tiistai 21. tammikuuta 2014

Tove Jansson : tee työtä ja rakasta / Tuula Karjalainen

Karjalainen, Tuula: Tove Jansson : tee työtä ja rakasta
Tammi, 2013,303 s.

Vuosi 2014 on Tove Janssonin juhlavuosi, hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta. Maaliskuun puolivälissä avautuu Ateneumissa suuri juhlanäyttely, jonka on kuratoinut Tuula Karjalainen. Nyt käsillä oleva elämäkerta on syntynyt samanaikaisesti näyttelyn suunnittelun kanssa.

Emmin hieman tähän 300-sivuiseen opukseen tarttumista. Ajattelin, että olen lukenut Tovesta jo niin monesta lähteestä, etten ehkä haluaisi kahlata läpi kokonaista elämäkertaa. Olisiko ollut korea ulkonäkö joka sai kuitenkin aloittamaan lukemisen, ja katumaan en joutunut. Kirja on pullollaan tietoa, mutta onnistuu silti olemaan samalla kepeä ja innostava. Itse asiassa ihastuin teokseen niin paljon, että poikkesin Sammakossa ostoksilla. Yksi kirjan ansioista piilee nimittäin siinä, kuinka Toven vaiheet punotaan aikakauden muihin tapahtumiin ja ilmiöihin. Hyvä siis saada opus omaan hyllyyn, ennustan palaavani sen ääreen vielä useasti myöhemminkin, tarkistamaan milloin mitäkin asiaa.

Teoksen ulkoasu on tosiaankin huomiota herättävän kaunis. Kullattuine kirjaimineen ja heleine väreineen kirja on kuin korulipas jonka haluaa heti avata. Kanteen valittu valokuva on minulle entuudestaan outo, en olisi ehkä edes tunnistanut kohdetta tästä nuoruudenkuvasta. Muutenkin kirjassa on ilahduttavan paljon kuvia, joskaan ennennäkemättömiä niistä ei liene monikaan. Useimmat on nähty aeimmin lehtipiirroksina tai kirjankuvituksena tai ovat tuttuja vanhemmista elämäkerroista. Mutta yhtäkaikki, kuvia on silti hauska katsella. Ensin hiukan ihmettelin sitä, ettei edes maalauskuvia ole painettu kiiltävälle paperille. Värit toistuvat kuitenkin yllättävän kauniisti pehmeältäkin alustalta ja yhtenäinen ulkoasu luo kirjaan mukavan rauhallisen tunnelman.

Kirja alkaa siitä, kun Tove ensimmäisen kerran potkaisee äitinsä vatsanpeitteisiin. Tämä tapahtuu Ilonkadulla, Rué de Gaité'lla Pariisissa juuri ennen ensimmäisen maailmasodan syttymistä. Vanhemmista, Signe Hammarsten-Janssonista ja Viktor Janssonista kerrotaan alussa paljon, eikä ihme, heidän vaikutuksensa Toven elämään ja taiteeseen oli merkittävä. Äidiltä Tove sai loppumatonta tukea ja turvaa, suhde isään oli toisinaan vaikeampi.

Nuoruusajan taideopinnot, ystävyydet ja rakkaudet olivat mielenkiintoista luettavaa. Tovelle tärkeitä henkilöitä olivat mm. Tapio Tapiovaara, Sam Vanni, Eva Wichman ja Atos Wirtanen. Varsinkaan Toven yhteyksistä aikakauden suomenkieliseen vasemmistoälymystöön en ollut tiennyt mitään, mutta lukiessa palaset loksahtelivat hauskasti kohdilleen. Luulen nyt ymmärtäväni entistä paremmin, mistä ovat peräisin monet niistä filosofisista piirteistä, joista Janssonin romaaneissa ja kertomuksissa aivan erityisesti pidän.

Sota-aika oli Tovelle raskasta. Hän pelkäsi rintamalle joutuneiden läheistensä puolesta ja tunsi ahdistusta ja voimattomuutta väkivallan uhan alla. Samalla hän kuitenkin kykeni piirtämään aiheesta rohkeita pilapiirroksia. Niitä julkaisi erityisesti ruotsinkielinen poliittinen pilalehti Garm.

Tuula Karjalainen korostaa Toven halua tulla arvostetuksi ja muistetuksi taidemaalarina. Maalauksia esitellään kirjassa, mutta suurempi huomio kiinnitetään silti piirroksiin ja kuvitustöihin. Erityisen mielenkiintoista oli lukea monumentaalimaalauksista, joita Tove sodan jälkeen teki mm. lastensairaaloihin Helsingissä ja Kotkassa, Haminan seurahuoneelle ja Helsingin kaupungintalon ruokasaliin.

Muumipeikoille ja heidän ystävilleen on kirjan loppupuolella varattu paljon tilaa, aikuisille tarkoitetuista kirjoista kerrotaan vähemmän. Selväksi tulee kuitenkin sekin, että Tove oli toisinaan hyvinkin kyllästynyt rooliinsa peikkojen äitinä. Muumipeikkoihin liittyy silti eräs Tovea aivan erityisesti ilahduttanut elämänvaihe, tutustuminen teatterimaailmaan. Muumeista on tehty oopperaa, näytelmiä, elokuvia, kuunnelmia radioon ja animaatioita televisioon. Varsinkin alussa Tove oli produktioissa innokkaasti mukana, usein hyvän ystävänsä Vivica Bandlerin tukemana. Myöhemmin monia tuotantoja valvoi Toven veli Lars.

Tuulikki Pietilään Tove tutustui 1950-luvun puolessa välissä. Aikuisiällä alkanut kumppanuus toi naisten elämään levollisuutta ja onnea, kuvataiteilija ymmärsi toista kuvataiteilijaa. He jakoivat rakkauden matkustelemiseen ja saaristoon ja nauttivat molemmat käsillä tekemisestä, mm. monenlaisesta rakentelusta. Muumikuvaelmien tekeminen ja puuhailu yhteisellä saarella Klovharulla oli molemmille mieleistä. Työkaveri kirjastolla kertoi tehneensä kirjaa lukiessaan tähän liittyen ilahduttavan huomion; elämäkerta on ensimmäinen, jossa Toven rakkaussuhteita samaan sukupuoleen ei enää käsitellä tabuna, vaan samalla tavoin muiden suhteiden kanssa.

Viihdyin tämän kirjan parissa todella hyvin. En ihmettele yhtään, että kirja on ehditty jo palkitakin. Hassua kyllä, vaikka ennen lukemista ajattelin tietäväni Tovesta tarpeeksi, nyt haluan tietää lisää! Satuin huomaamaan nettikirjakaupassa Boel Westinin kirjoittaman, vuonna 2008 suomeksi julkaistun elämäkerran todella edulliseen hintaan ja nyt kirja odottelee tuolla jo hyllyssä lukijaansa. Erityisen mielenkiintoisen Westinin teoksesta tekee se, että kirjoittaja on kirjallisuudentutkija. On hauskaa päästä vertailemaan, poikkeavatko hänen painotuksensa paljonkin kuvataiteisiin keskittyneen Karjalaisen valinnoista.

6 kommenttia:

  1. Katselin tätä tänään kaupassa. Pakko lukea, vaikka olen Tovesta paljon lukenut. Tein 9. luokan äidinkikelen "päättötutkielman" Tovesta ja muumeista, mutta oli niin houkuttavan näköinen, että pakko lukea. Peruskoulusta on kuitenkin sen verran aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kirja on kaunis sekä ulkoa että sisältä, ja sen lukee ihan yllättävän joutuisasti.

      Poista
  2. Hienoa, että teos ylitti odotukset ja toi uutta tietoakin. Mahtavaa, että ulkoasuun on panostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karjalainen on taitava, näin viihdyttävää tietokirjaa en ole pitkään aikaan lukenut. Tietysti aihekin on kyllä aika rakas :)

      Poista
  3. Tämä oli hyvä ja hieno teos. Itse kuitenkin pidi hieman enemmän Westin teoksesta, koska se oli perusteellisempi. Karjalaisen teoksessa taas oli parempi laatu kuvissa. Mutta hyviä molemmat. Mukavia lukuhetkiä Westinkin kirjan äärellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vasta selaillut Westinin teosta, mutta jotenkin jo ulkonäkö vihjaa sen olevan perusteelliinen ja tarkka. Hauskaa saada perehtyä erilaisiin esityksiin samasta aiheesta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!