lauantai 27. marraskuuta 2010

Talven jälkeen valo

Talven jälkeen valo / Piia Posti
Gummerus, 2010

Esikoisromaani, taidokkaasti kirjoitettu mutta ihan liian viileä; ihmisiä katsotaan turhan kaukaa. Tarina kerrotaan juuri niinkuin se varmaan pitääkin kertoa, mutta tyylikeinot eivät nyt tähän lukijaan osu eivätkä varsinkaan uppoa.

Aiheena on avioero. Lisämausteena kaksi syntyvää lasta, mies saa lapsen sekä entisen että uuden vaimonsa kanssa suurinpiirtein samaan aikaan.

Näkökulma on useinmiten Annan, masentuneen, alkoholin kanssa läträävän entisen vaimon. Alkoholismin salakavala syveneminen on kuvattu hienosti. Lukijaa huijataan samalla tavalla kuin alkoholisti huijaa itseään; tapahtumat etenevät vähän epäloogisesti eikä niihin oikein saa otetta.

Jussi, tarinan isä, on naistensa kanssa aika lailla eksyksissä ja toimii oudon itsekkäästi myös suhteessa murrosikäiseen tyttäreensä Marjaan. Mies vain seurailee sivussa tapahtumia ja koittaa välttää ristiriitoja joka suuntaan, autuaasti ohittaen kaiken pohdinnan omien ratkaisujensa vaikutuksesta läheistensä elämään. Vastuuntunto lienee Jussille aika vierasta.

Kaikkein eniten oikealta elämältä maistuu Marjan tarina. Nuoren, melkeinpä lapsen, katkeruus ja syyllisyydentunnot saavat myötätunnon heräämään, tytön joutuminen isän jättämän perheen varsinaiseksi huoltajaksi äidin hajottua on vähän liiankin rankkaa. Onneksi Marjan tueksi löytyy Perttu, rastalettinen ja peruspositiivinen poikakaveri.

Nadjan kertomus pääsee kirjassa oikeastaan vain alkuun. Uusperheen nuoren äidin vaikea suhde omaan äitiin ehtii saada selityksen; Nadja on haettu itärajan takaa lastenkodista tytön äidin kuoltua, mutta hänen isänsä ei olekaan tuntematon niin kuin on kerrottu, vaan kasvatusisä onkin koko ajan ollut myös biologinen isä. Tämän totuuden sulattelu jää tarinan ulkopuolelle. Se on harmillista, sillä asetelma on mielenkiintoisempi kuin tarinan muut lähtökohdat yhteensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!