Popula / Pirjo Hassinen

Hassinen, Pirjo : Popula
Otava, 2012, 318 s.

Pirjo Hassisen Popula valikoitui lukupiirin tammikuun kirjaksi siksi, että tarvittiin kirja, joka herättää ajatuksia ja jonka henkilöihin on helppo samaistua. En tiedä osuiko valinta aivan nappiin. Ajattelemaan teos kyllä pisti, mutta tuon samaistuminen taisi jäädä hieman vähemmälle. Yllättävän hyvin tunsin silti ymmärtäväni henkilöiden tekoja ja motiiveja, varmaankin Hassisen taitavan psykologisen kerronnan ansiosta.

Miksi sitten tarvittiin juuri tällainen kirja? 

Lukupiirillämme oli vieraana ryhmä teatteriharrastajia Aurajoen tarinateatterista. Tapaamisen tarkoituksena oli kokeilla kaunokirjallisen lukukokemuksen purkamista tarinateatterin keinoin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vastaamalla esityksen ohjaajan kysymyksiin kerroimme vaikutelmiamme kirjasta ja siitä, millaista omakohtaista kokemusta meillä oli samoista aiheista. Näyttelijät kuuntelivat ja improvisoivat kertomastamme pieniä esityksiä. Näimme eläviä patsaita, kohtaamisia ja upeita pieniä näytelmiä aivan samantien! Touhu oli niin jännittävää ja mielenkiintoista, ettemme olisi malttaneet lopettaa ollenkaan, juuri ja juuri ehdimme ulos ennen kirjaston sulkemista.

Populan henkilögalleria on laaja. Keskeisimmät henkilöt ovat naapurukset Pirjo ja Perttu, joiden ystävyyden moniulotteisuus on yksi romaanin mielenkiintoisimmista kertomuslinjoista. Pirjo on keski-ikäinen nainen, joka täyttää elämänsä akvarellimaalauksella ja viinin lipittelyllä. Perttu työskentelee kirjan alussa portsarina, mutta menettää tarinan edetessä työpaikkansa. Tästä alkaa viinan ja pillereiden vauhdittama luisuminen porukoihin, joissa epäily väkivaltarikoksista on arkipäivää.

Pirjo ja Perttu ovat toisilleen tärkeitä, mutta suhteen kehittyminen ei ole suoraviivaista. Kumpikin miettii tahollaan toisen odotuksia mm. seksin suhteen, peläten aiheuttavansa pettymyksen poiketessaan sekä naisten- että miestenlehtien roolimalleista.

Pirjon suhde tyttäreen, Ritaan, on ongelmallinen ja täynnä väärinkäsityksiä, mutta Ritan ottotyttären Tuulian kanssa Pirjo viihtyy. Äiti-tytär-suhteiden kuvauksissa ollaan melkoisen mielenkiintoisilla jäljillä, mutta kovin pitkälle niissä ei edetä. Ritan kriittisyys äitiä kohtaan on aihe, josta olisin mielelläni lukenut enemmänkin tulkintoja, mutta tarina pysyttelee melko konkreettisella tasolla. Pirjo töhrii palkitun taidemaalari Marilan kukkamaalauksen. Maalauksen toteutus ei miellytä Pirjoa, eikä se hänen mielestään ansaitse saamaansa arvostusta. Rita ei voi ymmärtää äitinsä motiiveja ja häpeää tempausta.

Paljon muutakin tapahtuu ja monille tapahtumille tarinassa on yhteistä se, että merkittäviä muutoksia ihmisten elämään aiheuttavat hetkelliset hermostumiset ja maltin menettäminen. Pikaistuksissa laukaistusta loukkauksesta seuraa avioero, suutuspäissä tehdystä asiakkaan ulosheittämisestä työpaikan menetys, viinihiprakassa suhaistusta töhrimisestä rikossyyte. Vääjäämättä alamäkeen suistuvia elämäntarinoita yhdistää myös syrjäytymisen tunne ja siitä johtuva katkeruus.

Ja mikäpä olisikaan hedelmällisempää kasvualustaa Populalle, puolueelle joka ymmärtää pientä ihmistä ja lupaa pitää tämän puolia vääriä vallanpitäjiä ja näiden hyysäämiä muukalaisia vastaan. Sekä Pirjo että Perttu tuntevat löytävänsä uuden henkisen kodin, puolueen lakimieskin ymmärtää heitä molempia. Oikein muotoiltuna Pirjon tauluntöhrintä muuttuu taidepoliittiseksi kannanotoksi ja Pertun väkivaltainen käytös yökerhon ovella asiakkaiden sankarilliseksi suojelemiseksi. Hassinen on kuvannut todella taitavasti syitä siihen, mikä saa ihmiset kiinnostumaan oikeistopopulistisista liikkeistä. Yksi kirjan kammottavimmista mutta samalla mielenkiintoisimmista henkilöistä onkin Kalmari, nuori puoluejohtaja joka ei kaihda mitään keinoja suosionsa kasvamattamiseksi.

Ymmärrän hyvin miksi, ja arvostankin sitä, että Hassinen on halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Kirjan lukeminen ei ollut kuitenkaan mikään nautinto, kerronnan tarkkanäköisyys ja rehellisyys tuntuivat liiankin armottomilta. Paikoittain liki inhorealistinen ihmiskuvaus ja sai minut kaipaamaan mukaan enemmän toivoa ja uskoa parempaan.

Kommentit

  1. Olipa mielenkiintoinen tuo teatterikokeilu.

    Tarukirja-blogissani on sinulle kysymyksiä.

    VastaaPoista
  2. Se oli. Aluksi oli aika jännittävääkin.

    Meidän lukupiiri on yleensä iloisesti puliseva joukko, nyt kaikki istuttiin kiltisti hiljaa paikoillamme. Ainakin minä halusin ensin vähän tunnustella, että mitä meiltä mahdettiin odottaa.

    Alkuun päästiin kyllä nopeasti ohjaajan avustuksella ja sittenhän ei olisi maltettu lopettaa ollenkaan. Kun varsinaiset esitykset oli ohi, oli niin paljon kysyttävää puolin ja toisin, sekä lukupiiri- että tarinateatteriharrastuksesta.

    VastaaPoista
  3. Tosi mielenkiintoista. Pääsisipä joskus tuollaiseen lukupurkuun mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin tosi iloinen että pääsimme kokeilemaan tätä! Tarinateatterin ja lukupiirien toimintatavoissa on eroja, mutta on niissä paljon samaakin.

      Ja ihan ihmeellistä oli seurata sitä, kuinka taitavia teatterilaiset olivat. Muutama kuiskaus (eikä aina sitäkään) ja sitten jo joku aloitti. Toiset seurasivat ja siinä se yhtäkkiä oli, pienoisnäytelmä.

      Poista

Lähetä kommentti