Kansalliskirja / Turkka Hautala


Kansalliskirja / Turkka Hautala
Gummerus, 2012, 112 s.

Hautalan novellit jakavat mielipiteen hämmästyttävän tiukasti kahtia, osa on mielestäni aivan loistavia ja osaa en kertakaikkiaan kestä! Ja löytyypä joukosta yksi sellainenkin joka sujahtaa molempiin laareihin; se on upea ja inhoan sitä syvästi!

Aluksi innostuin kovasti; lukiessa tuntui siltä, että hyppyrimäen alla on tosiaan käyty pussailemassa ja tunnettu tyttö, jonka läsnäololla on sellainen vaikutus, että kaikesta meinaa tulla runo. Hautalalla on sana hallussa ja armoitettu kyky välitää tunnelmia pienieleisesti. Lyhyistä novelleista jos vielä vähän olisi halunnut tiivistää, olisi käsissä nyt aforismikokoelma. Ja vaikkei varmaan yhtään hullumpi kokoelma olisikaan, silti parempi vielä näin.

Mutta sitten Hautala alkaa kertoa Raurista ja Aarnesta, Maritasta ja Pärtsistä. Tunteeko se muka näitä ihmisiä, itseään kymmeniä vuosia vanhempia, muutenkin täysin erilaisista lähtökohdista ponnistavia? En usko. Hassujahan nuo ovat, varsinkin noin tuolta vähän kauempaa katsottua, sieltä kun kuulemma näkee terävämmin. Onhan näistä kuultu, kyllästymiseen asti jo naureskeltu tuulipuvuille ja lenkkimakkaroille, muistaen kuitenkin samalla olla ylpeitä omasta suomalaisuudesta, ettei vaan tulisi tosikkoleimaa otsaan.

Jaa kiinnostuiko joku, mikä on se kahteen laariin sujahtava loistavan inhottava juttu? No se on tietysti Äijä muuttaa yksi. Olen kuullut tämän livenäkin monta kertaa. Tehokkaan lisäefektin saa, kun kuvittelee ääneen kaksi hädintuskin murrosiästä selvinnyttä äijää:
"Kato äijä! 
Katoo. Mitä äijä? 
Mitä mittää, mitä kuvernööri? 
Mitää, mitä maharadza? Olik hyvä kebu? 
Ei huano ei huano. Oota mä haen kahvi. Ottaak äijä? 
No tua ny. 
(Hakee kahvin) 
No hei, mitä hei äijä hei, ei mittää ihmeempii? 
Ei kummepii. Mitä toine? 
Ei täs. Mitä ei äijä mittä Jonii ol nähny? 
Ei ol näkyny. Hei täs on muute Kirsi. 
Mo. 
Mo. 
Ei äijäl oo hei tiatoo onk se viä sii muuttofirmas? Joni. 
Ei. Kui onk äijä muuttamas vai? " 
...   ...   ....

Kommentit

  1. Minua tuo Äijä muuttaa yksi vaan nauratti. Mutta se nauratti murteensa vuoksi. Minun on aina ollut vaikea suhtautua murrekirjallisuuteen, vaikka suomen eri murteita syvästi rakastankin. Lounaismurteet ovat minulle vieraita ja niissä on sellaista ihmeellistä eksotiikkaa. Lisäarvoa siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Länsimurteet kuullostaa hassulta, ei siitä pääse mihinkään. Kun muutin tänne Turkuun, en osannut varmaan moneen vuoteen ottaa paikallisia ihan tosissani, kaikki murteella puhuttu kuullosti niin vitsikkäältä. Ja nykyään kuulemma puheestani kuulee läpi missä asun, vai kiusaakohan vanhat kaverit vaan?

      Ja nuo äijät isolla Ä:lläkin on ihan hyväntahtoisia, mutta silti ne vaan puistattaa...

      Poista
  2. Minusta Hautala ei kuitenkaan ivaile tai naureskele näille Raureille ja Lauhoille, vaikka he vähän hassuja ovatkin. Päin vastoin, hän suhtautuu mielestäni heihin hyvin lempeästi ja ymmärtäväisesti, vaikka havannoikin heitä armottoman tarkasti.

    Tämä Raurit ja muut ovat kuitenkin ihan todellisuutta. Ihan oikeasti on näitä miehiä, jotka kutsuvat puolisoitaan hallintopäälliköksi ja saavat sen kuullostamaan miltei hellittelynimikkeeltä :)

    Minusta tämä oli hirvittävän hyväntahtoinen kirja, jota ei kuitenkaan liian vakavasti pidä ottaa.

    Sattumalta löysin blogiisi. Jään seuraamaan, sinulla on hyvä kirjamaku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään oikein tarkasti tiedä, mutta jostain syystä minä kumminkin vähän loukkaannuin noiden Raurejen ja Lauhojen puolesta. Kyllähän heitä on, ihan varmasti tässä ihan lähelläkin, mutta tunnistaako kukaan oikeasti noista itseään tai edes ystäväänsä, vai aina vaan sen omituisen vähän kauempana asuvan?

      Taidan tykätä enemmän sellaisesta sisältä päin tulevasta kerronnasta. Apua, ehkä ärsyyntymiseni syynä onkin se, etten tosiaankaan itse haluaisi tulla Hautalan havainnoimaksi, en lempeästi enkä muutenkaan.

      Kiva kun eksyit tänne, toivottavasti saan kuulla vielä monta kertaa mielipiteitäsi!

      Poista
  3. Erja, ja sitten tämän kirjan nimi on Kansalliskirja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, heh, se on musta kyllä aika hauskaa, se nauraa ihanasti sisäänpäin. Vai kirjallisuusinstituutiolle, koko pönötykselle?

      Poista
  4. Kansalliskirja on roikkunut jo tovin lukulistallani, kovasti haluaisin sen lukea. Itseni tuntien on tosin saavutus, jos luen tämän vielä tänä vuonna. Miksi oi miksi kirjastossa käydessä mukaan lähtee aina 5 herätelainausta ja ne, joiden takia kirjastoon tultiin, jäävät hyllyyn? Näitä elämän suuria kysymyksiä.

    Eksyin juuri blogiisi ja jään kyllä lukijaksi! :) Taidanpa mennä selailemaan vanhoja arvostelujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieltä lämmittäviä suuria kysymyksiä, kiva kuulla että kirjastosta löytyy! Mutta kyllä myöskin ymmärrän ahdingon, itsellänikin odottaa tuolla lukemista täysin epärealistisen korkea pino kirjoja.

      Tosi mukaavaa saada uusia tuttavuuksia, toivottavasti löydät täältä inspiraatiota ja kommentoitavaa!

      Poista
  5. Ihana purkaus Kansalliskirjasta! Ymmärrän kyllä tunteesi ja tulkintasi.:) Minusta tuntui, ettei Hautala halunnut ivailla, muttei ehkä rakastaakaan, vaan tallentaa. Minulle monet kirjan tapahtumat olivat sellaisia, että luin niistä mielelläni, mutta tunnustan olevani nirppanorkka, joka ei haluaisi tavata noita hahmoja oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, vähän täällä itsekin mietin, että enkö suvaitse ollenkaan eläytymistä ja mielikuvituksen käyttämistä, vai mikä nyt taas oikein kiristää pipoa?

      Mutta kun.

      Ok.

      Sovitaan sitten niin, että Hautalalla on lupa tallentaa esim. tommoinen Miks sä just multa kysyt. (Kun se tyttö ei sitä kerran ole itse tehnyt, eikä tule nimeä eikä valokuvaa, ikinä)

      Poista
  6. Hautala on nykyajan Runeberg! ; )
    Minä pidin valtavasti herran aikaisemmistakin teoksista ja tämä kulki samoja polkuja. Karseistakin tyypeistä voi kirjoittaa jotenkin lempeästi ja ymmärtävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä oli ensimmäinen Hautalan kirja, mutta tuskin viimeinen. Ehkä pidemmässä tekstissä lempeyskin avautuisi paremmin.

      Runeberg ja Vänrikki Stool, joo-o, kyllä :D

      Poista
  7. Minä olin kyllä joissakin kohdin tiukkapipoisesti sinun kanssasi samaa mieltä. Varmasti usein kirjailija nauraa näissä itselleen ja monissa suhtautuu niihin muihin lempeästi, mutta kyllä minä aistin myös ylemmyydentuntoista ilkeilyä, vaikka ei sitä paljon ollut. Enkä siis tässä todellakaan väitä, että sellainen olisi itselleni vierasta, ei suinkaan, olen välillä kauhea snobi, ja ehkä siksikin ärsyynnyn tällaisesta paljon (kolahtaa omaan nilkkaan, ikään kuin), enkä myöskään sano, että on väärin käyttää tällaista huumoria. Minuun se nyt ei vain hirveästi iskenyt.

    Ja juu, minulla myös nuo länsimurteet vieraannuttavat. Ei voi mittään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ajattelen, että kaikelle saa nauraa, mutta jonkinlainen punainen vaate se silti on, jos pienille, hölmöille tai muuten altavastaajaasemassa oleville nauretaan. Silloin mulle nousee sarvet päähän ja yritän kai sitten niitä vääntää kiepille ja kehäksi vastustamalla moista!

      Minusta usein tämmöinen puhe "meistä suomalaisista" tuntuukin enemmän puheelta "muista suomalaisista", eli niistä, joista halutaan näillä tarkkanäköisillä huomioilla nimenomaan erottautua.

      Poista
  8. Kiva lukea välillä tällaisia soraääniäkin, omat odotuksetkin vähän tasoittuvat :) Olin jo nappaamassa Kansalliskirjan mukaani kirjastosta, mutta päätin kuitenkin antaa pölyn vielä laskeutua...

    Minullekin tuo murre on oudompaa, saa nähdä miten uppoaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on loppujen lopuksi aika vähän tuommoista kunnon turunmurretta, vai oliskohan tuo Salon, varmaan näissäkin jotain eroa löytyy ;)

      Mukana on monenlaista kieltä; murteita, tyttöjen niinku-kieltä, pettynyt vaimo-kieltä, puoliksi nieltyä puhekieltä ja vaikka mitä, kaikki tosi tarkasti kuunneltuina ja vivahteikkaisti esitettynä.

      Poista

Lähetä kommentti