Kulinaristin kuolema

Kulinaristin kuolema / Muriel Barbery
Une gourmandise ; suomentanut Lotta Toivanen
Gummerus, 2011, 181 s.

Siilin eleganssi jäi minulta kesken. Siinä kävi hassusti; olin ihastunut sen naiivin kauniiseen kanteen ja odotin sitä käsiini kiihkeästi, ehkä vähän liiankin kiihkeästi koska pettymys oli niin musertava. Kirjan huumori ei purrut minuun. Ymmärsin kyllä, että piikikkyyden oli tarkoitus olla vain pintaa, mutta minä en päässyt siitä pinnasta läpi.

Nyt jaksoin lukea koko kirjan. Myönnän, että hieman tökki; Barberyn hauskuudessa on minusta jotain häiritsevän teennäistä ja alentuvaa. Mutta tokihan nautin niistä suitsutuksista, joita kuoleva kulinaristi runsain mitoin tuhlaili kertoillessaan ruokailukokemuksistaan. Makujen sinfoniat olivat herkullista luettavaa, vaikka toisaalta ne kovin tarkat pureskelukuvaukset ja kertomukset hammasvalliin painautuvista taikinoista olisi voinut jättää vähän vähemmällekkin.

Yksi parhaista maun nautinnollisuuden kuvauksista oli mielestäni tämä, jossa kulinaristi nuorena poikana saa ensimmäisen kerran maistaa kunnon viskiä;

"Jo pelkkä tuntematon tuoksu hämmensi minua mahdottomasti. Miten loistava isku, miten väkevä äkkiräjähdys, yhtaikaa kuiva ja hedelmäinen, kuin adrenaliinihyöky, joka nousee tavanomaisista kudoksista ja höyrystyy nenän huokosiin : tiivistynyttä kaasua aistielinten seinämissä... Ällistyneenä havaitsin, että terävä käymisen haju oli minulle mieluinen.

Niin kuin  eteerinen markiisi minä kastoin varovaisesti huuleni tuohon turpeiseen magmaan ja ...oi vaikutuksen rajuutta! Suussa pamahti yhtäkkiä pippurin ja  villiintyneitten aineosien pommi, elimiä ei enää ollut, ei enää kitalakea, ei poskia eikä limakalvoja: pelkkä runteleva tunne, että sisälläni käytiin maailmanlaajuista sotaa. Ihmeissäni annoin ensimmäisen kulauksen viipyä kielelläni, ja keskipakoiset  aallot pyörivät siellä pitkän aikaa. Se on yksi tapa juoda viskiä: hörpätä ahnaasti suuhun ja tunnustella karheaa ja armotonta makua. Toinen kulaus sen sijaan sujahti nopeasti alas, ja vasta pienellä viiveellä se lämmitti sisäisiä punoksiani - mutta mikä lämpö!"

Luulisin, että aika monet meistä rakastavat kirjaa myös esineenä. Siilin eleganssin kansikuva oli kaunis, mutta kirja oli muodoltaan epäonnistunut, neliskanttinen löperö. Kulinaristin kuoleman kansikuva on hieman epämääräinen, mutta mittasuhteiltaan kirja on täydellinen! Väritys ja kaunis muoto vihjaavat selvästi, että kyseessä on aarre.

Kirja on ollut suosittu ja siitä on kirjoitettu monta hyvää juttua. Linkitän vähän laiskasti vain Joanalle, Naakulle, Zephyrille ja ovelasti laiskuuttani ehkä hieman hyvittäen  Leenalle, jonka linkkilistasta löytyy taas lisää arvioita Kulinaristin kuolemasta.