Nukentekijä
Nukentekijä / Guðrún Eva Mínervudóttir
Skaparinn ; suomentanut Juha Peura
Atena, 2010, 296 s.
Pitkään aikaan en ole törmännyt näin omituiseen tarinaan.
Sveinn on taideopintoihinsa pettynyt kuvanveistäjä, joka hankkii elantonsa tekemällä silikonisia seksinukkeja yksinäisille miehille. Lóa on jo melkein loppuun asti väsynyt yksinhuoltaja, joka on ottanut vapaata töistään mainostoimistossa. Hänellä on kaksi tytärtä, Ìna ja Margrét, joista jälkimmäinen kärsii vakavasta anoreksiasta.
Lóa ja Sveinn tutustuvat, kun Lóan autosta puhkeaa rengas. Sveinn vitkastelee ensin, mutta katsoo sitten kuitenkin velvollisuudekseen auttaa pihassaan itkevää naista. Urakan pitkittyessä Sveinn kutsuu Lóan sisään ja tarjoaa hänelle viiniä, jota Lóa tapansa mukaan lipittää siinä määrin, että sammuu tuoliinsa.
Varhain aamulla Lóa herää ja alkaa tutkia asuntoa. Sveinnin työhuoneelta löytyy useita keskeneräisiä ja yksi täysin valmis nukke, kurvikas mustatukkainen Got-Chick Alma, kasvot tyyppiä Lovely, vartalotyyppi 1. Epätoivoisen äidin mielessä viriää mieletön idea; muiden seuraa karttavan tyttären voisi ehkä totuttaa ihmisiin nuken avulla! Lóa varastaa nuken ja ajaa tiehensä ennen kuin Sveinn ehtii herätä.
Margrét on päästetty kotiin sairaalasta ylioppilaskirjoitusten ajaksi. Tyttö pänttää koulukirjojaan liki neuroottisesti ja milloin hän ei lue, hän kinastelee äitinsä kanssa tarvitsemansa ravinnon määrästä.
Kun viimeinen kokeista päättyy ja Lóa saapuu koululle hieman myöhässä hakemaan Margrétia, tyttöä ei näy missään. Margrétin takki roikkuu naulakossa, puhelin on taskussa. Kukaan opettajista ei tiedä minne tyttö olisi voinut mennä, ystäviltä on turha kysellä koska heitä ei ole ollut enää vuoteen, kahteen.
Samaan aikaan Sveinn on saanut selville Lóan osoitteen ja saapuu paikalle hakemaan takaisin nukkeaan. Hän haluaa tavata Lóan myös siksi, että kuvittelee tämän olevan saamiensa uhkailusoittojen takana. Sveinn on huonossa kunnossa pudottuaan pyykkikorin päältä yrittäessään vaihtaa lamppua kattovalaisimeen. Lääkehuuruissaan hän vuorostaan väsähtää vierailun aikana ja jää Lóan luokse useammaksi päiväksi.
Kirjan ihmissuhteet ovat omalaatuisia. Henkilökuvaus on suorasukaista eikä mairittele ketään, ihmisten kanssakäyminen on usein epäystävällistä. Silti on täysin luonnollista, että lähes vieras ihminen jää toisen luokse yöksi, useammaksikin. Oikein ketään ei arvosteta mutta kaikkia siedetään.
Tarinan päättyessä samat tapahtumat kerrotaan kahteen kertaan, vain hieman muunnellen, erikseen sekä Lóan että Sveinnin kannalta. Idea on hauska ja erilaiset näkökulmat paljastavat pikkuhiljaa sen, mitä kukakin on luullut ilmaisseensa ja kuinka eri tavalla toinen on asian käsittänyt. Ihmetyttää vain, miksi keino otetaan käyttöön vasta niin myöhäisessä vaiheessa, olisi ehkä ollut hyvä käyttää sitä läpi kirjan.
Skaparinn ; suomentanut Juha Peura
Atena, 2010, 296 s.
Pitkään aikaan en ole törmännyt näin omituiseen tarinaan.
Sveinn on taideopintoihinsa pettynyt kuvanveistäjä, joka hankkii elantonsa tekemällä silikonisia seksinukkeja yksinäisille miehille. Lóa on jo melkein loppuun asti väsynyt yksinhuoltaja, joka on ottanut vapaata töistään mainostoimistossa. Hänellä on kaksi tytärtä, Ìna ja Margrét, joista jälkimmäinen kärsii vakavasta anoreksiasta.
Lóa ja Sveinn tutustuvat, kun Lóan autosta puhkeaa rengas. Sveinn vitkastelee ensin, mutta katsoo sitten kuitenkin velvollisuudekseen auttaa pihassaan itkevää naista. Urakan pitkittyessä Sveinn kutsuu Lóan sisään ja tarjoaa hänelle viiniä, jota Lóa tapansa mukaan lipittää siinä määrin, että sammuu tuoliinsa.
Varhain aamulla Lóa herää ja alkaa tutkia asuntoa. Sveinnin työhuoneelta löytyy useita keskeneräisiä ja yksi täysin valmis nukke, kurvikas mustatukkainen Got-Chick Alma, kasvot tyyppiä Lovely, vartalotyyppi 1. Epätoivoisen äidin mielessä viriää mieletön idea; muiden seuraa karttavan tyttären voisi ehkä totuttaa ihmisiin nuken avulla! Lóa varastaa nuken ja ajaa tiehensä ennen kuin Sveinn ehtii herätä.
Margrét on päästetty kotiin sairaalasta ylioppilaskirjoitusten ajaksi. Tyttö pänttää koulukirjojaan liki neuroottisesti ja milloin hän ei lue, hän kinastelee äitinsä kanssa tarvitsemansa ravinnon määrästä.
Kun viimeinen kokeista päättyy ja Lóa saapuu koululle hieman myöhässä hakemaan Margrétia, tyttöä ei näy missään. Margrétin takki roikkuu naulakossa, puhelin on taskussa. Kukaan opettajista ei tiedä minne tyttö olisi voinut mennä, ystäviltä on turha kysellä koska heitä ei ole ollut enää vuoteen, kahteen.
Samaan aikaan Sveinn on saanut selville Lóan osoitteen ja saapuu paikalle hakemaan takaisin nukkeaan. Hän haluaa tavata Lóan myös siksi, että kuvittelee tämän olevan saamiensa uhkailusoittojen takana. Sveinn on huonossa kunnossa pudottuaan pyykkikorin päältä yrittäessään vaihtaa lamppua kattovalaisimeen. Lääkehuuruissaan hän vuorostaan väsähtää vierailun aikana ja jää Lóan luokse useammaksi päiväksi.
Kirjan ihmissuhteet ovat omalaatuisia. Henkilökuvaus on suorasukaista eikä mairittele ketään, ihmisten kanssakäyminen on usein epäystävällistä. Silti on täysin luonnollista, että lähes vieras ihminen jää toisen luokse yöksi, useammaksikin. Oikein ketään ei arvosteta mutta kaikkia siedetään.
Tarinan päättyessä samat tapahtumat kerrotaan kahteen kertaan, vain hieman muunnellen, erikseen sekä Lóan että Sveinnin kannalta. Idea on hauska ja erilaiset näkökulmat paljastavat pikkuhiljaa sen, mitä kukakin on luullut ilmaisseensa ja kuinka eri tavalla toinen on asian käsittänyt. Ihmetyttää vain, miksi keino otetaan käyttöön vasta niin myöhäisessä vaiheessa, olisi ehkä ollut hyvä käyttää sitä läpi kirjan.
Kommentit
Lähetä kommentti