Totta
Otava, 2010, 332 s.
Odotukseni lukukokemukselle nousevat toisinaan ylettömiksi kun kirjalle suitsutetaan kehuja joka tuutista. Tai sitten olen vaan luonnostani vastarannan kiiski, joka tapauksessa suurella rahalla mainostetut median suosikit ovat usein olleet pettymyksiä. Nyt yhdyn innoissani kehujien kuoroon; Totta on hyvä kirja!
Elsa ja Martti ovat vanha aviopari. Kummallakin on takana menestyksekäs ura, tutkijan ja taidemaalarin. Avioliitto on vaikuttanut onnelliselta, mutta sairastuessaan syöpään vaimo alkaa katua joitain ratkaisujaan. Kun tyttärentytär löytää kaapista vieraan vanhan mekon, Elsa päättää, että salailu saa loppua.
Mekko kuuluu Eevalle, apulaistytölle, joka on palkattu perheeseen äidin työn vaatiessa matkustelua ja pitkähköjäkin poissaoloja kotoa. Isän ja palvelustytön välille syntyy suhde, jonka olemassaoloa Elsa ei aluksi tahdo lainkaan uskoa. Kun asia käy täysin ilmeiseksi, haluaa hän pelastaa perheensä ja ajaa tytön tiehensä. Vähitellen kaikki tulee anteeksiannetuksi aviopuolisoiden välillä. Aikuisten kannalta asia olisi helpointa vain unohtaa. Eleonooran, perheen tyttären hämmentävät "äiti"-muistot vaativat kuitenkin selityksiä. Kun historia vielä toistaa itseään tyttärentyttären rakkaustarinassa, Elsa tuntee velvollisuudekseen vihdoin kertoa Eevasta.
Tarinassa tulee esiin monenlaista syyllisyyttä. Äiti tuntee syyllisyyttä perheensä hylkäämisestä tutkijanuran vuoksi, isä uskottomuudesta, tytär kiintymyksestään hoitajaansa. Toinen teema on menettämisen pelko; rakkaus loppuu, kuolema tulee. Lohduksi tarjotaan unohdusta ja anteeksiantoa ja varmaan se onkin parempi niin. Ihan vähän kuitenkin ärsytti varsinkin Elsan liki marttyyrimainen hyväkäytöksisyys. Olisin mieluusti lukenut muutaman sellaisenkin kappaleen, missä perheensä puolesta pelkäävä nainen antaa tulla oikein kunnolla sydämensä pohjasta, koko sillä leijonaemon raivolla mihin Elsallakin näyttäisi olevan edellytykset.
Romaani on rakennettu taiten vuorotellen 1960-luvulle suuntautuneiden takaumien ja nykyhetken kuvauksen välillä. Kieli on kaunista ja omaperäistä. Joissain sanavalinnoissa on ihan hienoista kikkailun makua, mutta sallittakoon tuo ilomielin, kun kokonaisuus on näin suuri lukunautinto!
Onpa kiva kun tykkäsit tästä. Minä luin Tottan jokin aika sitten ja ihastuin kovasti!:)
VastaaPoistaMulla on Totta yöpöydällä ja olen lukenut sitä aika vähän, sillä pelkään koko ajan, etten pitäisi siitä, koska sitä on niin paljon hehkutettu. :)
VastaaPoistaEhkä nyt uskaltaisi itsekin tarttua Tottaan. Hyvä arvostelu :)
VastaaPoistaMinusta on mielenkiintoista, miten muiden lukijoiden arviot vaikuttavat omaan lukemaan ryhtymiseen. Joskus tosiaan käy niin, että kirjan pitää antaa odottaa ihan vain siksi, että se on liikaa pinnalla. Onhan se tavallaan säälikin. Joskus on vain annettava itselle aikaa muodostaa oma mielikuva ja aloittaa ikään kuin nollasta. Hienointa on itse löytää joku hieno kirja tai kirjailija ilman hehkutusta. Minulle näin kävi Oatesin kanssa, samoin Olssonin. Olen näistä iloinen...
VastaaPoistaHauska kuulla että muillakin on "vaikeuksia" näiden kehuttujen kanssa. Se on ihan hassua, vaikka tiedostan ongelmani, huomaan aina vaan meneväni samaan lankaan ja melkein etsimällä etsiväni vikoja suosikkikirjoista.
VastaaPoistaMinä odotin tosi kovasti Pulkkisen seuraavaa kirjaa, mutta sitten kun monessa blogissa oli tosiaankin niin ylistävät arviot, tuli vähän vastahankainen olo. " En lue, ei se voi kuitenkaan olla niin hyvä kuin edellinen..." Annoin onneksi itselleni aikaa ja tartuin kirjaan vasta tovin päästä..ja ihastuin ;)
VastaaPoista