lauantai 15. joulukuuta 2012

Tsemppiä ja tunnustuksia


Sain tsemppitervehdyksen Paulalta Luen ja kirjoitan -blogista, kiitos paljon!

Nämä nimenomaiset tsemppitervehdykset liittyvät kerrassaan mainioon juttuun, jonka Paula oli kirjoittanut hieman aiemmin: Minähän en kirjaa kesken jätä! Sen lisäksi, että siinä käsitellään rohkeasti tätä monia bloggajia riivaavaa ongelmaa, mukana on kosolti linkkejä muihin blogeihin, joissa asia on myös pohdituttanut. Eikä tämä ole ainoa mielenkiintoinen juttu Paulan blogissa, ehei, Paulalla on taito huomata mitä ajassa liikkuu ja kertoa siitä blogissaan hauskasti ja inspiroivasti.

Substanssitunnukset tulivat Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta ja Kirjasfäärin Taikalta, kiitoksia paljon!

Tunnustukseen kuuluu:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Jakaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa heille tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Ensimmäinen tunnustus voisi olla samalla anteeksipyyntö siitä, että olen vähän talvihorroksessa ja aikaa tunnustusten ja tervehdysten saamisesta vastaamiseen on kulunut luvattoman paljon! Mutta toivon  teidän ajattelevan laillani, että parempi myöhään...

Jatkan samalla linjalla tunnustamalla huonomuistisuuteni. Piti tätäkin aloittaessa oikein käydä tarkistamassa, mitä olen mahtanut aiemmin tunnustaa, ettei tule kerrottua aina samoja asioita.  Olisin niin mielelläni se, joka aina muistaa kaiken ja heti  tietää kulloinkin kyseessä olevan näyttelijän, kirjailijan tai muusikon nimen, mutta näinhän se ei valitettavasti ole.

Toisaalta voisin kyllä olla itselleni vähän armollisempi tämän muisti-asian suhteen. Kun joskus sitten  jonkin faktan muistankin, alan heti kaivella muistin syövereistä referenssitietoa siitäkin, mistä tiedon olen saanut. Monille riittää se, että esittää asian omana tietonaan, miksi ihmeessä minun aina pitää osata kertoa myös se, luinko asian Hesarista vai Me Naisista tai kuulinko mahdollisesti Maikkarin uutisista?

Työssäni kirjastonhoitajana parasta on lukupiirien vetäminen. On hauskaa miettiä kiinnostavia teemoja ja etsiä niihin sopivia kirjoja, mutta vielä hauskempaa on päästä kuulemaan, mitä muut ovat luettavaksi valikoituneista kirjoista ajatelleet. 

Ikävintä työssäni on arjen kokoelmatyö. Hankintaan ja muuhun kokoelmiin vaikuttaviin periaatteisiin minulla ei ole valtaa juurikaan puuttua, eli minä vain poistan, poistan ja poistan. Se on ajoittain melko puuduttavaa ja masentavaa puuhaa.

Iloitsen jo nyt etukäteen pitkästä joululomasta, jonka aikana ehdimme vierailla lapsuuteni kotikaupungissa Lahdessa ja olla vielä ihan rauhassa kotona Turussakin. Mitään kauhean tiukkaa  jouluagendaa minulla ei ole, mutta pienoista stressiä on silti havaittavissa. Olisi niin kiva kotonakin ennättää laitella jouluvaloja ja muita koristeita, siivota kunnolla ja opetella kokkaamaan muutama uusi jouluherkku. Kaikkea en ehdi koskaan, mutta yleensä ihan tarpeeksi kumminkin.

Olen käynyt pari vuotta innokkaasti kuntosalilla, mutta nyt sain tarpeekseni. Homma alkoi maistua niin puulta, että irtisanoin jäsenyyden. Aikomuksena ei ole silti lösähtää kokonaan, vaan olohuoneen nurkassa kököttävälle kuntopyörälle on tarkoitus istahtaa sohvan sijaan aina kun telkkarin poliisisarjat sun muut kutsuvat paikalle. Ja varmaan se kuntosalikin alkaa taas houkutella pienen tauon jälkeen, näin uskoisin.

Kaikesta kivasta jouluhössötyksestä huolimatta mieli karkailee jo kesään. Rakastan lämpimiä aurinkoisia päiviä ja sitä ettei tarvitse vuorata itseään monilla vaatekerroksilla vaan että aamukahville pihakeinuun voi mennä vaikka yöpaitasillaan. Ihan noin tarkkaan kuin Hemuli en kukkapenkkejäni tarkistele, mutta muuten kuvassa voisin olla minä kitkemispuuhissa.

Bloggaaminen harrastuksena tuntuu aina vaan kasvattavan suosiotaan ja erityisesti ihan viime aikoina olen törmännyt ilahduttavan moneen itselleni uuteen kirjablogiin. Lähetänkin tunnustukset eteenpäin nyt muutamille näistä uudemmista tuttavuuksista, eli ...


... teidät on haastettu!

12 kommenttia:

  1. Mulla on vähän sama, että aina pitäisis muistaa mistä jokin tieto on peräisin. Kai se ainakin mulla liittyy vähän tähän tutkijana oloon: lähde pitää aina ilmoittaa :)

    Olen monta kertaa ajatellut, että pitäisi aloittaa kuntosalilla käynti, mutta luulen, että minä en kestäisi sitä kahtakaan vuotta, vaikuttaa sen verran puuduttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ammattitauti mullakin kai tuo referenssimania on.

      Mun kuntosali-innostus alkoi ikävistä polvisäryistä, joista pääsin eroon ihan yllättävän nopeasti kuntosalilla sopivilla harjoituksilla. Sitten innostuin muutenkin, vaikka kyllä sinne lähteminen aina olikin työn takana. Tuo kuntosali missä kävin, on aika poikkeuksellinen, hiljainen ja rauhallinen, mutta vähän hankalan matkan päässä meiltä kotoa nyt kun pyöräily ei ole oikein hyvä vaihtoehto.

      Poista
  2. Kiitän tunnustuksesta! On ollut kiehtovaa seurata myös sinun blogiasi - etenkin kun satumme olemaan kollegoita.

    Mun blogi onkin saanut alkunsa työnäkökulmasta: vinkkauksia ja kirjaesitelmiä varten luetut kirjat jäävät paljon paremmin mieleen, kun niistä raapustaa muutaman rivin muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Jaana, ja ihan erityistervehdys kollegalle!

      Sama aloitussyy oli mullakin, eniten toivoin kai, että luetut kirjat palaisi neuvonnan nopeissa käänteissä paremmin mieleen. Mutta on ollut kyllä aika kiva joskus myös ottaa joku jutunpätkä valmiista jemmasta, kun kirjaston sivuille tms. on äkkiä tarvittu.

      Ajattelinkin aluksi, että kirjoitan ihan tiukasti vaan kirjoista, mutta sitten tämä blogistanian sosiaalisuus imaisi mukavasti mukaansa <3

      Poista
  3. Tietolähteen maininta jää usein minun teksteistäni pois erilaisista syistä. Siinä on kyse varmasti osaksi kirjoittelemani tekstin sujuvuudesta tai siitä, että esim. vuosilukujen tietolähteen luetteleminen tuntuisi jotenkin liioitellulta. Ainahan se olisi parempi kun käsittelisi ainoastaan lukemaansa kirjaa ja kirjoittaisi pelkästään siitä, eikä esim. kirjoittaisi kirjailijasta yhtään mitään.

    Olen minäkin joskus poistellut kirjoja kirjastosta, mutta se oli vain väliaikainen vaihe elämässäni. En käyttänyt tuolloin lainkaan omaa harkintaani vaan toimin saamieni ohjeitten mukaisesti.

    Kuntolaitteista olen käyttänyt kolaa ja viime talvena saamaani lumilapiota, jonka vaimo ohjeitteni mukaisesti minulle hankki. Kolan olen ajatellut uusia, sillä sen aisa on taipunut ja sillä saa nykyisin selkä koukussa jyystää. Odotan tammialeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo, kola on tehokas kuntoväline, mutta tänä talvena olen vielä jättänyt sen kokonaan puolison käyttöön. Olen kyllä jutellut uuden kolan hankkimisesta minäkin, sellaisen vähän pienemmän (minulle), mutta puheen asteelle on vielä jäänyt :)

      Kollegoita, nykyisiä ja entisiä löytyy siis enemmänkin, hauska kuulla. Onneksi tämä työ ei ole kumminkaan pelkkää poistamista, kyllä minä useimmiten tunnen olevani kuitenkin saamapuolella.

      Poista
  4. Kiitos tunnustuksesta, laitan mietintämyssyyn hautumaan mitä kertoisin :)

    Kommentti kokoelmatyöhön, se on välillä aika rankkaa. Pyöritän meidän kirjastossa lasten- ja nuortenosastoa yksin ja vastaan sekä hankinnoista että poistoista. Viimeisen noin vuoden aikana olen käynyt koko lastenosaston läpi ja poistanut varmaankin satoja kirjoja, mutta hyllytilan ollessa vähäinen ja uutuusmäärän korkea on pian aloitettava uusi kierros. Ja onhan se ihan kamalaa, kun monet omat lapsuudenajan suosikit ovat tulleen tiensä päähän... (Kaarina Helakisan Lumottu ruusu sai jäädä, siitä en suostu luopumaan ikinä, niin kauan kun se vaan pysyy vähänkään koossa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain kirjoja on, joita ei voi poistaa! Meillä on onneksi suuret varastot, sinne pistetään turvaan paljon kaikkea jo vähän väsähtänyttä ja vanhaa, menen sinne varmaan kohta itsekin...

      Poista
  5. Kiitos, Erja tunnustuksesta! Palaan tähän blogissani, kunhan keksin mitä kertoisin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, take your time, niin mäkin tein :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!