Naispatsaita
Otava, 2010, 59 s.
Sirpa Kyyrösen runojen kieli virtaa ja solisee raikkaasti ja runot herättävät monenlaisia ajatuksia. Mieleen maalautuvat kuvat ovat uusia ja kauniita, vaikka lempeän pinnan alta usein työntyykin esiin yllättävä roso; sairaus, suru tai muu julma tosiseikka.
Mukana on muutama proosaruno. Niiden rytmiä en yleensä voi sietää, mutta näissä sisältö kuitenkin korvasi muodon puutteita niin hyvin, että tulivat nieltyä ikäänkuin siinä sivussa.
Hassua, että kokoelman nimi on naispatsaita, sillä patsaista ei ole kyse, vaan elävistä naisista. Patsastelu jää taustalle luomaan terävää kontrastia aitoon ja todelliseen.
..."ihosi, hengityksesi, keuhkorakkulat,hiustukkojesi saarivaltiot kylpyhuoneen lattialla,huomiset aamut ja kirjoista kasatut yöpöydät,henkilöhahmojen rintalastat ja verkostoituvat sanat: planeetat ovat pieniä kun mittakaava on yhden suhde onneen."
Lueskelin kriitikoiden arvioita kokoelmasta ja alkoi vaivata se, kuinka kaikki muistavat mainita Kyyrösen naisen ruumiillisuuden tulkitsijaksi. Onhan se tietenkin ruumiillisuutta kun puhutaan synnyttämisestä ja rinnan menettämisestä, mutta on se jotain enemmänkin! Ja miksi ruumiillisuus mainitaan niin usein juuri naisten yhteydessä, mitä olisi miehen ruumiillisuus? Siis toisin kysyen, onko aina pakko kapeuttaa naisen elämään kuuluvat tärkeät asiat ruumiillisuudeksi?
Lisää Sirpa Kyyrösen runoja blogista Harvennettu arpi.
Kommentit
Lähetä kommentti