keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Yömatkat

Yömatkat / Juuli Niemi
Otava, 2010, 90 s.

Miten Raista tuli rai?
Missä vaiheessa hän kadotti rain ja rain?
Lapsena kaikki kolme olivat vielä tallella,
kuvissa kädet ristissä rinnan päällä,

jäätelöä lentänyt leuasta otsaan,
rapatessa roiskuu
Tässä mä oon!
...

Miten Raista tuli taas rai?
No etsimällä vain.
Löytyi suku, löytyi perhe, ystävät ja suurin erhe.
Ja että hylätessäsi unet
et koskaan tiedä minne menet.

Runoissa puhuu nuori nainen. Äiti on jo jäänyt taakse eikä omia lapsia vielä ole. Hän on Rai, RaiRai tai jopa RaiRaiRai, joka aavistaa paikkansa sukupolvien ketjussa, mutta ei halua ottaa sitä vastaan, ei ainakaan vielä.

Lapsuuden varmuus on kadonnut ja sitä pitää etsiä vielä muutaman kapinan kautta, vielä muutamasta vieraasta maasta, vielä muutamasta miehestä.

Juuli Niemen runot ovat puheenomaisia ja tavallaan niitä on helppo lukea, mutta paikoitellen lauseiden merkitykset jäävät melko hämäriksi. Ehkä yllättävät rinnastukset ja nopeat loikat asiasta toiseen voisivat olla omiaan pistämään ajatusta lentoon, mutta minulle ei käynyt niin. Päinvastoin, ajatus katkeili ja lukeminen töksähteli pahasti.

Vaikka runoista ei löytynytkään yhtään sellaista, jonka olisin halunnut opetella ulkoa ja jättää helisemään korviini, kokonaisuutena kokoelmasta jää silti leijumaan mieleen mielenkiintoinen ja todentuntuinen kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!