Vapiseva nainen : hermojeni tarina
The shaking woman, or, A history of my nerves ; suomentanut Kaisa Sivenius
Otava, 2011, 240 s.
Sairaskertomukset harvoin kiinnostavat muita kuin sairastajaa itseään. Vapiseva nainen on onneksi muutakin, Hustvedt on kerännyt tarinansa ympärille huikean määrän taustatietoa. Pääsemme tutustumaan psykiatrisen hoidon historiaan ja hysteerisiin naisiin yhtä syvällisesti kuin modernin neurologian diagnostiikkaan dissosiatiivisesta konversiohäiriöstä.
Hustvedt kertoo kärsineensä neurologisista häiriöistä lapsesta lähtien. Pitkittyneille migreenisäryille ei löytynyt elimellistä syytä tai parannuskeinoa. Ainoa keino hillitä kipua vaikuttaa olevan sen tosiseikan hyväksyminen, että aina särkee.
Hälyttävä uusi oire ilmeni ensimmäisen kerran vuonna 2006 Hustvedtin pitäessä muistopuhetta isälleen Minnesotan yliopistolla. Kesken hienosti alkaneen esiintymisen puhuja alkoi vapista kaulasta alaspäin. Vaikka vartalon tärinä oli täysin hallitsematonta, puhuminen onnistui hyvin ja rauhallisesti. Tämä järkyttävä "kahtiajakautuminen" vaati selitystä. Hustvedtin kiinnostus psykiatriaan ja neurologiaan alkoi syvetä löytöretkeksi psykologisten teorioiden ja sairastamisen fenomenologian maailmaan.
Mielenkiintoisinta kirjassa onkin se, kuinka Hustvedt liittää neurologiset oireensa oman minuuteensa etsintään. Hakiessaan selityksiä mm. psykoanalyysistä hän samalla kyseenalaistaa nykylääketieteen tiukan keskittymisen fysikaalisiin oireisiin. Itsen etsinnän ohella Hustvedt tulee pohtineeksi yleisempiäkin ihmisenä olemisen kysymyksiä.
Seuraavassa oivallus siitä, miksi me niin mielellämme luemme kirjoja;
"Kaikkein lähimmäksi porttia toisen ihmisen mieleen pääsemme lukemalla kirjoja. Lukeminen on se mielen areena, jolla eri ajattelutavat, kovat ja herkät, ja niiden synnyttämät ajatukset näkyvät selvimmin. Meille avautuu väylä vieraan ihmisen sisäiseen kertojaan. Lukeminen on nimenomaan keino päästä elämään toisen ihmisen sanojen sisällä. Hänen äänestään tulee lukemisen ajaksi minun kertojanääneni. Säilytän toki edelleen oman kriittisen kykyni ja voin pysähtyä sanomaan itselleni: "Tuo on aivan totta" tai: "Ei, hän ei ota ollenkaan huomioon, että..." tai: "Onpa stereotyyppi", mutta mitä mukaansa tempaavampi ääni kirjassa on, sitä enemmän kadotan oman ääneni. Tulen vietellyksi ja antaudun toisen ihmisen sanoille. Kaiken lisäksi joudun usein keskenään hyvin erilaisten näkökulmien vietäväksi. Mitä vieraampi, torjuvampi tai vaikeampi ääni on, sitä enemmän puolestaan huomaan jakautuvani asuttamaan kahta päätä yhtä aikaa. Vastarinnan voittaminen on yksi lukemisen nautintoja. Joitakin tekstejä on lähes mahdottoman vaikea lukea, ja kun valo yhtäkkiä välkähtää jotakin vaikeaselkoista kohtaa lukiessa, sen ymmärtämisestä (tai tunteesta, että on ymmärtänyt) tulee onnellinen olo."
Minä menin tähän kirjaan ihan kaikkineni. Ensimmäinen syy on tietysti itse Siri, joka kirjailijana on elämäni kärkikaartia, mutta myös tämä aihe ja sen uskallaus ja sinnikkyys. Ja miten mielenkiintoista jällee kerran törmätä Charcotin hysteriatutkimuksiin. Niihin törmää aina! Viimeksi kirjassa Axel Munthe - tie Caprin huvilalle.
VastaaPoistaVoin uskoa, että joillekin näin tarkka selostus ja paneutuminen on voinut olla rankkakin lukukomeus, minulle ei, ainoastaan kovin kiinnostava.
Minulle kokonaisuudesta jäi vähän hajanainen kuva, mutta kiinnostavaa tämä oli yhtä kaikki.
VastaaPoistaVähän pihalla olin välillä kun teksti oli niin asiantuntevaa; ihmettelin, onko Siri kirjailijanuran ohella myös lääkäri tai vähintään terapeutti?
Tuo Munthe ja Caprin huvila on alkanut kiinnostaa, siitä on ollut niin paljon puhetta taas viime aikoina.
Minäkin pidin todella paljon tuosta pätkästä jonka olet tuohon laittanut! Eniten ehkä pidin tosiaan niistä pätkistä joissa Hustvedt pohti kirjoittamista, lukemista ja muistia vaikka tietopätkätkin olivat mielenkiintoisia.
VastaaPoistaHuomasin, että useampikin bloggari ja kriitikko oli ottanut ihan saman lainauksen! Toisaalta tietysti tosi luonnollista, että intohimoisille lukijoille kolahtaa kovimmin juuri tuo pätkä, lukumisestahan siinä on kyse.
VastaaPoistaPelkkä oireiden pohtiminen olisi varmaan ollut tylsää, mutta niiden liittäminen koko ihmiselämään ja vielä historiallisiin käsityksiin naiseudesta yms. teki kirjasta niin kiinnostavan.
Minuakin kiinnosti kirjassa neurologisten aireiden ohella (tai niitä vielä enemmän)se, mitä siinä sanottiin kirjoittamisesta ja lukemisesta.
VastaaPoistaTeksti oli tosiaan lääketieteellisesti hyvin asiantuntevaa. Joko siinä on ollut alan asiantuntija mukana kirjoittamassa tai sitten Siri on todella "syvällä" neurologiassa. Kyllähän se siltä kuulosti, että hän on... Mutta tosiaan, kiinnostavaa yhtä kaikki!
Minä vähän pelkään tarttua tänä kirjaan. Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin on yksi suosikkikirjoistani, Amerikkalainen elegia ei täysin vakuuttanut ja Lumous odottaa edelleen. Vapiseva nainen vaikuttaa kyllä kiinnostavalta aihepiirinsä vuoksi ja Hustvedt osaa kirjoittaa, mutta ehkä kuitenkin luen ensin sen Lumouksen. :)
VastaaPoistaMinullakin tämä odottaa (samoin kuin Amerikkalainen elegia ja Lumous - Kaikki mitä rakastin jälkeen on korkea kynnys tarttua näihin muihin ja mahdollisesti pettyä), ja sinällään kiinnostaakin, mutta mietin kuitenkin, kuinka moni tämän lukee vain ja ainoastaan siksi, että kirjoittaja on Hustvedt. Ei siinä mitään pahaa ole, tosin. Sen sijaan on outoa, että kustantaja on yrittänyt markkinoida tätä kaunokirjallisena, kun sitä tämä ei käsittääkseni kyllä ole.
VastaaPoistaAiheesta huolimatta kirja oli yllättävän mukaansa tempaava. Olen kyllä pitänyt kirjailijan muistakin kirjoista, mutta jotenkin ne, samoin kuin yllättäen Paul Austerinkin romaanit, ovat olleet melkein liian hyviä, liian hiottuja, liian taitavasti kirjoitettuja.
VastaaPoistaTästä tuo rutiininomaisuus puuttui. En nyt väitä että tämä olisi Hustvedtin paras kirja, mutta poikkeaa kyllä muista. Vaikken ole kokenut juuri mitään vastaavaa, jotenkin tämä tuli silti lähemmäs omaa elämää.