Kirjamuistikirja

Jalonen, Olli: Karatolla Otava, 2012, 238 s. Aloitin tämän kirjan suurin odotuksin, koska 14 solmua Greenwichiin on yksi lempikirjoistani, mutta ihan samoihin sfääreihin ei Karatolla vienyt. Mukana on paljon samaa; ihmiset ovat hieman sulkeutuneita ja viihtyvät parhaiten poissa seuraelämän polttopisteistä, suhtautuen intohimoisesti luontoon ja taiteeseen. Karatolla on rakkaustarina jonka taustalla väijyy suuri taideprojekti realiteetteineen. Valo ja Silla ovat työskennelleet monta vuotta yhdessä rakentaen Uuden ajan pyramideja, yhdeksää ympäristötaiteen monumenttia yhdeksään eri paikkaan maapallolla. "Tuli, savu, valo maa, vesi, lumi, jää, ilma ja aika.   Samalla kun ne olivat yhdistyneet valmiiksi ajatukseksi mieleen, hän oli löytänyt itselleen tehdävän ja elämäänsä ison merkityksen. Nämä maailman yhdeksän elementtiä Valo oli halunnut tehdä näkyviksi. Hän oli päättänyt rakentaa niistä jotain käsin kosketeltavaa ja ihmisen aikaansaamaa niin että muutkin voisivat nä

Kilpi, Eeva: Kuolinsiivous WSOY, 2012, 117 s. Kuolinsiivous, siinäpä vasta nimi! Ensihätkähdyksen jälkeen tähän oli pakko tarttua, tuli mitä tuli. Kirja koostuu päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1984-2011. Mukana on ajatuksenpätkiä, aforismeja ja jopa runoja. En tiedä kuinka paljon tässä siivouksessa on heitetty kamaa menemään, mutta ainakaan mukaan ei ole jäänyt mitään turhaa. Katkelmallisuudesta huolimatta tätä " vanhenemisen filosofista vuosikalenteria" lukee mielenkiinnon herpaantumatta kertaakaan. TAMMIKUU Saattaa olla että minuun pätevät vain vihoviimeiset karjalaiset sananparret: Mikäs pahan tappaisi? ... Elämä on velvollisuus. Elämä on intohimoa. Elämä on syyllisyyttä. On niin omituisen urhea olo. Kuolenkohan minä nyt?  Muistiinpanot on järjestetty oivaltavasti niin, että 27 vuoden ajanjakso eletään ikäänkuin vain yhden vuodenkierron aikana. Näinhän se elämä näyttäytyy kun sitä katsoo taaksepäin, ennemminkin limittäisinä kerroksina kuin loogis

Sain tsemppitervehdyksen  Paulalta Luen ja kirjoitan -blogista , kiitos paljon! Nämä nimenomaiset tsemppitervehdykset liittyvät kerrassaan mainioon juttuun, jonka Paula oli kirjoittanut hieman aiemmin:  Minähän en kirjaa kesken jätä!   Sen lisäksi, että siinä käsitellään rohkeasti tätä monia bloggajia riivaavaa ongelmaa, mukana on kosolti linkkejä muihin blogeihin, joissa asia on myös pohdituttanut. Eikä tämä ole ainoa mielenkiintoinen juttu Paulan blogissa, ehei, Paulalla on taito huomata mitä ajassa liikkuu ja kertoa siitä blogissaan hauskasti ja inspiroivasti. Substanssitunnukset tulivat  Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta  ja  Kirjasfäärin Taikalta , kiitoksia paljon! Tunnustukseen kuuluu: 1. Kiittää tunnustuksen antajaa 2. Jakaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle 3. Ilmoittaa heille tunnustuksesta 4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään Ensimmäinen tunnustus voisi olla samalla anteeksipyyntö siitä, että olen vähän talvihorroksessa ja aikaa tunnustusten ja te

Köngäs, Heidi : Dora, Dora Otava, 2012 Hitlerin varusteluministeri Albert Speer, hänen sihteerinsä Annemarie Kempf, estraditaiteilija Himmelblau, sinfoniaorkesterin viulisti Borries ja tulkki Eero Kallankari ovat matkalla Petsamoon joulukuussa 1943. Speer ajaa, ulkona pimeässä vihmoo lunta, pakkanen kiristyy. Autossa on hiljaista, matkalaiset palelevat, jokainen miettii omiaan. Matkaseurue näyttää arvovaltaiselta, mutta kun he kukin vuorollaan alkavat paljastaa ajatuksiaan, kuva muuttuu useampaankin kertaan. Ensin saamme huomata, kuinka erilaisia matkalaiset ovat. Vallan keskiössä oleva ministeri, häntä sokeasti palveleva nuori nainen, itseriittoinen klassinen muusikko, liki hysteerisenä pelkäävä ilveilijä ja suomalainen tulkki tuntuvat edustavan kukin aivan omanlaistaan ihmistyyppiä. Kun kertomus etenee ja henkilöiden syvimmät tunnot alkavat päästä esiin, paljastuvat samankaltaisuudet. Jokaisella on pelkonsa, halunsa ja salaisuutensa eikä niiden välillä perimmältään ole edes

Ajvide Lindqvist, John : Kuinka kuolleita käsitellään Hanteringen av odöda, suom. Jaana Nikula Gummerus, 2011, 400 s. John Ajvide Lindqvist kertoo Imagen 10/2011  haastattelussa, että hänen kirjansa lähtevät yleensä muotoutumaan mieleen nousevista kauhukuvista, joihin hän sitten kehittää henkilöt ja juonen kuviot. Kuinka kuolleita käsitellään -romaanin lähtötilanne on Tukholmaan laskeutuva uuvuttava helle. Kuumuus aiheuttaa jännitteen, jossa sähkölaitteet eivät suostu sulkeutumaan, ihmiset kuulevat korvissaan tuskallista ujellusta ja kärsivät lamauttavista päänsäryistä. Mutta tämä on vain alkua. Kun jännite vihdoin hellittää, alkaa tapahtua jotain todella käsittämätöntä. Ensimmäiseksi ilmiötä joutuu todistamaan surun murtama David. Davidin ollessa Danderudin sairaalassa hyvästelemässä onnettomuudessa menehtynyttä vaimoaan Evaa, tämä virkoaakin äkkiä uudelleen eloon. Ilo on kuitenkin lyhytaikaista, David ymmärtää hyvin pian, että kuolleista ei ole herännyt Eva sellaisena kuin