oli ensimmäinen tutustumisyritys.

    Tuo äänikirjan syvin olemus rupesikin oikein pohdituttamaan, tarinaa on jotenkin vaikeampi ottaa haltuun kuunneltuna. Mistähän sekin mahtaa johtua, voi tietysti olla vain tottumiskysymyskin.

    VastaaPoista
  8. Ai tuollaisia ominaisuuksiakin voi MP3:ssa olla. : ) Itse lataan aina radion Kirjakerho-ohjelmia ja kuuntelen niitä lenkillä. Mainio vekotin tuo MP3.

    VastaaPoista
  9. Hyvä idea, Joana, täytyypä kokeilla joskus!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti