Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Svinhugg ; suomentanut Ulla Lempinen
Atena, 2011, 342 s.
Kirjan kaunis kansi vie tällä kertaa vähän harhaan, kyseessä ei ole mikään yltiöromanttinen kertomus kauniista unikkopellossa unelmoivasta neidosta, vaan jollain lailla aika arkityylinenkin tarina kahdesta viisikymppisestä naisesta kostoretkellä.
Arkista kirjassa on lähinnä kieli, juonen kiemuroissa sen sijaan päästään melkein maagisiin sfääreihin. Tyyliin olisi mielestäni sopinut revitellä noilla fantasia-aineksilla vähän rohkeamminkin. Lukija saa monta kertaa yllättyä aika mukavasti, mutta ihan penkiltä ei kirjailija onnistu pudottamaan kertaakaan. Loppuhuipennus on kyllä jo melkein groteski, mutta jotain samaan tapaan hulvatonta olisi saanut tapahtua aiemminkin.
Tapahtumat käynnistyvät, kun Mirjam palaa kotiseudulleen Gotlantiin yhdessä ystävättärensä Hervorin kanssa. Naiset ovat hankkineet saarelta vanhan viehättävän kappelin, jota he alkavat kunnostaa asunnokseen. Saarelle heitä on vetänyt kuitenkin myös halu kostaa Torstenille, Per-Henrikille ja Ivanille, joiden metkujen tuloksena Mirjam on joutunut viettämään liki kymmenen vuotta kolmikon velkoja maksaen.
Mirjam on kaunis lääkäri ja Hervor homssuinen noita. Kesän aikana Mirjam viehättyy Hervorin taidoista ja ryhtyy itsekin opettelemaan loitsemista. Kituva ruusupenkki ei ala ihan heti ajatuksen voimalla kukkia, mutta konnakolmikon miehet saavat kyllä kokea kovia! Hieman sivusta Mirjamin touhuja seurailee naapurin vanhapoika Sylve. Sylve on Mirjamin mielestä ihan komea ja mukava, mutta yksi kerta heinäladossa saa kuitenkin riittää.
Sekä tyylistä että juonesta tuli vähän semmoinen olo, kuin kirjailija ei olisi oikein tiennyt mihin halusi henkilöitään kuljettaa. Oli vähän romantiikkaa ja vähän itsenäisyydenkaipuuta, vähän kostonhimoa ja samaan aikaan sääliä uhreja kohtaan. Monenkaan henkilön toiminnassa ei ollut oikein mitää logiikkaa ja Mirjamin kostopuuhatkin onnistuivat aika lailla simsalabim!
Silti kirja oli hyvinkin viihdyttävä ja sitä oli hauska lukea. Juoni jaksoi kiinnostaa ja henkilöt olivat epäloogisuuksistaan huolimatta kumman eläviä. Gotlannin luonto tuli esille kauniin kesäisenä ja erityisen viehättävää oli seurata vanhan kappelin kunnostuksen edistymistä.
Juttuja kirjasta löytyy myös Amman lukuhetkestä, Kirsin kirjanurkasta, Lumikin luetuista, Leena Lumilta, Lumiomenalta, Järjellä ja tunteella -blogista, K-blogista koko lailla kirjallisesti ja Luettua -blogista.
Kiitos Erja tästä! Lukemistani arvioista tämän perusteella uskaltaisin kirjaan tarttua, aiemmin en ollut varma. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja Ruotsin suuntaan sijoittuvia kirjoja on ollut jo ikävä Majakkamestarin tyttären jälkeen.
VastaaPoistaIhanaa heinäkuista viikkoa!
Lue pois Linnea, kirja on kiva ja persoonallinen. Mitään kovin syvällistä on turha odottaa, mutta viihdyt varmasti!
VastaaPoistaJa oikein mukavaa heinäkuun jatkoa sinullekkin, helteet taitaa taas vähäksi aikaa väistyä mutta johan noista on nautittukin.
Minua kiinnostaa tässä kirjassa eniten tuo Gotlanti, joka on niin hieno paikka. Se on muuten häiritsevää, jos kirjan kansi antaa vihjeen ihan eri suuntaan kuin mihin kirja sitten vie. Siinä tuntee itsensä vähän huiputetuksi.
VastaaPoistaTämä oli tosiaan sellainen viihdyttävä kesäkirja! Vähän tosiaan ehkä hakemista kirjailijalla sen suhteen, että mihin lajityyppiin keskittyy yhdessä kirjassa, mutta annettakoon anteeksi.
VastaaPoistaJa virkistävää oli palata Jansson kirjoihin jo kyllästyneenä Gotlantiin vähän erilaisella otteella.
Kirjailijatar, luonnonkuvausta tässä onkin aika paljon, ja niin herkullisen kesäistä. Murrettakin on yritelty kääntää, mutta se menee kyllä vähän metsään. Onneksi sitä on vain mausteeksi, ei häiritse paljon.
VastaaPoistaSusa, Gotlanti taitaa olla aika hyvin edustettuna ruotsalaisissa dekkareissa nykyään. Jossain näin jotain luetteloakin, keiden kaikkien kirjat sinne sijoittuu, kenenkähän blogi se mahtoi olla? Kirsin kirjanurkka?
Erja, osuit hyvin tarkasti oikeaan siinä, että 'tuntui aivan kuin kirjailija ei tietäisi mihin haluaisi henkilöitään kuljettaa'. Se asia oli ilmassa, sen tunsi, mutta minä en silti sitä tiedostanut ennen kuin sinä sen sanoit.
VastaaPoistaVahvojen makujen ystävänä odotin myös kirjalta jotain hieman hurjempaa, mutta tämä on sellainen mukava ja helppo kesäviini kevyellä jälkimaulla. Suutuntuma lupaa enemmän, mutta jälkimaussa uupuu. Silti puoltaa paikkaansa, sillä en ikinä kiellä elämän keventäjien ansioita.
Leena, loistava viini -vertaus, just tuollainen tämä kirja on!
VastaaPoistaKepeä, marjainen, mukana on aavistus ruohontuoksua, maku jää ehkä kuitenkin hieman ohueksi.
Hah, pakko lisätä vielä, että ei ehkä kestä säilyttämistä, raikas maku on parhaimmillaan tuoreena.
VastaaPoista