Paskateoria

Paskateoria / Arto Salminen
WSOY, 2001, 149 s.

Harvinaisen epämieluisaa tällä kertaa ryhtyä kertomaan lukukokemuksesta, en jaksaisi edes miettiä mitä tästä ajattelin saati sitten yrittää kehitellä jotain mielenkiintoisia sanottavaa.

Toisaalta, olin kyllä odottanut pahempaa. Olen lukenut Salmiselta aiemmin vain yhden novellin, ja se oli kääntää sisuskalut ylösalaisin. En muista enää tarkkaan mitä novellissa tapahtui, mutta se oli jotain aivan yllättävän väkivaltaista; vaikutus oli tyrmäävä.

Paskateoria on sujuvaa tekstiä, mutta aihe on melko kulunut, ja oli varmasti jo vuonna 2001 kun kirja on ilmestynyt. Ollaan iltapäivälehden toimituksessa, kaivamassa ihmiselämästä sitä, mikä varmasti myy. Eikä liene vaikea arvata, että se on melko masentavaa kamaa: entisen missin avioton raskaus ja Jokerien maalivahdin seksielämä ovat kyseisen ajankohdan journalismin tähtilöydöt.

Kyllähän tämä varmasti jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä on ja suuri osa dialogista on tosi sujuvaa ja nokkelaakin, mutta jotenkin tämä jää minulle melko hämäräksi koko teos. Myönnän olevani liikaa kaunosielu ja luovutan, tämä on niitä juttuja joita minä en vaan jaksa.

Kommentit

  1. Rehellisesti myönnetty! Ei ole pakko lukea, jos ei jaksa/halua. Joskus tuollaiset inhorealistiset (?) kuvaukset ovat liikaa, vaikka aihe olisi hyvä.

    VastaaPoista
  2. Joo, sitähän tuo varmaan just on, inhorealismia. Ja sen suhteen taidan olla ihan erityisen valikoiva, jotkut aiheet on ihan tabuja.

    VastaaPoista
  3. Erja, ethän vain tyrmää Hallandin murhaa sen yhden (paska)lukunäytteen perusteella. Halusin siinä näyttää vahvasti, miten oudoilla kentillä liikutaan. Se ei kuitenkaan ole mikään likaviemäriromaani.

    Arto Salmisen kirja olisi jäänyt minulta kesken. Sinä urhea!

    VastaaPoista
  4. Leena, en missään tapauksessa! Luin eilen sun juttusi Hallandista, ja haluan ehdottomasti lukea kirjan!

    VastaaPoista
  5. Yhteiskuntakritiikkinä tämä kiinnostaisi kovastikin, mutta jotenkin jo kirjan nimi ärsyttää niin paljon, että luulen, että tämä on muita lukijoita varten. Voisin kyllä kirjastossa joskus selailla ja nuuskia Paskateoriaa. Tiedä, vaikka lähtisi kotiin..?

    VastaaPoista
  6. Paula, tämä on nopea lukea, ei mene paljon aikaa hukkaan vaikkei kauheasti tykkäisikään. Kirjan nimi viittaa yhteen noista mainitsemistani nokkeluuksista, joita tässä kyllä kieltämättä vilisee.

    VastaaPoista
  7. Onnea, Erja! Voitit arvonnassa. Pistä viestiä tulemaan - saat valita kirjan kolmantena. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti