Jono
Jono / Heidi Jaatinen
Gummerus, 2011,217 s.
Tarinan idea on upean hulvaton. Eräänä iltana kirjastonhoitaja Aina Kuluntalahti, villiinnyttyään ensin taiteilijapuolisonsa Aarnin udmurttilaisen jouhikon soitosta ja tultuaan sitten vielä täydellisesti tyydytetyksi, autuaana lausahtaa ; "Tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi". Tieto leviää kuin telepatian voimin ja pariskunnan portille alkaa kerääntyä miehiä jonoksi asti.
Odotukset olivat korkealla kun olin tällaisesta alkuasetelmasta lukenut kirjan takakannesta, mutta niin sitten kuitenkin kävi, että kirjan paras idea olikin jo siinä! Miesjoukon alkaessa järjestäytyä elämään leirissään Ainan pihalla tapahtuu kyllä paljonkin kaikkea huvittavaa, mutta alun lennokkuuteen ei tarina enää yllä.
Luin kirjailijan haastattelusta, että kyseessä on farssi nykyelämän yliseksualisoitumisesta. Se oli hyvä, että luin. Olin nimittäin siinä vaiheessa lukenut kirjaa suurinpiirtein puoleenväliin ja aika pihalla siitä mitä sillä haluttiin sanoa. Jonkinlaista sukupuoliroolien ympärikiepsauttamista olin seksiunelmoinnissa aistivinani, mutta pieleen taisi mennä sekin tulkinta. Aihe yhteiskunnan yliseksualisoitumisesta on mielestäni ehdottomasti tärkeä ja käsittelemisen arvoinen. Ainan tarina ei vain mielestäni osu sen oikeisiin kipukohtiin, vaan huitoo aika pahasti ohi.
Aina toteaa tarinan edetessä useanpaankin kertaan olevansa nuori, kokematon ja tyttönen vain, mutta väite ei täsmää kertojanääneen, joka on selvästi vanhemman naisen. Kun kertomus sitten kaikkien hassujen käänteidensä jälkeen loppuu onnellisesti siihen, että nuori taloudenhoitajatar Eekku johdattaa miesjoukon pois ja vapauttaa näin Ainan lunastamattomaksi jäävän lupauksensa ikeestä, nousi mieleen kysymys siitä, että missä kirjailija sitä yliseksualisoitumista oikein näkikään? Voi kun tämä olisikin ollut puuma-ilmiön kritiikkiä, mutta kun ei sekään oikein tunnu täsmäävän...
No, joku aiemmin tästä kirjoittaneista totesikin, ettei tämäntyyppistä farssia kannata ruveta kovin tosikkona tulkitsemaan, eli jääkööt enemmät pohdinnat. Muita Jonon lukeneita ovat ainakin Jori, Sanna ja Susa P.
Gummerus, 2011,217 s.
Tarinan idea on upean hulvaton. Eräänä iltana kirjastonhoitaja Aina Kuluntalahti, villiinnyttyään ensin taiteilijapuolisonsa Aarnin udmurttilaisen jouhikon soitosta ja tultuaan sitten vielä täydellisesti tyydytetyksi, autuaana lausahtaa ; "Tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi". Tieto leviää kuin telepatian voimin ja pariskunnan portille alkaa kerääntyä miehiä jonoksi asti.
Odotukset olivat korkealla kun olin tällaisesta alkuasetelmasta lukenut kirjan takakannesta, mutta niin sitten kuitenkin kävi, että kirjan paras idea olikin jo siinä! Miesjoukon alkaessa järjestäytyä elämään leirissään Ainan pihalla tapahtuu kyllä paljonkin kaikkea huvittavaa, mutta alun lennokkuuteen ei tarina enää yllä.
Luin kirjailijan haastattelusta, että kyseessä on farssi nykyelämän yliseksualisoitumisesta. Se oli hyvä, että luin. Olin nimittäin siinä vaiheessa lukenut kirjaa suurinpiirtein puoleenväliin ja aika pihalla siitä mitä sillä haluttiin sanoa. Jonkinlaista sukupuoliroolien ympärikiepsauttamista olin seksiunelmoinnissa aistivinani, mutta pieleen taisi mennä sekin tulkinta. Aihe yhteiskunnan yliseksualisoitumisesta on mielestäni ehdottomasti tärkeä ja käsittelemisen arvoinen. Ainan tarina ei vain mielestäni osu sen oikeisiin kipukohtiin, vaan huitoo aika pahasti ohi.
Aina toteaa tarinan edetessä useanpaankin kertaan olevansa nuori, kokematon ja tyttönen vain, mutta väite ei täsmää kertojanääneen, joka on selvästi vanhemman naisen. Kun kertomus sitten kaikkien hassujen käänteidensä jälkeen loppuu onnellisesti siihen, että nuori taloudenhoitajatar Eekku johdattaa miesjoukon pois ja vapauttaa näin Ainan lunastamattomaksi jäävän lupauksensa ikeestä, nousi mieleen kysymys siitä, että missä kirjailija sitä yliseksualisoitumista oikein näkikään? Voi kun tämä olisikin ollut puuma-ilmiön kritiikkiä, mutta kun ei sekään oikein tunnu täsmäävän...
No, joku aiemmin tästä kirjoittaneista totesikin, ettei tämäntyyppistä farssia kannata ruveta kovin tosikkona tulkitsemaan, eli jääkööt enemmät pohdinnat. Muita Jonon lukeneita ovat ainakin Jori, Sanna ja Susa P.
Minulla on ollut tämä kirja kesken jo monta kuukautta. Taidan olla jumissa siinä puolivälissä. En ole yhtään samalla huumoritaajuudella Jonon kanssa, mutta enköhän joskus vielä lue loppuunkin.
VastaaPoistaJotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa, joka ei tätä kirjaa ihan heti tajua :)
Olin ihan vähällä jättää tämän kesken, mutta sitten luettuani kirjailijan haastattelun jostain nettilehdestä halusin kumminkin katsoa, kuinka yliseksualisoitumiskritiikki kehittyy. Ei se sitten kumminkaan paljon siitä kehittynyt ;)
PoistaHyvin samaa mieltä olen. Idea hyvä, toteutus hieman tylsä.
VastaaPoistaJoo, jotain vähän terävämpää olisi ollut hyvä seurata tuota hämmästyttävää alkua.
PoistaIdea kuulostaa kyllä minunkin mielestäni hyvältä mutta arviosi perusteella uskaltaisin jättää tämän lukematta. Joskus näinkin päin, kiitos. :)
VastaaPoistaIhan hyvä päätös, luulemma. Aika moni on kehunut sitä kirjailijan aiempaa teosta, Ei saa katsoa aurinkoon kai on sen nimi. Ehkä kannattaa lukea mieluummin se.
PoistaSamaa tuumin kuin Linnea :)
VastaaPoistaViisaasti tuumit ;)
PoistaTestailen kommentointia. Tämän kirjan arviot ovat vakuuttaneet minut jättämään tämän väliin.
VastaaPoistaEn minäkään törmännyt yhteenkään ylistävään arvioon, vaikkei kukaan ole ihan lytännytkään.
VastaaPoistaMullakin päättyi mahslaskuun, sääli sillä idea oli hauska. Se ei vain kielestäni kantanut alkuasetelmaa pidemmälle.
VastaaPoistaJoo näin siinä just kävi. Juttu vain levisi eikä löytänyt enää suuntaansa, saati loppuhuipennusta. Tosi sääli kun alku oli niin rohkea. Enkä tarkoita, että tarinan olisi pitänyt äityä härskiksi, mutta jotain tosi yllättävää siltä olisi odottanut.
Poista