sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Vihan ja rakkauden liekit

Vihan ja rakkauden liekit : kohtalona 1930-luvun Suomi / Sirpa Kähkönen
Otava, 2010, 287 s.


Sirpa Kähkönen kertoo isoisänsä Lauri Tuomaisen elämäkerran, tai oikeastaan vain osan siitä. Sen osan, joka on niin kipeä ja vaikea, ettei isoisä pystynyt sitä itse kertomaan.


Lauri Tuomainen vietti yli seitsemän vuotta elämästään Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Siellä säilytettiin kommunistivankeja 1920-30 luvuilla. 


Suomalainen yhteiskunta oli tuolloin jo valmiiksi jakautunut punaisiin ja valkoisiin. Yleismaailmallisesta lamasta johtuva työttömyys herätti tyytymättömyyttä työväestössä. Myöskään oikeisto ei ollut tyytyväistä valtion sisäpolitiikan hoitoon. Erityisesti oikeiston isänmaallinen siipi, jota esim. Lapuan liike ja myöhemmin IKL edustivat, oli huolissaan työväestön liikehdinnästä. He vaativat kielletyn kommunistisen toiminnan tiukempaa valvontaa ja kovempia rangaistuksia rikkomuksista kiinni jääneille.


Vihan ja rakkauden liekit on järkyttävä kirja. Ja järkyttävyydessään erittäin tärkeä. Kähkönen on kertonut saaneensa kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen lukijakirjeistä. Romaaneissa kuvattuja vastaavia vankilaoloja on helppo pitää vain fiktiona, vaikka niiden perusta on tosiasioissa. 


Katsoimme varmasti kaikki kauhuissamme, mutta kuitenkin turvallisen etääntyneinä uutisia Guantanamossa  tapahtuneista kidutuksista. Kähkösen kirjan luettuani olen terveellisen epävarma siitä, elänkö sittenkään lintukodossa. Isoisäni ei ainakaan elänyt; luuliko elävänsä, sitä en tiedä. 


Vaikeneminen tuntuu suurelta vääryydeltä sorrettuja vankeja kohtaan. Toisaalta ymmärrän sen hyvin. Toistuvista väkivallanteoista ja nöyryyttämisestä jaksaa harva puhua. Ja olkoon aatteen palo kuinka voimakas tahansa, jonkinlainen epävarmuus ihmiseen varmasti syntyy jatkuvan lannistamisen tuloksena. Läheisten hiljaisuus selittyy sillä, että he suojelivat vankeja parhaiten juuri vaikenemalla. 


Ja toiselta puolen, jos olisi ollut mahdollista nähdä oikeistopropagandan läpi, kuka sellaisessa muilutusilmapiirissä olisi uskaltanut sanoa, että nyt on menty liian pitkälle? Anteeksi pyytämiseen asti rohkeita sankareita ei taida myöskään olla monia.


Olin aluksi pettynyt arkistokorttien rapinaan, joka kuuluu lukiessa taustalla; olin odottanut hieman romaanimaisempaa otetta. Luettuani, mikä kirjailijalla oli kimmokkeena kirjoittamiseen, ymmärrän, että tyyliin on hyvä syy. Lukiessa ei voi unohtaa, että tämä on todella tapahtunut.


Toisaalta ihailen Kähkösen kykyä siirtyä kauhistuttavasta yksityiskohdasta toiseen ilman minkäänlaista paatosta tai päivittelyä. Kirjan alussa tulee selväksi kirjoittajan syvä tunnesuhde isoisään ja se, kuinka merkittävinä nämä hahmottomat, vaietut asiat ovat kummitelleet suvun elämässä sukupolvesta toiseen. Sen jälkeen paatosta ei tarvita, viimein esiin tulevien tapahtumien painoarvo on musertava jo aivan sinällään.


Historiallinen romaani ei ole aiemmin kiinnostanut minua genrenä, eivätkä Kähkösen kirjat sen tyypillisintä muotoa edustanekkaan. Vihan ja rakkauden liekkien innoittamana haluan kuitenkin nyt lukea myös Mustien morsiamien aloittaman Kuopio- sarjan.


Sirpa Kähkösestä on viime aikoina kirjoitettu blogeissa aika paljon. Kirsin kirjanurkassa on pitkä juttu kirjailijasta ja ainakin Lähiöneidon lokikirjassa, Täällä toisen tähden alla ja Seinäjoen kaupunginkirjaston Ihmisiä, kirjoja, elämää -blogissa on arvio Vihan ja rakkauden liekeistä.

11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Vahvistit entisestään ajatusta että Kähköstä pitäisi lukea. Nyt en enää tiedä mistä aloittaa :-) Minua kyllä houkuttaisi vähän tuo arkistokorttien rapinakin...

    VastaaPoista
  2. Kiitos arviosta! Tämä ON tärkeä kirja! Historiaa itsekin jonkin verran opiskelleena ja itseään aika tiedostavana pitävänä järkytyin tästä, tällaista todella tapahtui, meillä, eikä niin kovin kauan sitten!

    VastaaPoista
  3. Booksy, en ole lukenut kuin tämän rapisevan mutta tätä voin kyllä suositella. Toisaalta aioin itsekin tutustua myös Kähkösen fiktioon. Ja tuntuu, että se on entistäkin mielenkiintoisempaa kun on lukenut faktan ensin, eli ehkä hyvä aloituskirja on juurikin tämä!

    Kirsi, minä kyllä nukuin historian tunneilla enimmän aikaa mutta silti jotenkin luulin tienneeni aika paljon tuosta ajanjaksosta, mm. vankien huonosta kohtelusta. Tätä lukiessa kuitenkin tajusin, etten ollut tiennyt oikeastaan mitään.

    VastaaPoista
  4. Lähes kuopiolaisena liputan Kähkösen puolesta, vaikka en häntä loppujen lopuksi ole kovin paljon lukenutkaan. Tämä kirja on varmasti hieno ja ennen kaikkea tärkeä kuten Kirsikin sanoi. Itse pyörittelin näitä teemoja paljon opiskeluaikana ja olen vieläkin jotenkin ihan puhki ja väsynyt koko asian kanssa, osin omastakin perhetaustasta johtuen. No, aloittelen kylläkin sisällissota-aiheista romaania parhaillaan, että aivan kokonaan en ole jättänyt asiaa taakseni.

    Joka tapauksessa minusta on hieno asia, että kahtiajakaantuneesta Suomesta puhutaan ja kirjoitetaan nykyään paljon. Yllättävän monessa asiassa vanhat ristiriidat vielä nostavat ikävää päätään, vaikka tuolloin eläneet ihmiset alkavat olla vähissä. Siksi asioista on syytä puhua niiden oikeilla nimillä, jotta voitaisiin mennä eteenpäin aidosti, eikä palattaisi vanhaan vastakkainasetteluun.

    Ugh, meni vähän ohi kirjallisuudesta ja milteinpä pamfletin puolelle :) Mutta osoittaa ehkä sen, että aihe tosiaan on tärkeä!

    VastaaPoista
  5. Olen iloinen, että Kähkönen alkaa pikkuhiljaa saada yhä enemmän suosiota myös näissä blogeissa. Muistan kun aloin kirjablogeja seurata, olin hämmästynyt siitä, miten vähän Kähkösestä kirjoitettiin.
    Suosittelen lämpimästi Kuopio-sarjaa. Ne eivät edusta historiallista romaania perinteisimmillään. Ne ovat ennen kaikkea kertomuksia ihmisistä, jotka yrittävät elää elämäänsä välillä melko vaikeissakin olosuhteissa. Ja Kähkösen kieli on kaunista, vaikken ole edes Kuopiosta.

    VastaaPoista
  6. Amma, voin kuvitella kuinka raskailta nuo teemat tuntuvat pitkän päälle, varsinkin jos ne tulevat vielä lähelle oman perheen kautta. Minulle riitti järkytykseksi se, että asiat ovat tapahtuneet kotimaassa. Ja se, että aavistamani hahmoton vääryys muuttui konkreettisiksi kuviksi pilkkaamisesta, hakkaamisesta ja pakkosyötöstä.

    Jaana, Kähkönen on tosiaan jännän näkymätön kirjailija. Toisaalta hän on ollut paljon ehdokkaana ja saanutkin palkintoja, kirjoja lainataan paljon jne. Silti tuntuu, että hän on vähän taustalla koko ajan. Toisaalta luulen, että hän kirjoittanut itsensä historiaan niin, etteivät nämä kirjat unohdu ihan hetkessä. Tulevaisuuden kestosuosikki, klassikko jopa?

    VastaaPoista
  7. Minua tuo aihe kiinnostaisi kovasti, täytyy laittaa kirja muistiin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos arviosta. Minä luin Mustat morsiamet noin vuosi sitten ja pidin siitä paljon, mutten ole vielä saanut jatkettua sarjaa. Tästä tietoteoksestakin kiinnostuin, mutta usein fiktio kertoo samat asiat paremmin ja koskettavammin. On hyvä, että Kähkönen on alkanut saada bloginäkyvyyttä.

    VastaaPoista
  9. Minäkään en yleensä lue niin paljon tällaisia historiallisia teoksia mutta tämä kyllä kiinnostaa.. Varsinkin kun on jo lukenut Vuohia tuijottavat miehet jossa mm. noita Guantamon juttujakin muistaakseni sivutaan.

    Upean arvion olet myös Erja kirjoittanut, ihan hytisytti.

    Ja ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  10. Jori, Karoliina ja Linnea, tarttukaa ihmeessä tähän kirjaan. En usko, että kadutte.

    Aihe on raskas ja liikuttaa ehkä tavallista syvemmin kun tapahtumista kerrotaan yksittäisten ihmisten näkökulmasta, mutta Kähkönen kirjoittaa onneksi sen verran viileästi, ettei mitään kauhean pakahduttavaa ahdistusta ainakaan minulle päässyt syntymään.

    Lisäksi mukana on paljon kiinnostavia henkilöitä, tuttuja nimiä joiden takana olevista henkilöistä en ainakaan minä ollut kuitenkaan tiennyt paljoakaan; Mary ja Eino Pekkala, Salme Vuolijoki, Elmer Diktonius...

    VastaaPoista
  11. Historia ja menneisyys kiehtovat ja kiinnostavat, vaikka paikoin myös kauhistavat! Salme Vuolijoestakin haluaisin lukea lisää, ON PAKKO hankkia se Tuomiojan Häivähdys punaista... Loputon suo, mutta niin kiehtova!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!