Älä kysy yöltä

Älä kysy yöltä / Amos Oz
Al tagidi lailah ; englanninkielisestä laitoksesta Don't call it night suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi, 2010, 281 s.

Katselin äsken muiden arvioita juuri lukemastani ja ihmettelin, että onko ollenkaan kyseessä sama teos! Aika mielenkiintoista, miten erilaisiin asioihin samassa kirjassa voi kiinnittää huomiota. Toisaalta, onhan se tiedossa, että kukin suodattaa ympäristöään omista lähtökohdistaan, haalii haluamaansa informaatiota ja takertuu aina samoihin kipupisteisiin.

Maailmankirjojen Riitta Vaismaan mielestä teosta "voi lukea myös poliittisena ajatteluna". Minua kiinnosti päästä kerrankin eläytymään käsittämättömän vaikeaan, jo pari ikuisuutta kestäneeseen konfliktiin yksilön näkökulmasta. Otsikkoja poliittisten johtajien epäonnistuneista neuvotteluista on ollut uutisissa niin kauan kuin muistan, en juurikaan jaksa tavata niitä juttuja enää. Tämä kertomus vahvistaa ajatusta siitä, ettei kukaan kestä elää jatkuvassa pelossa. Vaikka räjähdyksiä joskus kuuluukin, mahdollista pommia omalla kotikadulla ei voi ajatella koko aikaa.

Hesarin Juha Sihvola vei ideaa poliittisesta metaforasta pidemmälle. Eipä tullut lukiessa mieleen, että Theon ja Noan avioliitto symboloisi Israelia ja Palestiinaa, mutta ajatus on kieltämättä hykerryttävä. Jossain arviossa kyllä ihailtiin avioliittokuvauksen kauneutta; kuinka pitkässä suhteessa puolisoiden arvostus toisiaan kohtaan oli muka säilynyt, mutta minä luin rivien välistä nuoren naisystävän vähättelyä. Kaikki se mekkojen ostelu ja tyttömäinen ailahtelu verrattuna vanhemman miehen äärettömyyksiin ulottuvaan kärsivällisyyteen. Pisti hieman miettimään, että mitähän tässä nyt olikaan tarkoitus todistaa.

Avioliittokuvaukseen antaa mielekkyyttä näkökulman vaihtelu. Kertoja vaihtuu ovelasti niin, ettei aina ole heti selvää kumpi puhuu. Tarinan edetessä tämä kertojien sekoittuminen lisääntyy ja puolisoiden tavoitteet heittävät häränpyllyä, symbolismia varmasti siinäkin. Mitä sitten haetaan sillä, että samoja asioita kerrotaan liki samoin sanoin uudelleen kolmeen, ehkä neljäänkin kertaan? Syy toistoon jäi minulle hienoiseksi arvoitukseksi. Toki toistuvat asiat nousevat tekstistä voimakkaasti esiin ja mietin usein; miksi juuri tämä lause, tämä asia?

Parasta kirjassa on sen verkkainen tunnelma. Hiekka ja dyynit ovat aina kiehtoneet minua, ajatus asumisesta aavikon reunalla on pyörryttävä. Kotikadun päättyminen erämaahan johtavaan wadiin tai kuuman hiekan tanssi rankkasateen sattuessa, mitä kuvia!

14.11.2011
Luin kirjan uudelleen maanantailukupiiriä varten, nyt painottuivat hiukan eri asiat. Lukemisella oli kiire, juuri ja juuri samana aamuna ennätin saada kirjan loppuun ennen illan keskustelua. Hoppuilu pilasi tunnelman aistimista, ihana verkkaisuus josta olin nauttinut ensimmäisellä lukukerralla jäi jonnekkin taustalle.

Nyt kun tiesin kirjailijan taustasta enemmän, osasin etsiä kirjasta viitteitä poliitisesta metaforasta. Ensimmäisellä lukukerralla ei pälkähtänyt päähän vähimmässäkään määrin verrata Theon ja Noan väljähtänyttä avoliitoa Israelin ja Palestiinan tulehtuneeseen suhteeseen. Nyt yhtymäkohtia löytyi paljon.

Theo ja Noa eivät kumpikaan tahdo pahaa toisilleen, mutta eivät osaa oikealla tavalla ottaa toisiaan huomioon.   Oma tahto on toisinaan vahva ja toisinaan hukassa, väärinymmärtämistä tapahtuu hyvästä tahdosta huolimatta.
Samalla tavalla voi varmaankin ajatella myös Lähi-idän konfliktin kehittyneen, ilman varsinaista pahaa tahtoa mutta välinpitämättömänä toisen osapuolen oikeuksista ja tarpeista. Israelin ylivoima ja omavaltaisuus vertautuu Theon kömpelöön partriarkkaisuuteen, Noan ailahtelu Palestiinan kiihkeyteen ja monimielisyyteen.