Harjunpää ja rautahuone

Aloitin lukemisen suurin odotuksin. Olen lukenut aiemmin vain yhden Joensuun dekkarin, muistaakseni se oli Harjunpää ja ahdistelija, ja pidin siitä paljon. Siinä kuvattiin rikollisen ajatusmaailmaa niin tarkkanäköisesti ja ymmärtävästi, että oli melkein pakko uskoa tarinan olevan totta. Se samanaikaisesti sekä ihastutti että ahdisti.

Nyt ei käynyt samoin. Harjunpää selvittelee raakoja seksuaalirikoksia, jotka kuvataan tarinan edetessä melko tarkasti. Seksi ja siihen liittyvä väkivalta on aina myyvä aihe, mutta nyt kerronnassa mättää jokin. Tämän tapaisia tarinoita on tottunut lukemaan ja katsomaan tv:stä myöhäisillan  pätkinä niin raflaavalla tyylillä toteutettuina, että Joensuun hieman myhäilevän poliisisedän kertomana tarina vaikuttaa oudolta.

Juoni kulkee pääpiirteissään näin: Orvo on nuori, äitinsä ja isoisänsä kanssa olosuhteiden pakosta asuva mies. Hän on ammatiltaan hieroja, mutta tekee keikkaa myös maksullisena rakastajana, Herra H:na.

Yksi Orvon asiakkaista on Neea, kaunis pyörätuoliin sidottu ranskasta suomeen käännöstöitä tekevä opiskelijatyttö. Neea on tilannut Herra H:n luokseen, mutta ei sitten haluakaan tämän palveluksia. He kuitenkin keskustelevat ja tapaavat uudelleenkin, ja tutustuttuaan toisiinsa rakastuvat.

Samaan aikaan Orvon asiakkaita alkaa kuolla. Poliisi löytää yhden uhrin luota Orvon DNA:ta ja miehestä tulee epäilty. Hänet pidätetään samana iltana, jona hän on luvannut mennä Neean luokse tapaamaan tämän isää. Neea odottaa häntä ulkona ja huonoksi onnneksi paikalle osuu pari humalaista jätkää, jotka raahaavat Neean läheiseen puistoon ja raiskaavat.

Kun Orvo kuulee tämän, hänen kotioloissa piilossa kytenyt kostonhimonsa alkaa vaatia toimintaa. Hän ottaa vastaan SM-keikan, aikomuksena kostaa häntä hyväkseen käyttäville naisille roiman väkivaltaisella seksillä. Toisin kuitenkin käy, naiset pääsevät tapahtumissa niskan päälle ja lopulta Orvo viettää seuraavan yön vieraalla asunnolla patteriin kytkettynä. Samaan aikaan Neea odottaa rakastaan luokseen ja soittelee epätoivoisena tämän kännykkään. Kun Orvo ei tule eikä vastaa puhelimeen, Neean luulee tulleensa hylätyksi ja ottaa kuolemaan johtavan annoksen alkoholia ja lääkkeitä.

Tämä laukaisee lopullisesti Orvon vihan. On käynyt ilmi, että paappa on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen omaa tytärtään ja on näin Orvon isä. Pojan kostonhimo kohdistuu nyt sadistiseen isään ja ripustautuvaan äitiin. Hän kaivaa esille paapan vanhan kiväärin ja aikoo ampua molemmat.

Paappa on Orvoa vastassa oman aseensa kanssa. Orvon laukaus on tappava, mutta paappakin osuu. Orvo pääsee kuitenkin pakenemaan ja pakomatkalla hän tajuaa seksibisnestä pyörittävän Kurren oleva naisasiakkaiden murhien takana. Hän ryntää tämän toimistolle ja aikoo puristaa totuuden esiin. Tunnustuksen kuulevat myös Orvon verijälkiä seuranneet Harjunpää ja Onerva.

Eli juonenkäänteitä riittää vähän liiankin kanssa. Näin nopeasti referoituna tarina kuullostaan melkein tragikoomiselta, mutta ei se lukiessa sentään hassulta tuntunut. Mukana on osuvaakin luonnekuvausta, uhritkin on kuvattu ihan ihmisinä vaikkeivat ehkä niitä kaikkein lämmintunteisimpia naisia olekaan. Silti tarinassa on jotain häiritsevää hosumista sinne tänne. Toki on uskottavaa, että mikäli yhden ihmisen kontolle osuu tuollainen määrä epäonnea, mitä Orvolle tässä ladataan, ei tulos voi olla muuta kuin traaginen. Ehkä yksi tarinan ongelmista onkin juuri siinä, lopun katastrofi ei ole enää vain uskottavaa vaan ihan liiankin todennäköinen ja yllätyksetön.

Kommentit

  1. Olen lukenut kaikki Harjunpäät. Paitsi tämän viimeisimmän. Jäi kesken jo muutaman sivun jälkeen. Jotenkin oli liian ahistava, kun juuri silloin oma elämä tuntui niin ahistvalta. Joensuu on kuitenkin paras suomalainen poliiseista kirjottava kirjailija, joten luen sen kyllä vielä.

    VastaaPoista
  2. Arvostan Joensuun kyllä tosi korkealle vaikka tämän viimeisemmän kanssa vähän petyinkin. Joensuu on älyttömän tietävä ja taitava, mutta tässä oli ihan kuin liikaa yritystä, vähän vähempi olisi ollut parempi.

    Sen ahdistavan tunnelman luojana Joensuu on mestari. Se on jotain ihan kummallista, mukaansa lukitsevaa; ei oikeastaan haluaisi tietää asiasta yhtään mitään mutta pakko on silti lukea lisää, ainakin vähän vielä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!