perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sisar / Rosamund Lupton


Lupton, Rosamund : Sisar
Sister, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2012, 404 s.

" Kun näin sinun hiussuortuvasi, tiesin surun rakkaudeksi, joka on muuttunut ikuiseksi kaipaukseksi. Olen samaa mieltä siitä, että tämä oli vähän liikaa Wrightille, mutta haluan hänen tietävän lisää kuolemasi luonteesta. Ei sitä voi kuvata tunneissa eikä päivissä eikä minuuteissa. Muistatko ne 1930-luvun kahvilusikat, jotka ovat kuin sulaa karamellia? Sillä tavoin minä olin elänyt elämääni, pieninä tarkoin määrättyinä annoksina. Mutta sinun kuolemasi oli aava meri, ja minä olin vajoamassa. Tiesitkö, että valtameri voi olla yksitoista kilometriä syvä? Auringonsäteet eivät koskaan ulotu niin syvälle. Täydellisessä pimeydessä elävät ainoastaan oudon muotoiset, tunnistamattomat olennot; ennen kuolemaasi en ollut koskaan edes tiennyt sellaisten vääristyneiden tunteiden olemassaolosta."

Beatrice saa tiedon sisarensa katoamisesta kesken lounaskutsujen. Sulhanen Todd, uusi työ asiakasjohtajana ja muukin nousujohtoinen elämä New Yorkissa saa jäädä, kun Beatrice lähtee takaisin Lontooseen etsimään Tessiä.

Beatrice on huolissaan, sillä Tess on viimeisillään raskaana. Odotus on ollut vaikea. Lapsen isä on Tessin opettaja taidekoulusta. Mies ei halua jättää vanhaa perhettään eikä myöskään tunnustaa lastaan. Lisäksi vauvalla on epäilty olevan vaikea perinnöllinen sairaus, kystinen fibroosi. Tosin nyt Tess uskoo pienokaisen olevan terve, kiitos osallistumisensa kokeiluun uudesta hoitomuodosta Chrom-Medissä,  geeniteknologiaan keskittyneessä tutkimuslaitoksessa.

Ei mene kauaakaan kun Tess löydetään kuolleena kolkosti yleisestä WC:stä St. James's Parkista. Tess on muutamaan päivää aikaisemmin synnyttänyt vauvansa kuolleena. Poliisit päättelevät naisen tehneen itsemurhan, mutta Beatrice ei voi uskoa niin käyneen. Jonkinlaisen syyllisyydensekaisen sisarrakkauden ja kaipuun riivaamana hän alkaa etsiä todisteita sille, että kyseessä on murha. Onko murhaaja lapsen petollinen isä, Tessiin pakkomielteisesti rakastunut opiskelijatoveri vai epäonnistunutta lääkekokeilua peittelevä professori, sitä Beatrice ei tiedä.

Kirja on pullollaan mielenkiintoisia yksityiskohtia ja hienoja ideoita, mutta kokonaisuus ontuu. Jokin vesittää kerrontaa, ehkä se on jatkuva kirjemuotoinen puhuttelu, ehkä liioittelevan tunteellinen sanavalinta. Kirjan alkupuolella on myös paljon tyhjäkäyntiä ja hajanaisuutta. Moneen kertaan jo harkitsin jättäväni kirjan kesken, mutta jotain sen verran koukuttavaa tarinassa kuitenkin oli, etten kuitenkaan malttanut.

Kirjan viimeinen viidennes sitten palkitsikin vaivan. Joskin yllätyksellisessä lopussa on käytetty vähän halpojakin keinoa, osa henkilöistä mm. paljastui kuvitelluiksi, lopun kerronta kuitenkin imaisee mukaansa  aivan erilaisella voimalla kuin alku. Jopa tarinan kertoja Beatrice, josta en aluksi pitänyt lainkaan, sai lopussa armon silmissäni ja alkoi vaikuttaa aivan inhimilliseltä ja rakastettavalta henkilöltä.

Sisaresta on kirjoitettu blogeissa paljon, juttuja mm. Marjisen Kirjamielellä -blogissa,  Susan Järjellä ja tunteella, Jennin Koko lailla kirjallisesti, Katjan LumiomenassaMinnan Ilselässä ja Amman lukuhetkessä.

6 kommenttia:

  1. Kirja on hirveän tunteellinen, jopa hieman yliampuvasti, mutta jotain taikaa tässä oli, sillä pidin, mutta en 'kuumasti'. Olihan tämä ainakin massassasta poikkeava monella tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin kovasti pätkittäin, oli paljon hienoja vertauskuvia ja muita samantapaisia ideoita, mutta just tuo ylitunteellisuus varmaan eniten häiritsi. Aika jännä yhdistelmä silti, tuo melodramaattinen jännitys ;)

      Poista
  2. Minä pidin tästä aika lailla, muttei se ihan täyttänyt niitä odotuksia joita olin luonut mielessäni. Nyt kun lukemisesta on jo pidempi tovi, on lukukokemus hieman jo haalistunut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lueskelin noita löytämiäni blogikirjoituksia, tuntui vähän siltä, että yksi jos toinenkin oli vähän pettynyt. Tämä taisi olla niitä kirjoja, joista kaikilla oli tosi kovat odotukset.

      Poista
  3. Minä en juuri ollut arvioita lukenut, paitsi nimen noteerannut. Siksi olin lukiessani vähän yllättynyt, että kyseessä olikin jännäri. Johon oli yhdistetty tunteellisuutta viihdekirjamaisesti, ehkä liikaakin, kuten sinä ja Leena totesitte. Mutta pidin kyllä sarjassaan toimivana, oli yllättävä ja koukku oli tiukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin hiuksenhieno joskus se ero, milloin tunteellisuus on hienoa ja milloin se menee yli. Tämä liikkui minun skaalassa just sillä rajalla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!