Despentes, Virginie : Maailmanlopun tyttö


Maailmanlopun tyttö / Virginie Despentes
Apocalypse bébé, suom. Einari Aaltonen
Like, 2012, 351 s.

Despentesin tarina rynnii eteenpäin kuin pystypäinen amatsoni, aseistettuna ja ilman hymynhäivää. Huumoriakin kirjassa on, mutta se on niin kyynistä, että sen havaitsemiseen tarvitaan ainakin valmiutta, jos ei peräti halua.

Aluksi tykitys miellytti, paljonkin. Lauseiden yksinkertaisuus ja tyly ilmaisutapa hykerrytti, mutta jossain vaiheessa tyyliin kuitenkin puutui. Raju juhlinta ja aggressiiviset seksikuvauksetkin alkoivat loppua kohden tuntua vähän liikaa teinimeiningiltä.

Kaikkein eniten väsyin kuitenkin aluksi todella herkullisena pitämääni henkilökuvaukseen. Mukana on monipuolinen valikoima upean ronskein vedoin kuvattuja tyyppejä. Nimenomaan tyyppejä, joista kukin edustaa karrikoidusti juuri omaa lajiaan. Kun henkilöitä kuitenkin luonnehditaan eniten sillä, miten he pukeutuvat ja miltä he näyttävät, ei kuvaus osuvuudestaan huolimatta jaksanut innostaa loppuun asti. On mitätön hissukka Lucie, teiniletukka Valentine, superlesbo Hyeena, katala lähetyssisar Elisabeth, egoistikaunotar Vanessa ja julkisivunsäilyttäjämatroona Jacqueline. Miehiäkin on, mutta heillä on paikkansa vain statisteina taustalla. 
"Ristiinnaulittu on rujo näky sellaiselle, joka ei ole lapsuudestaan asti tottunut näkemään pää painuksissa ja puolittain ummistuneet silmät nurin kääntyneinä roikkuvaa tyyppiä. Inhorealistisesti kuvattuja haavoja ja vuolaasti valuvaa verta. Hyeena tarkastelee silmäkulmastaan hänen vierellään rukoilevaa naista. Tällä on matalapohjaiset, pyöreäkärkiset kengät ja epämuotoinen mutta rönsyilevä mekko - ei pelkästään harmaakankainen säkki, vaan särmikäs, puolisuunnikkaan muotoinen asu. Kieli muovaa puhujansa huulia: espanjattaren huulet ovat vokaaleista kukkeat ja painotuksista jäntevät. Niitä tekee mieli suudella.
Hyeena nostaa katseensa Kristukseen. Olisi niin mukava olla uskovainen. Tunnustaa. Saada anteeksi. Sovittaa syntinsä. Päästä pahasta. Olla osa huikeaa kansanperinnettä. Mutta hän ei ole uskovainen. Hän on yksin paskan keskellä. Hän piinaa itseään muistoilla. Häntä ajaa yhtä paljon ylpeys kuin katumuskin.
Hän tappoi miehen kaksikymmentä vuotta sitten. Hän odotti miestä tämän työpaikan lähistöllä. Hän halusi puhua miehen kanssa, pelotella tätä. Hän seurasi miestä tämän huomaamatta: mies ei tunnistanut häntä. Hän kihisi raivosta, koska tunti itsensä typeräksi..."
Tarina alkaa Pariisissa. Yksityisetsivä Lucie Toledo kadottaa metrossa varjostamansa rikkaan teinitytön, Valentine Galtanin. Etsintöjä tehostetaan ja Lucie saa avukseen itseään kokeneemman agentin, Hyeenan. Ajojahti vie naiset Barcelonaan, jonka rannoilta ja baareista Hyeena löytää juhlivat ystävänsä ja Lucie elämänsä rakkauden. Valentinekin löytyy, mutta tyttö ei ole enää entisensä tavattuaan itsekkään äitinsä ja aatteeseensa hurahtaneen sisar Elisabethin. Varsinaisen yllätyksen Valentine järjestää kun kolmikko palaa kotiin Pariisiin. Sen seurauksena Lucie joutuu taas lähtemään, tällä kertaa pakomatkalle ikuisiksi ajoiksi.

Virginie Despentes on tarkkanäköinen yhteiskuntakriitikko ja osaa loistavasti myös viihdyttämisen ja kohahduttamisen taidon. Tästä romaanista jää silti vähän hutaisemalla tehdyn maku, kuin tarina olisi syydetty paperille kiireellä, ilman suunnitelmaa ja hiomista. Menee varmasti kaupaksi näinkin ja palkittukin on, peräti Renaudot-palkinnolla vuonna 2010. Mutta on se silti vähän sääli.

Lisää Maailmanlopun tytöstä blogeissa Tea with Anna Karenina ja Kissa kirjahyllyssä.

Kommentit

  1. Luin tämän joku aika sitten, mutten ilmeisesti jostain syystä tuonut blogiin...
    Minä pidin tästä! Olen muutenkin aika Despentes-fani. King Kong -tyttö on suosikkini. :)
    Tässä kirjassa oli osattu kyllä hyvin tuoda esille nykymaailman kipukohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi vähän hassusti tämän kanssa, olisin halunnut pitää tästä enemmän. Jos kirja olisi ollut vähän tiiviimpi, niin olisi varmaan käynytkin, mutta nyt tosiaan vähän puuduin loppumatkasta. Kunnon uho silloin tällöin piristää silti kummasti!

      Poista
  2. Ai niin ja se piti vielä lisätä, että liityin lukijaksesi ja linkitin sinut blogiini. :)

    VastaaPoista
  3. mä luin tätä puoleen väliin, mutta sitten nuo mainitsemasi syyt saivat tarttumaan joihinkin muihin kirjoihin. kirja on hirmu epätasainen, välillä ei myöskään tiedä lukeeko dekkaria vai kaunokirjaa vai trilleriä ja se tekee kokonaisuudesta jotenkin sekavan. tai siis mähän luin vaan puoleenväliin, mutta tämäkään ei nyt houkuttele lukemaan loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sellainen se kyllä oli. Välillä ihan loistavia pistoja ja oivalluksia ja upeassa rytmissä etenevää tekstiä, välillä sitten taas ihan epäloogisia pikkujuttuja jossain mitä ihmiset sanoivat tai ajattelivat. Semmoista sälää minkä olisi voinut karsia, luulisin että aika helpostikin. Tekisi mieli peräänkuuluttaa taas sitä kuuluisaa kustannustoimittajaa ;) Vai onkohan niin, ettei Despentesille sanota?

      Koetin puolustella fiboja niin, että varmaan oli tarkoituskin tehdä kirjasta rouhea ja hiomattoman tuntuinen, mutta en saanut kyllä edes itseäni oikein kunnolla vakuuttumaan.

      Poista
  4. Heh, miusta tämä oli juuri virkistävä tuon tyypittelyn suhteen. Puri ja kovaa, auts. :)

    En itse puuttunut hiomattomuuteen. Koska en sitä sellaisena nähnyt, vaan nautin juuri siitä. Tämänkin voi näköjään lukea kovin monella eri tavalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tyypittely toi kyllä aika terävästi esiin naisrooleja, joiden kuvittelen Ranskassa puristavan vähän ahdistavammin kuin täällä meillä.

      Ei se hiomattomuus nyt niin kauheasti häirinnyt, mutta hieman kuitenkin turhauduin kun pieniä epäloogisuuksia oli kerronnassa tuon tuostakin. Ei mitään järisyttävää silti ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!