maanantai 20. syyskuuta 2010

14 solmua Greenwichiin

14 solmua Greenwichiin / Olli Jalonen
Otava, 2008, 381 s.

Kaksi miestä ja nainen lähtevät matkaan, tarkoituksena on kiertää maapallo 0-meridiaania pitkin. Graham ja Isla ovat Irlannin syrjäisellä rannikolla asuva aviopari, Petr heidän suomalaissyntyinen ystävänsä opiskeluajoilta Cambridgestä. Myöhemmin ryhmään liittyy myös Kari, isän kuoleman jälkeen veljeään tapaamaan tullut suomalaismies.

Kyseessä on Edmond Halley Memorial Societyn juhlavuoteen liittyvä kilpailu matkustusryhmille. Tiedemiehen muistoa kunnioitetaan matkaamalla pituuspiiriä pitkin samoin keinoin kuin Halleyn aikana oli mahdollista; kävellen, purjeveneellä ja ilmalaivalla.

Retkelle lähdetään Grahamin aloitteesta ja hän myös suunnittelee kaiken, pitää hallussaan matkalla tarvittavat dokumentit ja hoitaa yhteydenpidon hankkeen ohjausryhmään. Toinen pääkilpailijoista on Petr, Isla ja Kari ovat mukana avustajina. Varsinkin Kari on aluksi varsinainen altavastaaja, huonosti englantia osaava, vaeltamiseen tottumaton, hetken oikusta mukaan otettu pikkuveli.

Matkan edistyessä ryhmän dynamiikka muuttuu. Karin arvo kasvaa kehittyvän purjehdustaidon myötä, hän alkaa vähitellen saada sananvaltaa ryhmän asioihin. Myös Isla, joka on nuorena joutunut tekemään vaikean valinnan Grahamin ja Petrin välillä, kiinnostuu nyt Karista. Grahamin aluksi kaiken muun alleen hautaava idealismi alkaa väistyä Karin käytännöllisten ratkaisujen tieltä.

Kun vihdoin päästään perille, takaisin Greenwichiin, Graham ja Petr ovat jo kokonaan poissa pelistä. Petr on kuollut ja Graham henkisesti lopussa. Kari ja Isla ottavat heidän paikkansa, jotta kilpailun voittoon liittyvä mediasirkus saadaan hoidettua. Totuutta matkasta muokataan rajusti, jopa Petrin kuolinaikaa muutetaan sopivammaksi sankaritarinaan.

Aina kun Olli Jalonen mainitaan, ei toki hänen käyttämäänsä kieltä kehumatta jätetä. Tässä kirjassa luontokuvaus on todella taidokasta, mutta persoonallisilla sanajärjestyksillä kikkailu ärsyttää välillä. Verbien jättäminen lauseen loppuun tuntuu jännittävän painokkaalta ratkaisulta muutaman kerran. Kun tapa vielä yhdistyy usein kieltomuotoon, syntyy surumielinen tunnelma, ihan kuin rakennekin kertoisi luovuttamisesta, alakulosta. Aivan nerokasta siis, mutta kärsii valitettavasti pienen inflaation toistuessaan monta kertaa samassa tekstissä.

Myös henkilöiden luonteenlaatu tulee jollain tavoin kuvattua myös lausetasolla. Kertomuksen pääosassa on selvästi matka ja matkan edetessä vaihtuva luonto. Ihmissuhteet ovat tärkeitä, mutta niihin liittyvät tapahtumat pidetään piilossa, kunkin omissa ajatuksissa. On kuin luontokuvaus olisi kirjoitettu päälauseilla, rakkaustarina ja miesten ystävyyssuhteissa tapahtuvat muutokset sivulauseilla.

Toisaalta, helppoahan tällaisesta aihepiiristä on kirjoittaa hyvin, kun saa koko ajan käytellä mitä viehättävimpiä maantieteellisiä ja jopa kartografisia termejä:

[Onko geoidista kukaan pystynyt kaikkia pisteitä paikoilleen asettamaan? Vuoret nousevat ja laskevat, manner ui toisesta irti eikä merissä ole sen enempää rauhaa eikä muuttumatonta.
Onko Telluksen kuu lunaidi jos Tellus on geoidi?]

[Summa Geographican aukeamilla pienin mittakaava on yhden suhde miljardiin. 1 cm = 10 000 km. Vaikka kaikki kartat olisi leikattu vierekkäin projektioina auki, niin kuinka pieni sellainen sivu maailmasta karttakirjassa on?]

Kirjan alku tuntui vähän puisevalta, mutta kun tarina nappasi, se teki sen kunnolla. Jalonen osaa koukuttaa lukijan. Petrin kuolemaa alkaa ennakoida; miksi Kari pääsee referoimaan lukijalle veljensä muistiinpanoja jo retken kestäessä? Islankin puolesta aloin pelätä, kun tarinan loppupuolella Kari alkaa kertoa tapahtumista hellästi salaperäiselle Maarialle; kuka hän on, eikö alkaneella rakkaustarinalla olekaan onnellinen loppu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!