Korallivaras

Korallivaras / Rebecca Stott
The coral thief ; suomentanut Arto Schroderus
Avain, 2010, 362 s.

Syksyn kaunein kirjankansi? Luultavasti kyllä, näytön kuva ei vain tee oikeutta paperiversiolle, joka on tässä nähtävää kuvaa tummempi ja pehmeämpi sävyiltään.

Tarinan lähtöasetelma on hykerryttävä. On vuosi 1815, Jean-Babtiste Lamarck on vain hieman aiemmin esittänyt luonnonhistoriaa mullistaneen teoriansa hankittujen ominaisuuksien perriytymisestä. Ensimmäiset evoluutioteoriat ovat siis juuri puskemassa esiin kun nuori Daniel Connor lähtee Edinburghista Pariisiin jatkamaan vertailevan anatomian opintojaan kuuluisan professori Georges Cuvierin johdolla. Muutenkin maailma on mullistumassa; samana kuumana heinäkuun yönä kun Danielin arvokkaat matkatavarat varastetaan, keisari Napoleon viruu brittialus HMS Bellerophonilla matkalla kohti Saint Helenan vankilasaarta.

Danielin opinnot uhkaavat tyssätä heti alkuunsa, kun salaperäinen filosofi-kaunotar varastaa pojan haltuun uskotut tieteelliset käsikirjoitukset ja korallinäytteet. Järkytyksestä toivuttuaan ja muutaman päivän Pariisin iloista nautittuaan Daniel ottaa yhteyden pahamaineiseen Monsieur Jagot'hon. Tämä on Bureaun johtaja, joka on kohonnut asemaansa ilmiantamalla entisiä kanssarikollisiaan vankiloissa. Rikos sinänsä ei tunnut kiinnostavan Jagot'ia, mutta kun Daniel kuvailee varasta, poliisijohtajan tarkkaavaisuus herää. Selviää, että kyseessä on Jagot'n erityislistalla oleva Lucienne Bernard, entinen kreivitär ja mestarivaras, joka on ottanut elämäntehtäväkseen pihistää vallankumouksen nimissä aristokraateilta riistettyjä taide-esineitä ja keräilyharvinaisuuksia ja palauttaa niitä alkuperäisille omistajilleen.

Daniel saa Jagot'lta ohjeen ilmoittaa heti, mikäli tapaa Luciennen uudelleen. Pian näin tapahtuukin, mutta Daniel ei tunnekaan halua ilmiantaa älykästä ja viehättävää naista. Päinvastoin, hän haluaa kiivaasti luottaa tähän ja uskoa, kun Lucienne lupaa palauttaa aarteet heti tutkittuaan niitä tarpeekseen. Kun Lucienne vielä vie pojan vuoteeseensa, juttu on selvä; Danielista tulee Luciennen apuri.

Seuraa monipolvisia seikkailuja. Lucienne kiristetään tekemään vielä yksi vaikea ja vaarallinen kaappaus. Se kohdistuu Jardin de Plantesiin, jonne Napoleon on kerännyt kaikki sotasaaliina maailmalta raahaamansa luonnonhistorialliset aarteet.  Luciennen olisi turvallisempaa jo paeta Pariisista, mutta hänen on pakko suostua hankkeeseen saadakseen takaisin kaapatun tyttärensä, Delphinen. Juttuun sekaantuu myös tyttären isä ja muutama muukin Luciennen entinen rakastaja, mikä on omiaan aiheuttamaan mustasukkaisuutta. Danielia kuitenkin tarvitaan välttämättä, sillä hän työskentelee Jardinissa ja pystyy hankkimaan alueesta tarkan kartan.

Monimutkaisten ja hieman sekavienkin juonenkiemuroiden kautta hanke onnistuu, Lucienne varaskoplineen ja tyttärineen pääsee pakenemaan. Daniel jää Pariisiin ja saa poliisit uskomaan koko joukon tuhoutuneen pakoreittinä käytetyn kaupungin alla risteilevän louhoksen sorruttua. 

Kirjan viimeisillä sivuilla Daniel istuu Derbyshiren työhuoneessaan lukemassa Charles Darwinin juuri ilmestynyttä menestysteosta, Lajien syntyä (1859). Kirja saa hänet muistelemaan Luciennea, naista joka näki koralliriuttojen kasvussa viitteitä samalle ajatteluamme mullistaneelle teorialle jonka Darwin perusteli havainnoillaan mehiläisistä, kyyhkysistä ja kastemadoista.

"Ajattelen Luciennea yhä. Kuvittelen, että tapaamme sattumalta asemalaiturilla tai vilkkaalla kadulla. Se tapahtuu aina sattumalta ja aina kiireessä, koska jommankumman meistä on ehdittävä junaan tai koska vallitsee jokin epämääräinen vaaran tunnelma. Toisinaan hän kysyy näissä kuvitelluissa kohtaamisissamme, olenko löytänyt uuden rakkauden. Minä sanon kyllä. En muuta. En kuvaile naisia, joita olen rakastanut - lontoolaista näyttelijää, jota seurasin Roomaan, perijätärtä tai nuorta leskeä - enkä varsinkaan kerro hänelle älykkäästä ja tummasilmäisestä naisesta, jonka kanssa avioiduin ja joka ensi tapaamisessamme hänen isänsä luona Derbyshiressä antoi käyttööni kirjastonsa ja näytti minulle Cuvierin La Régne Animalin osat, jotka olivat juuri saapuneet Pariisista. Hän lukisi ne ranskaksi, hän sanoi. Ranskalainen luonnonhistoria kun oli paljon kiinnostavampaa."