Polte

Polte / Ian McEwan
Solar ; suomentanut Juhani Lindholm
Otava, 2010, 383 s.

Ihanaa, tätä lukiessa nauroin välillä ääneen! Tutustuminen Nobel-palkittuun häntäheikkiin Michael Beardiin on aluksi vähän kiusallista, mutta kun tapahtumat pääsevät kunnolla käyntiin, meno on hulvatonta. Kirjan puolivälissä kertomus tuntuu ajoittain hieman hajoavan, mutta lopun totaalikatastrofi kokoaan taas satiirin teräväksi.

Beard on matemaattisesti huippuälykäs tunneköyhä hedonisti. Kilvoittelu fysiikan alalla on iän myötä korvautunut tavoitteeksi saada säännöllisesti herkullista sapuskaa syötäväksi ja uusi nainen naitavaksi. Kun viides vaimo sitten saa tarpeekseen ja antaa Beardin maistaa omaa lääkettään, mustasukkaisuus paljastaa professorin pikkumaisuuden koko noloudessaan.

Juuri kun kaikki näyttäisi olevan menetetty, Beardille tarjoutuu loistava tilaisuus päästä yhtä aikaa eroon vaimon molemmista rakastajista. Ensimmäinen, Beardin amanuessi, kuolee tapaturmaisesti Beardin kotona ja toisen Beard lavastaa ensimmäisen tappajaksi. Lisäksi amanuessin tutkimustulokset jäävät Beardin käsiin ja hän pääsee niiden avulla pelastamaan maailmaa ilmaston lämpenemiseltä.

Seuraa mainetta ja kunniaa, uusia naisiakin löytyy taas. Hedonistiproffa jatkaa hilpeää vaellustaan rakastavia puolisoitaan ja ihailevia työtovereitaan hyväksikäyttäen. Vastoinkäymiset eivät häntä juuri masenna, tunneköyhyyteen kuuluu myös hämmästyttävä kyky olla tuntematta häpeää noloimmissakaan tilanteissa!

Teos on riemuisan ilkeä ja päällisin puolin valtavan hauska. Toisaalta sen musta huumori piirtää ihmisestä melko masentavaa kuvaa. Menestynyt, ekokatastrofia vastaan taisteleva tiedemies onkin perimmiltään pinnallinen egoisti! Mitähän se tekee meistä muista?

Kommentit

  1. Olen löytänyt Ian Mc Ewanin vasta hiljaittain - Leena Lumi minut sai vaikuttumaan kirjailijasta. Tämän kirja aion ehdottomasti lukea ja ehkäpä myös hankkia kirja-alesta. Pidän Mc Ewanin tavasta kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. McEvan vaikuttaa tosi taitavalta. Olen lukenut häneltä vasta kaksi romaania, tämän Poltteen ja Vieraan turvan, ja hämmästelen sitä miten erityyppisiä ne ovat, ja molemmat loistavia!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen lukenut toistaiseksi kaksi McEwania. Eri kirjat kuin sinä, Erja, mutta myös minun lukemani olivat keskenään hyvin erilaisia. Sinällään se ei ole ihme, koska Rannalla-romaani on tuoretta tuotantoa, Sementtipuutarhat taas miehen esikoinen.

    Luin ensin Rannalla, ja ihastuin siihen niin ikihyviksi, että olin varma, että McEwanista tulisi yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoistani. Voi vieläkin tulla, mutta Sementtipuutarhat oli vaikeampi tapaus. Taitava kyllä, ja ehdottomasti vaikuttava, mutta ainakin minulle jotenkin todella ahdistava ja välillä liiankin inhorealistinen. Ei nyt mässäilevä, mutta kuitenkin. Tunnustan kirjan ansiot, mutta en ole vielä osannut päättää, voinko sanoa todella pitäneeni kirjasta, josta jäi paha mieli ja olo.

    Noh, mutta Rannalla oli ihan mahtava. Ja aion todellakin lukea McEwania edelleen lisää. Todennäköisesti vähitellen koko tuotannon. Se tekee hyvää minulle siksikin, että tapaan päätyä lukemaan pääosin naiskirjailijoita.

    Karoliina

    VastaaPoista
  4. Täytyy lainata "Rannalla" heti kun saan nykyisen pinon yöpöydällä vähän matalammaksi...

    VastaaPoista
  5. McEwan on suosikkikirjailijani. Olen tehnyt häneltä blogiini Sovitus, Rannalla, Sementtipuutarha, Vieraan turva, Ikuinen rakkaus, Launtai sekä Polte. sen lisäksi olen lukenut Amsterdamin, mutta se oli ennen blogia.

    McEwan on ainoa kirjailija, jota en salli moitittavan blogissani;-)

    Silti, nyt kävi niin, että sen verran Poltteen fysiikka-aihe rasitti lukemistani (olen täysin epämatemaattinen ja saan kaieksta fysiikasta yms. ihottumaa), että viime vuonna parhaiden tusinan listallani Paul Austerin näkymätön ohitti rakkaan McEwanini. Toisaalta, mielestäni Auster kirjoitti tähän asti parhaan kirjansa. Jo kirjan rakenne on täysin nero.

    Toki Ian on mies, joka saa minut aina nauramaan, joten hän on se oikea!

    Kun/jos luet Rannalla, ole tarkkana, sillä minulta meni ohi asia, jonka tarkkaavainen lukijani huomasi ja kommnetoi sitten blogiini.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti