Nauravia naisia


Nauravia naisia : 30 kertomusta keskeltä elämää
WSOY, cop. 2011, 4 CD-äänilevyä, (3 h 50 min)


Äänikirjassa on pieniä tarinoita Sinikka Nopolalta, Tuuve Arolta, Taina Latvalalta, Maritta Lintuselta, Anja Erämajalta, Tuula-Liina Varikselta, Sari Mikkoselta, Outi Alanteelta ja Miina Supiselta. 


Lukijat ovat Anja Erämaja, Seela Sella, Sanna Stellan, Maija-Liisa Ström ja Martti Suosalo.


Sinikka Nopolan juttuja on mukana lukumäärällisesti eniten. Suurin osa niistä on hyvinkin lyhyitä, tiiviitä tunnelmia, melkein tokaisuja. Rakastan tampereen murretta ja Nopolan muka sinisilmäisiä oivalluksia, niiden nopeita käänteitä, yllätyksiä ja salaviisauksia. Silti äänikirjan toimittaja on mielestäni tehnyt viisaasti kun on jakanut Nopolat kolmeen lyhyempään pätkään, ne ovat parhaimmillaan vähän kerrallaan nautittuina. Lukijana on tietenkin Seela Sella, parempaa tulkkia näille jutuille tuskin löytyisikään.


Äänikirjan nimi lupaa huumoria ja useimmat tarinoista ovatkin hauskoja. Olen aina kuvitellut olevani mustan huumorin ystävä, mutta Tuuve Aron tarinoiden hauskuus menee minulta ohi. Ei saapuneita viestejä ja Uimakoulussa kukaan ei ole yksin eivät naurata vähäänkään,  ahdistavat ennemminkin.


Parhaat kuunteluhetket tarjosivat Maritta Lintunen ja Tuula-Liina Varis. Lintusen novellin Kappelikeikka lukee Martti Suosalo ja sekä tarina että esitys on ihanan hulvaton ja menee joka tavalla aivan nappiin! Variksen Pienessä mummosarjassa on aika rankat aiheet, mutta tunnelma pysyy silti lämpimänä. Vähän sellaista kyynelten läpi tulevaa se nauru kyllä taitaa olla.


Ja tietysti Miina Supinen, jonka Apatosauruksen maan totesin jo joskus aikaisemmin aivan verrattomaksi! Tähän kokoelmaan on valittu mukaan Miinus 200 astetta ja jokaisen äidin toiveuni Timanttinappi. 


Lainasin kokoelman pitkän automatkan viihdykkeeksi ja kyllähän se toimi. Kuvittelin tosin, että tästä olisi saattanut kiinnostua koko perhe. Vähän luulin liikoja, takapenkin teiniosastoa ei ihan hevillä (tai ilman sitä?) irroteta omien luuriensa kuuntelulistoista. 


Äänikirjasta on juttu myös Kirsin kirjanurkassa.

Kommentit

  1. Minäkin kuuntelin tämän juuri, toissapäivänä loppui :-) Vähän vaihtelevin mielin olin kokoelman jäljiltä, tuumin samoin kuin sinäkin etteivät läheskään kaikki tarinat hauskoja olleet. Loistavat lukijat olivat hyvä säväys.

    VastaaPoista
  2. Joo, yleensä en kaipaa mitään tulkintaa äänikirjoihin, parhaat lukijat on mielestäni aika eleettömiä. Mutta silloin kuin lukijan äänen olemus ja jutun luonne menee hyvin yksiin, niinkuin tässä Sella/Nopola ja Suosalo/Lintunen, on tuloksena kyllä jotain aika hienoo!

    VastaaPoista
  3. En juurikaan kuuntele äänikirjoja, mutta tämä voisi sellaisena mennä. Varsinkin Nopolan, Sellan, Suosalon ja Variksen maininta saa kiinnostumaan.

    Luin juuri Variksen Muotokuvamaalarin tyttären, jossa Pieni mummosarja on, ja voin kuvitella, että hyvä lukija saa ne elämään.

    VastaaPoista
  4. Olen Nopola-fani ja kuunnellut äänikirjana "Kyä tässä jotain häikkää on" (meniköhän oikein), lukijana myös Seela Sella, poljin töihin ja kuuntelin ja naureskelin hölmösti itsekseni.Anja Erämaja on myös suosikkini, hulvattomia proosarunoja.

    VastaaPoista
  5. Hauska yksityiskohta kirjassa on mielestäni se, että Suosalo on kelpuutettu ainoaksi mieheksi nauravien naisten joukkoon. Onko näin?

    VastaaPoista
  6. Jaana, tämä tosiaan voi olla aika helposti kuunneltava. Minulla ainakin on vähän vaikeuksia keskittyä kuuntelemaan pitkiä juttuja, mutta tämmöiset lyhyet pitää helpommin otteessaan.

    Heidi, Nopola on mustakin aivan uskomaton, miten se voi keksiä nuo kaikki ja nähdä kaiken aina noin ihanan hauskasta vinkkelistä! Anja Erämaja oli minulle aikaisemmin ihan tuntematon, tässä oli häneltä kaksi juttua. Loka, marras, seksi oli kyllä hyvä, vaikka pari kertaa pistikin ehkä nielaisemaan, oli se sen verran suorasukaista tekstiä ;-) Seisoo, istuu, makaa ei tainnut tehdä minuun suurta vaikutusta, en saa enää palautettua mieleeni koko juttua (apua!).

    Paula, olet oikeassa, Suosalo on siellä kukkona tunkiolla tai nyt siis joka tapauksessa ainoana miespuolisena mukana. Ainakin loistavassa Kappelikeikassa on mieskertoja, ehkä siihen on sitten parempi olla mies lukijanakin. Ja esitys on kertakaikkisen upea, Suosalo osaa eläytyä aivan ihanasti sekä vanhaksi ovelaksi savolaissuntioksi että nuoreksi kaupunkilaispojaksi ensimmäisessä kanttorin kesäsijaisuudessaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!