torstai 6. tammikuuta 2011

Mahdollisten maailmojen paikka

Mahdollisten maailmojen paikka / Tiina Piilola
 Atena, 2010, 244 s.

Taas jää perinnöksi vanha talo muistoineen, tällä kertaa ei huvila mutta pieni pirtti kumminkin. Ulla on alunperin Kaarin mummon ystävä, ainoa jonka kanssa mummo "saattoi puhua muustakin kuin lehmien poikimisísta tai viljan kylvöajasta."

”En tiedä, minkä ikäinen olin, kun seisoin ensimmäistä kertaa mummon kanssa Ullan ketokukkia lainehtivalla pihalla, mutta muistan, että minua jännitti. Olin kuullut vaarin sanovan, että Ulla oli höperö: tanssi yksin pihalla ja puhui itsekseen. Petyin, kun hän näyttikin aivan tavalliselta, suunnilleen mummoni ikäiseltä naiselta – paitsi että hän oli hoikka. Hän avasi keksipaketin ja lantrasi kannuun kaupan mehua yllään sininen, valkoisin apiloin koristeltu esiliina. Kun hän kumartui kaatamaan mehua laseihin, huomasin, että löysä nuttura oli kiinnitetty kalanmallisella soljella, jossa oli pieniä turkoosinsinisiä kiviä.”

Kun Ulla sairastuu syöpään ja kuolee, Kaari lähtee yksin perimälleen piilopirtille muistelemaan vanhaa ystäväänsä ja miettimään omaa tilannettaan. Työ kiireisessä uutistoimituksessa stressaa eikä suhde Aapoonkaan ole täysin ongelmaton.

Ullalla ja Kaarilla on ollut tapana kirjoittaa toisilleen mielikuvituskirjeitä. Nämä roolileikit tuovat tarinaan monta pientä sisäkertomusta. Matkahuollossa työskentelevä, miestään jatkuvasti kotiin odottava Kerstin ja Mette från Sverige motivoituvat melko luontevasti mukaan tarinaan, mutta synnyttäessään pahoin vammautunut Joy ja kerjäkäiskeisarin temppelineito jäävät melko irrallisiksi. Kun Kaari lisäksi vielä muistelee ja näkee unia, oikeastaan koko tarina on yhtä takautumien ja sisäkertomusten temmellystä. Meno käy välillä melko monimutkaiseksi, mutta lopulta tarina kuitenkin kokoontuu kasaan kuin taidokkaasti ommeltu tilkkutäkki. Värejä ja kuvioita on paljon, mutta ne muodostavat silti harmonisen kokonaisuuden.

Yllätyin, kun luin Pyhäjokiseudusta haastattelun, jossa kirjailija kertoo kirjoittaneensa pois pahaa oloaan. Teksti kun tuntuu niin seesteiseltä ja harkitulta, ettei siitä välity tunnetta sellaisesta sanomisen pakosta joka saisi tarinan tuntumaan merkitykselliseltä myös lukijalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!