Kirjamuistikirja

. Savukeidas tunnetaan lähinnä esseistä, runokirjoista ja muilta unohtuneiden klassikkojen käännöksistä. Nyt kustantamo laajentaa myös uuteen proosaan, ja ensimmäisenä julkaistaan turkulaisen toimittajan Kirsi Alanivan esikoisromaani Villa Vietin linnut. Teos voitti Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeitaan yhdessä järjestämän käsikirjoituskilpailun viime talvena. Kirjan takaliepeessä kerrotaan Alanivan aloittaneen romaanin kirjoittamisen ruissalolaisen huvilan pihamaalla. Tunnelma on helppo aistia, voin kuvitella loppukesän täyteläisen kostean, hiljalleen viilenevän illan. Meren tuoksu on tuttu, mutta siinä on mukana myös jotain salaperäistä, jotain joka on tullut kaukaa merivirtojen mukana. Vanhojen tammien varjot venyvät pitkiksi ja tuuli suhisee rannan ruovikossa punoen tarinaa sille, joka haluaa kirjata sen muistiin. Ehkä hiukkasen tuossa romantisoin kirjoitusprosessia, mutta Villa Vietin lintujen vahva tunnelma on omiaan innoittamaan moiseen. Rom...

Kuolemanpelko, ketäpä se ei  olisi joskus kouraissut.  Valkoisessa kohinassa on kosolti aiheita, mutta juuri kuolemanpelko nousee niistä merkittävimmäksi, jonkinlaiseksi perimmäiseksi lähtökohdaksi johon kaikki palautuu ja josta teoksen teemat ja kerronta ponnistavat voimansa. Mikko Kallionsivu kertoo Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimeen laatimassaan  artikkelissa  Delillon kirjoittaneen tämän läpimurrokseen muodostuneen romaanin Euroopassa ja Lähi-Idässä vietettyjen vuosien jälkeen. Poissaolo kotimaasta sai kirjailijan näkemään amerikkalaisen tiedonvälityksen uusin silmin. Media alkoi näyttäytyä päivittäisenä myrkkyvuotona, josta kärsivät pahiten ne, joille televisio oli tärkeä. Valkoinen kohina sai alkunsa halusta kertoa juuri näistä ihmisistä. "Sinä iltana näin televisiossa uutisfilmin, jossa poliisit kantoivat ruumiskääröä jonkun takapihalla Bakersvillessa. Toimittaja kertoi kahden ruumiin löytymisestä, samaan pihaan uskottiin haudatun u...

Hotel Sapiensissa majailee erikoinen joukko eloonjääneitä. Tarinaa kertovat mm. epäluuloisuuteen taipuvainen pilvien tarkkailija, ystävällinen rouva Arki-ihminen, maailman viimeinen lapsi Sakari, mielenterveyspotilas H.H. ja hänen yhä pahemmin häiriintyvä terapeuttinsa, Mr. Higgs eli Higgsin bosoni sekä Peik, joka iltaisin käy kirjeenvaihtoa kuolleen tyttärensä kanssa. Heitä kaikkia kaitsevat nunnat, robottiparvi joiden kollektiivinen, hyvää tarkoittava tekoäly hallitsee ihmiskuntaa, sitä mitä siitä vielä on jäljellä. Asiakkaiden ajankuluksi hotellissa vierailee myös ennallistettuja, jonkinlaisia eri aikakausien vaikuttajien haamuja. He pitävät luentoja ja joskus myös keskustelevat asukkien kanssa, toisinaan hieman yllättävilläkin tavoilla. Aikoinaan Descartes huomautti, että aistit eivät paljasta havaitsijalle ilmiöiden todellista luonnetta, vaan kenties kaikki meidän havaintomme antavat todellisuudesta virheellisen kuvan. Jokin on kuitenkin varmaa, niin hän kirjoitti: oma mi...

Taidemysteeri jonka keskiössä on Albert Edelfeltin taulu, tapahtumapaikkoina Pariisi ja Ruissalo, eikö vaikutakin hyvältä? Varasin kirjan heti kun kuulin siitä ja viime viikolla sain sen vihdoin käsiini. Se tuli juuri sopivasti alkuviikosta ratkaisten samalla ongelman mitä lukea kirjaston ääneenlukupiirissä keskiviikkona. Esittelemme Rotundan ääneenlukupiirissä viikottain uusia suomalaisia romaaneja, kerromme vähän kirjailijoista ja kirjojen taustoista ja sitten luemme ääneen kirjan alusta. Yleensä meillä on mukana kaksi romaania joista tunnin aikana ehtii lukea parikymmentä sivua kummastakin. Nainen parvekkeella on kirje- tai oikeammin sähköpostiviestiromaani, mutta hyvin se soveltui ääneenluettavaksikin. Vähän takeltelin alussa osoitekenttiä lukiessani, mutta eivätköhän @-merkit viimeistään paljastaneet kuulijoillekin mistä oli kyse. Taustatietoakin oli kirjasta hyvin saatavissa, kuuntelin mm. Yle Areenasta ohjelman , jossa kirjailijat kertoivat, kuinka romaani alkoi syntyä oi...

Akvarelleja Engelin kaupungista koostuu lyhyistä päiväkirjamerkinnöistä, joita tämä suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun ehkä kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut arkkitehti tekee suunnitellessaan Senaatintorin kansallismaisemaa. Ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1816, jolloin Johan Carl Ludvig Engel muutti Turusta Helsinkiin ja aloitti valtavan työnsä. Takakannessa teosta kutsutaan fiktiiviseksi yöpäiväkirjaksi. Arkkitehti pohtii ensisijaisesti suunnitelmiaan, empirefasadien sopusointuisuutta ja monumentaalirakennusten keskinäisten suhteiden tasapainoa. Muistiinmerkintöjen luonne on kuitenkin yksityinen, niihin sisältyy paljon epäröintiä ja tyytymättömyyttä olosuhteisiin. Engel kuvaa Helsinkiä syrjäisenä niemennokkana, jossa kylmä tuuli vaeltaa kallioilla yhtä yksinäisenä ja raakana kuin tämän pimeän rannikon asukkaatkin. Muutaman kerran Engel mainitsee Charles Bassin, kilpailijan, joka on kuitenkin vaaraton koska ei ole pystynyt seuraamaan aikaansa. Tärkein työtoveri on J.A....

Torsti Lehtisen Sanojen avaruus ei ole mikään käytännön opas kirjoittamiseen, mutta teos on tavattoman hyödyllinen mietintä- ja keskustelukaveri jokaiselle, joka mielii selvitellä itselleen luovan kirjoittamisen mysteerejä. Mikä tekee tekstistä hyvää, kuinka syntyy mielenkiintoinen tarina? Millainen runo puhuttelee? Teos on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 2000, ja nyt siitä on tullut kolmas painos. Arktisen Banaanin laitos on tavattoman kaunis ja käteen sopiva, ihan oiva lahjakirjakin siis, ainakin niille parille pöytälaatikkokirjailijaille, jotka löytynevät jokaisen tuttavapiiristä. Teos jakautuu kuuteen lukuun, joissa kussakin on useita alaotsakkeita. Aihealueesta toiseen siirrytään rivakasti, mutta koko kirjan läpäisee pohtiva ja filosofinen ote. Lehtinen antaa vain hyvin vähän suoranaisia ohjeita, mutta ajattelemisen aihetta hän sen sijaan antaa paljon. Ensimmäinen luku on nimeltää Epäily ja epätoivo. Epäily ja ihmettely ovat luovuuden lähteitä, epätoivo taas ...

Patrick deWittin edellinen romaani, Sistersin veljekset , on niin loistava teos, että se sai odottamaan tältä uusimmalta suomennokselta kai vähän mahdottomia. Kahden nuoren rakkaustarina keskiaikaisessa linnassa, turmeltuneen paronin silmien alla, aihe ja miljöökin lupasivat paljon. Ja kyllähän Alihovimestari Minor hauska romaani on, ei siinä mitään. Mutta edeltäjiensä veroinen se ei ole. Aivan ilmiömäinen kertoja deWitt silti kyllä on. Hän luovii taidokkaasti eri tyylilajien välillä, vaihtaa väriä kuin kameleontti tarinan vaihtuessa toiseen. Puhdistautuminen  oli kirjoitettu Bukowskin tyyliin, Sistersin veljekset  oli lännentarina ja nyt tämä uusin jäljittelee lähinnä veijaritarinoita. deWittille ei siis näytä riittävän se, että hän kehittelisi uuden juonen, miljöön ja henkilöt, vaan tarinan vaihtuessa hän haluaa aina ottaa haltuun myös uuden tyylilajin.  deWittiä ei voi kuitenkaan missään tapauksessa moittia imitaattoriksi. Romaaneissa on aina jokin ...

Turun kaupunginkirjastoon perustettiin useita lukupiirejä kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Silloin aloittivat mm. muistelmien, matkakirjojen ja runojen piirit, sekä verkkolukupiiri, josta tuli minun ensimmäinen lukupiirini. Seuraavana vuonna siirryin verkosta liveksi ja Maanantailukupiiri alkoi kokoontua Sirius Cafén yläkerrassa. Aloittaminen piirin vetäjänä jännitti, mutta aika pian huomasin, että puuha on mielenkiintoisinta mitä olen työssäni kirjastonhoitajana päässyt tekemään. Kirjojen valitseminen ja niiden esittelemiseen tarvittavan tiedon hankkiminen on hauskaa ja missäpä olisi siihen työkaluja paremmin tarjolla kuin yleisessä kirjastossa. Kaikkein mukavinta on tietysti lukeminen ja luetusta keskusteleminen. Voin allekirjoittaa monta asiaa joista Suvi Ahola tässä teoksessaan kertoo. "Yksin lukiessa kirja jää liian ohueksi. Yhdessä lukiessa se saa lisää sivuja ja avaa näkemyksiä." Joskus olen saattanut olla hieman pettynyt valittuun kirjaan ja mennyt tapaamise...

Pauliina Vanhatalon   Pitkä valotusaika on hieno, tyynen pienieleinen romaani. Se kertoo Aarnin tarinan nuoruudesta eläkeikään, piirtäen samalla mielenkiintoisen kerronnallisen ellipsin. Ujo poika varttuu mieheksi, vaikeuksista huolimatta monet unelmat toteutuvat, mutta Aarni ei silti pääse koskaan täysin eroon ulkopuolisuuden tunteesta ja luontaisesta varautuneisuudestaan. "Joku pudotti lasinsa. Se iskeytyi räsähtäen lattiaan ja hajosi kymmeniksi sirpaleiksi, osa niistä lensi Aarnin jalkoihin asti. Aarni tunsi sydämensä pamppailevan. Hän oli aina ollut vähän kömpelö, ja lapsuusvuosina äidin oli ollut vaikea ymmärtää jatkuvia vanhinkoja. Koska äiti oli kuluttanut aikansa siivoamalla muiden jälkiä, olivat ne sitten aiheutuneet tahattomasti tai puhtaasta piittaamattomuudesta, hän ei ollut sietänyt kotona enää kaatuvia maitolaseja tai pöytäliinalle roiskuvaa keittolientä. Vieläkin kun jotakin, mitä tahansa, meni rikki, Aarni ajatteli vaistomaisesti olevansa siihen syyllinen....

Romaanin etulehdellä on lainaus Don Delillolta ; " Parhaat asiat kiiltävät pelosta" . Se lupaa hyvää, mutta heti kun aloittaa lukemisen, huomaa kyllä oltavan kaukana De Lillon viileästä tyylikkyydestä. Avallone kirjoittaa hurjasti ja kiihkeästi, sovittaen tyyliään romaanin aiheeseen välillä myös mainoksista ja harlekiineista lainatuin keinoin. Tarinan keskiössä on kaksi tyttöä, vasta kolmetoistavuotiaat Anna ja Francesca. Tytöt ovat sydänystäviä, villejä ja ennen kaikkea kauniita. Ulkonäkö ja nuoruus ovat valttikortit jotka tytöillä on käsissään, ne on pelattava hyvin eikä aikaa ole hukattavaksi. "Vartalon liikkeitä tuskin erotti linssin epätarkassa ympyrässä, päätä ei ollenkaan.  Näkyi vain voimakkaasti zoomattu kaistale vastavalossa hohtavaa ihoa.  Vuoden kuluessa vartalo oli huomaamatta muuttunut vaatteiden alla. Nyt kesällä muutos räjähti esiin kiikarin linssissä.  Silmä ahmi etäältä yksityiskohtia: bikinien vyötärönauhaa, levärihmaa lantiolla. Jännitettyjä li...

Kirjamuistikirjan äänet vuonna 2015 ovat seuraavat: Finlandia: 3 pistettä: Seksistä ja matematiikasta / Iida Rauma                  Gummerus 2015 2 pistettä: Valokaaria / Kristian Blomberg                  Poesia 2015 Globalia: 3 pistettä:  Kimalaispäivä / Mathura                  Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto                  Basam Books, 2015 2 pistettä:  Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones                  Fallout, suom. Marianna Kurtto                  Otava, 2015

Kuuntelin tätä äänikirjaa lähinnä öisin, taisin usein olla aika lailla unen ja valveen rajamailla. Siksi tuntuu hankalalta sanoa tästä oikein mitään, on enemmän kuin todennäköistä etteivät havaintoni olleet kovin teräviä. Lähinnä mieleen jäi jonkinlainen haikea menneen maailman tunnelma. Tuo ei liene mitenkään kummallista, kun ottaa huomioon että tämä kirjailijan omaan elämään löyhästi perustuva romaani on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1965.  Stonerin tarina alkaa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pienen maatilan poika lähtee Missourin yliopistoon aikeenaan opiskella agronomiksi. Poika eksyy kuitenkin kirjallisuudentutkimuksen pariin, ja sille tielle hän jää. Kerronta etenee säyseän kronologisesti, välttäen konflikteja ja tunnekuohuja, aivan kuten päähenkilönsäkin. Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö vaikutti raivostuttavan saamattomalta nössykältä ja koko tarina lähinnä masentavalta. Stonerin elämässä ei tunnu onnistuvan oikein mikään, hän on pettymys va...

Joskus ihan tavalliset asiat alkavat merkitä jotain enemmän. Näitä sydämenlyönnin välistä jäämisen ja äkillisen syvän sisäänhengityksen hetkiä kokee todennäköisesi meistä jokainen, mutta harva osaa välittää tunteen muille, saati pukea sitä sanoiksi. Kristian Blomberg osaa. "Se saa suuntaamaan pimeässä, aavistus valonlähteestä.  Ja sormet, jokin tulevasta virtaava, kyky koskettaa. Mitä näihin katkaisimiin oikeastaan kätkeytyy?   Huone ilmestyy, aikaa ei edes kulu, tämä elämä. Ja nousee outoa surua, että sinua ei voisi laittaa takaisin päälle.   Tai ehkä kyse on juuri arvoituksen säilymisestä: säilymisestä. Jokin vierastuttava, johon sopeutuu kuin ilmanpaineeseen, kunnes se voimistuu juuri tuossa: kyvyssä koskettaa.    Että sormissa ei ole lihaksia vaan etäisyyksiä joiden takaa käsivarsien jänteet liikuttavat niitä.   Entä jos olisi jokin, joka liikuttaisi myös meitä kuin aavistus, etäisyyksien takaa?" Suurin osa teoksesta muodostuu tällai...

Lindstedt, Laura: Oneiron : fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista Teos, 2015, 439 s. Olen iloinen siitä, että Laura Lindstedt voitti tämän vuotisen Finlandia-palkinnon. Palkinto meni upean kunnianhimoiselle naiskirjailijalle, joka uskalsi vielä kiitospuheessaan virkistävän suorapuheisesti kritisoida tämän hetken valtaapitäviä. Kirjan lukemisen aloitin uteliaana, vaikkakin hieman epäillen. En oikein päässyt Lindstedtin esikoisromaaniin Sakset silloin aikoinaan sisälle, muistan kyllä aloittaneeni lukemisen mutta saatoin herpaantua jo aika alkuvaiheessa. Nyt luin teoksen kokonaan, ihan mielelläni ja kiinnostuneena kaiken lisäksi, mutta jollain lailla kylmäksi silti jäin. Minua eivät häirinneet kirjailijan kokeilut yhdistää romaaniin erilaisia ilmaisumuotoja; esseet, lehtijutut, runot ja draama on sovitettu kerrontaan niin taitavasti että lukeminen on koko ajan nautittavaa. Kieli on hioutunutta, siinä ei ole rosoa eikä muutakaan mihin tarttua, ei pahassa, mutta ei oikein hyv...

Korkea-aho, Kaj: Paha kirja Onda boken, suom. Laura Beck Otava, 2015, 317 s. Paha kirja , miten upea nimi romaanille! Ja takakannessa vielä verenkarvaisin kirjaimin: Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvettiin! Kyllähän vähänkin uteliaalla mielenlaadulla varustetun lukijan on ihan pakko saada tietää, mistä tässä on kyse. Ja kysehän on vetävällä tyylillä kirjoitetusta jännittävästä tarinasta, jossa Åbo Akademin kirjallisuuden lehtori Mickel Granlund joutuu palaamaan menneisyyteen, jonka hän jo luuli jättäneensä ikuisiksi ajoiksi taakseen. Mutta nyt opiskelijat ovat saaneet selville, että Mickel on aikoinaan tutkinut pahamaineista käsikirjoitusta, jonka lukeminen on suistanut useita ihmisiä kuolemaan. Mickel hallitsi narratologian ja tunnisti ne kerrontatekniset elementit, jotka juuri nyt loivat saliin sähköisen tunnelman. Hän tunsi teoriat, jotka selittivät miten juoni punotaan synnyttämään jännitystä ja kiihtymystä. Hän tunsi useimmat diegeettiset niksit ja mimeettiset ...

Teir, Philip: Talvisota - avioliittoromaani Vinterkriget ; suom. Jaana Nikula Otava, 2013, 347 s. Philip Teir kertoo avioliittoromaanissaan   melko kliseisen tarinan hyvin toimeentulevasta suomenruotsalaisesta avioparista. Eläkeiän kynnyksellä oleva professori haksahtaa itseään huomattavasti nuorempaan naiseen, vaimo uppoutuu suvun ja tuttavapiirin juhlien järjestämiseen ja naukkailee hieman liian innokkaasti viiniä. Perheen kahdella aikuisella tyttärellä on kummallakin omanlaisiaan ongelmia parisuhteissaan ja itsensä etsimisessä. Juonessa ei ole montaa yllätystä eikä jännitys juurikaan tihene, mutta teksti kulkee eteenpäin niin vaivattomasti että romaania lukee silti oikein mielikseen.  Perustarinaa on väritetty monenlaisilla mielenkiintoisilla ja hupaisilla sivujuonilla. Ensinnäkin on kaksi marsua joista toiselle käy todella huonosti. On yliopistojuoruja ja kähinää kustantamoissa, sosiologista tutkimusta Edward Westermarckin elämänvaiheista ja tantr...

Mykkänen, Erkka: Kolme maailmanloppua WSOY 2015, 86 s. Kansi: Markus Pyörälä Kolme maailmanloppua on kokoelma lyhyitä novelleja ja pikkuruisia novellin poikasia. Osalla teksteistä on pituutta vain vajaa sivu, laajimmillaan tarinat ovat noin viisisivuisia. Epätavallinen mitta ja kerronnan vapautuneisuus tuovat mieleen proosarunot. Silti luontevimmalta ehkä kuitenkin tuntuu lukea näitä tarinoita jonkinlaisina nopealukuisina, mutta kiireetöntä kypsyttelyä vaativina mininovelleina.   Kokoelma on tekijänsä ensimmäinen proosateos. Aiemmin Mykkänen on julkaissut runoja ja novelleja erilaisissa antologioissa ja kulttuurilehdissä. Hän on yltänyt J.H. Erkon kirjoituskilpailussa toiselle sijalle vuonna 2013 ja seuraavanakin vuonna kolmanneksi. Runolavoilla esiintymisestä hänet on palkittu Helsingin poetry slam -mestaruudella vuonna 2011. Kolme maailmanloppua lähtee liikkeelle houkuttelevan romanttisesti. On mies, nainen ja sateenvarjo, jonka mies ritarillisesti haluaisi ojen...

Rauma, Iida: Seksistä ja matematiikasta Gummerus 2015, 474 s. "Me kaipaamme lohdullisia ja yksinkertaistavia selityksiä. Siksi me kerromme tarinoita, lievittääksemme pelkoa. Tässä yksi vaihtoehto: Tuovi nojaa ikkunalasiin. Ulkona kaupunki-ilman hiili- ja rikkipartikkelit sirottavat keinotekoisen valon aavemaiseksi hohteeksi. Ikkunalasi tuntuu kylmältä kylkeä vasten. Hän ei ole kiinnostunut maisemasta vaan siitä, mikä leviää maiseman yllä, siitä, mikä on tyhjä ja humiseva ja täysin välinpitämätön meidän oletettuja saavutuksiamme kohtaan. Hän odottaa, että ovikello soi, mutta ennen kuin se soi, hän haluaa tuntea tuon lasin takaisen tyhjyyden, pitää sen lähellään. Kun se muuttuu sietämättömäksi, hän laskeutuu ikkunalaudalta ja on taas hetken niin kuin kaikki muutkin." Tuntuu aika mahdottomalta yrittää selittää tiiviisti ja nopeasti mistä tämä romaani kertoo. Aiheita on paljon, mutta jollain melkein taianomaisella tavalla runsaus punoutuu yhteen ja muodostaa henkeäsalpaavan...

Mathura: Kimalaispäivä Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto Basam Books, 2015, 70 s.  Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa kun esiteltiin uutta käännöskokoelmaa 8 + 8 Lauluja lahden yli. Kokoelmassa on suomalaisten runojen vironnoksia ja virolaisten suomennoksia. Antologia on jo toinen lajissaan, ensimmäinen, 8 + 8 : Eesti ja Soome luulet = suomalaista ja virolaista runoutta, julkaistiin vuonna 2013. Kiinnostuin varsinkin virolaisista runoilijoista joita en entuudestaan montaakaan tunne. Sattumalta olin jo ennen messuja lainannut kirjastosta jälkimmäisessä antologiassa mukana olevan Mathuran juuri suomennetun kokoelman Kimalaispäivä .  Takakannessa kerrotaan kokoelman runojen syntyneen kolmen kesän aikana pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Runojen maisemat ovat tuttuja ja niiden tunnelmaan solahtaa kuin itsestään. Luonnon läheisyys, meren ranta, niityt ja valon liike kosteissa vanhoissa huoneissa yhdistyvät ihmisen mielentilaan nähtävästi hyvin...

Heikkinen, Antti: Pihkatappi Siltala 2013, 275 s. Tarina alkaa pienestä tuvasta jossa isä ja poika katsovat mustavalkoisesta televisiosta presidentin hautajaisia. Poika on vasta kolmevuotias, keikkuu isänsä jaloissa ja ihmettelee räsymaton raitoja. Äitiä ei näy, eikä tällä kertaa kumpaakaan mummoakaan, jotka äidittömästä pikkupojasta myöhemmin monesti pitävät huolta. Aika pian loikataan kaupunkiin, siellä nuori toimittaja on hiihtolomalla ja alkaa aikansa kuluksi naputella koneelle kertomusta sukunsa miesten vaiheista. Itseluottamusta ei kauheasti ole, mutta mieli tekee kirjoittaa. Ne hautajaiset. Internetin ihmemaailma heitti ne sattumalta eteeni ja yhdenäkin ohimossani räjähti. Muistin isän tuoksun, joka leijui nokassani kun katselin sen polvella kolmen vanhana Kekkosen hautaanpanijaisia. Lehmänpaskan ja AIV-rehun katkua, seassa moottorisahan bensaa ja traktorin polttoainetta, matkassa myös navetan takana salaa vedetyn nortin hentoinen tuulahdus. Viinitermein kiteytett...

Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta Fallout, suom. Marianna Kurtto Otava, 2015, 427 s. Romaanin miljöönä on 1970-luvun Lontoo ja siellä teatterimaailma. Suurkaupunki on kultturelli ja vauhdikas, mutta vaikuttaa kuitenkin vielä myös suhteellisen viattomalta ja turvalliselta paikalta. Nuoret Paul, Leigh ja Luke ystävystyvät ja perustavat teatteriseurueen. Palo on kova ja työtä tehdään tosissaan, mutta menestyminen ei ole helppoa. Erilaiset taiteelliset näkemykset repivät ryhmän hajalle melko pian, mutta kukin jatkaa suunnallaan, pääsee eteenpäin ja saavuttaa vähitellen mainettakin. Jossain vaiheessa Luken kuvioihin tulee mukaan myös Nina, keijumainen näyttelijätär joka kaikista kirjan henkilöistä on ehkä eniten pihalla siitä, mitä elämältään haluaa. Kaikki Jonesin luomat henkilöt viehättivät minua suuresti. Romaanin ihmiskuvaus vaikuttaa aluksi ohuelta ja leijailevalta, mutta jollain mielenkiintoisella tavalla nämä negatiivisilta kuullostavat määreet kääntyvät pääla...