Kirjamuistikirja

Satunnaista seuraa / Anne B. Ragde Nattønsket ; suomentanut Katriina Huttunen Tammi, 2011, 250 s. Satunnaista seuraa on räväkällä seksillä höystetty kepeä tarina Ingunnista, Trondheimissa asuvasta ikisinkusta. Ingunn työskentelee muodikkaasti musiikkitoimittajana ja elää itsekin jonkinlaista rokkiunelmaa. Hän naiskentelee ympäriinsä ilman sitoutumuksia, pitää huolen, että ehtii jättää ennen kuin tulee jätetyksi ja kiteyttää elämänfilosofiansa suosikkibiisiensä riimeihin. Tällä mennään melkein loppuun saakka, pieniä syyllisyyden- ja yksinäisyydenpuuskia lukuunottamatta Ingunnin elämä kuluu vailla sen syvällisempiä mietteitä, dokaillen ja aina yhä nuorempia miehiä iskien.  En ehkä oikein tavoittanut sitä mitä kirjailija on tahtonut sanoa. Tarinan onttous voisi olla tietysti tarkoituksellinen tyylikeinokin, onhan se melko tyhjänpäiväistä jos ihmisuhteet kaventuvat pelkäksi seksiksi. Kun päällimmäisenä tunteena on pelko menetyksestä, ei voi kiintyä eikä luottaa. Selvimmin ...

Vapiseva nainen : hermojeni tarina / Siri Hustvedt The shaking woman, or, A history of my nerves ; suomentanut Kaisa Sivenius Otava, 2011, 240 s. Sairaskertomukset harvoin kiinnostavat muita kuin sairastajaa itseään.  Vapiseva nainen on onneksi muutakin, Hustvedt on kerännyt tarinansa ympärille huikean määrän taustatietoa. Pääsemme tutustumaan psykiatrisen hoidon historiaan ja hysteerisiin naisiin yhtä syvällisesti kuin modernin neurologian diagnostiikkaan dissosiatiivisesta konversiohäiriöstä.   Hustvedt kertoo kärsineensä neurologisista häiriöistä lapsesta lähtien. Pitkittyneille migreenisäryille ei löytynyt elimellistä syytä tai parannuskeinoa. Ainoa keino hillitä kipua vaikuttaa olevan sen tosiseikan hyväksyminen, että aina särkee.  Hälyttävä uusi oire ilmeni ensimmäisen kerran vuonna 2006 Hustvedtin pitäessä muistopuhetta isälleen Minnesotan yliopistolla. Kesken hienosti alkaneen esiintymisen puhuja alkoi vapista kaulasta alaspäin. Vaikka vartalon täri...

Karoliina Kirjavasta kammarista haastoi minutkin kertomaan itsestäni. Blogia perustaessa tarkoitukseni oli kirjoittaa tiukasti vain kirjoista, lukupäiväkirjaa. Toisten blogeja seuratessa on kuitenkin aina tuntunut kivalta kun on saanut tietää kirjoittajasta jotain henkilökohtaistakin, ikään kuin taustana mielipiteille. Kuka? Kotioloissa olen kahden räiskyvän teinityttären äiti ja viilipyttyrauhallisen valokuvaajan vaimo. Perheeseen kuuluu myös kaksivuotias suomenlapinkoira Hulda, jääräpäisin meistä kaikista. Asustamme Turun Nummenpakalla juustokuutioksi pullahtaneessa rintamamiestalossa, jossa riittää remontoitavaa ja pihatöitä Kesäisin mökkeilemme Sysmässä. Pikkuruisen Haapasaaren lisäksi rakastan siellä aarteita täynnä olevia divareita, kirjakauppaa ja kahviloita ja kaikkia leppoisan vinksahtaneita yllätyksiä, joihin kylällä törmää. Olen ahminut kirjoja ja elokuvia niin kauan kuin muistan. Työ kaupunginkirjastossa antoi varsinkin aiemmin loistavan aitiopaikan s...

Nenäpäivä / Mikko Rimminen Teos, 2010, 339 s. Nenäpäivän lukeminen sujui kumman tahmeasti. Aloitin innokkaana, mutta muutaman luvun jälkeen kirja alkoi hylkiä. Kiertelin sitä kaukaa ja ilahduin tekemättömistä kotitöistä sun muista välitöntä huomiota vaativista tekosyistä, mahdollisuuksista jättää lukeminen tuonnemmaksi. Hienointa teoksessa on ylenpalttinen kielellinen iloittelu. Rimminen on virtuoosi keksimään uudissanoja ja vääntelemään lauserakenteita yllättäviin merkityksiin. Ja tämän hän tekee tyylillä. Erikoisuudet eivät koskaan mene liiallisuuksiin vaan kieli säilyy koko ajan hyvänä ja helposti ymmärrettävänä. Tässä katsellaan vanhaa sokeaa miestä; "Uskalsin katsoa sitä vähän pitempään, kun tiesin ettei se näe. Sen muuhun kuivettuneeseen olemukseen nähden aika paksut maiskauttelijanhuulet hymyilivät vaivihkaista hymyä. Kasvot olivat vuosirenkautuneet kaareville rypyille suun ympärille niin kuin keskelle naamalammikkoa olisi heitetty kivi. Dyynikkään otsan yllä...

Apatosauruksen maa : tarinoita / Miina Supinen WSOY, 2010, 173 s. Supisen teksti kulkee kuin hullun kuskin auto. Suoralla tiellä mennään ihan rauhallisesti vaan, ja pysytellään lisäksi turvallisesti penkereen puolella. Mutta kun mutka lähestyy, silloin otetaan äkkiä haltuun koko kaista ja painetaan kaasu pohjaan! Vai olinko se minä, jonka oli aina ahneesti kiihdytettävä lukunopeutta kun kerronta alkoi luvata käännähtämistä absurdin puolelle? "Olette kai joskus sulkeneet silmänne aurinkoisena päivänä ja nähneet punaista silmäluomienne läpi? Ja varmaankin olette joskus laittaneet sormenne taskulampun lasin päälle ja nähneet sormen hehkuvan punaisena. Voitte myös, jos olette varovaisia, laittaa palavan tulitikun suuhunne, sulkea huulenne ja katsoa peilistä itseänne. Ennen kuin tulitikku sammuu, näette poskienne läpi ihanaa kajoa. Näistä esimerkeistä voi päätellä, että ihmisen ihosta ja laajemminkin kudoksista saa erittäin herkkiä ja kauniita ...