Adam ja Evelyn / Ingo Schulze


Schulze, Ingo : Adam ja Evelyn
Adam und Evelyn, suom. Jukka-Pekka Pajunen
Otava, 2011, 335 s.

Adam on muurin itäpuolella asustava taitava vaatturi, joka osaa pukea naiset kauniiksi. Kiitolliset asiakkaat sulostuttavat Adamin elämää monin tavoin. Elämä on leppoisaa, kunnes eräänä päivänä Evelyn, Adamin nuori puoliso ja suuri rakkaus, saa miehen kiinni rysän päältä.

Loikkaaminen länteen on väikkynyt Evelynin mielessä jo aikaisemminkin, mutta nyt miehen uskottomuus antaa lopullisen kimmokkeen lähtöön. Evelyn pakkaa olkalaukkunsa ja hyppää paikalle sopivasti sattuvan länsisaksalaisen Michaelin matkaan. Tosin Michaelilla on jo yksi itäsaksalainen tyttöystävä rajan yli autettavaksi, mutta tämä häipyy yllättävän kivuttomasti taustalle kauniin Evelynin astuessa mukaan kuvioihin.

Kun Evelyn on lähtenyt, Adam ymmärtää ettei halua elää ilman tätä. Hän käynnistää vanhan Wartburginsa ja lähtee naisen perään. Matka kulkee Unkarin kautta länteen ja sen varrella pariskunnan tielle osuu monia ihmisiä kohtaloineen ja toiveineen. Loikkaamisesta ei puhuta suoraan, mutta se väikkyy kaiken toiminnan taustalla. Ilmassa on toiveikasta levottomuutta, muuri on juuri murtumassa.

Odotin paljon tältä kirjalta. Adamin ja Evelynin epäröinnit/unelmat lännen onnenmaasta rautaesiripun viimeisinä hetkinä kutkuttivat uteliaisuutta. Lukukokemuksesta tuli kuitenkin yllättäen melko puiseva. En oikein pystynyt samaistumaan kehenkään henkilöistä enkä eläytymään kirjan tapahtumiin. Kaikki tuntui tapahtuvan kumman motivoimattomasti, ihmiset ajelehtivat tilanteesta toiseen kuin vailla omaa tahtoa.  Ihmissuhteiden ristiriitaisuus oli silmiinpistävää; pohjattomasta vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä siirryttiin hetkessä täysin välinpitämättömiin jäähyväisiin entisen rakastetun kanssa. Yritin tulkita tätä "sietämätöntä keveyttä" jonkinlaiseksi itäblokin 80-luvun ajankuvaksi, metaforiseksi tavaksi kertoa tarina, jossa kuka tahansa henkilöistä saattaa koko ajan yhtä hyvin olla ilmiantaja tai loikkari.

Luin tämän kirjan yhdessä kahden lukupiirin kanssa ja aika samanlaisia ajatuksia kirja oli herättänyt muissakin. En ollut ainoa, joka oli tuntenut kummallista keskittymiskyvyttömyyttä lukiessaan. Muillakin oli ollut häiritsevä tunne, että täytyisi palata lukemaan uudelleen edellisiä kappaleita. Jotain tuntui koko ajan jääneen huomaamatta, selityksiä uupui.

Lievästä ärsyyntymisestä huolimatta ja varsinkin nyt, kun lukemisesta on jo hieman aikaa, huomaan sittenkin aika hyvin lämmenneeni tälle tarinalle. Monista juonen pienistä yksityiskohdista ja tuosta jollain tavalla poissaolevasta kerrontatyylistä yhdessä muodostuu mielenkiintoinen yhdistelmä. Ainakin omia oletuksiani ja mielikuviani elämästä muurin toisella puolella tarina ruokkii aika mukavasti.

Kovin paljon ei Adamista ja Evelynistä ole blogeissa kirjoitettu, mutta Minna Ilselässä kertoo rasittuneensa Schulzen tavasta aloittaa kappaleet dialogilla, jota saa lukea melkoisen pätkän ennen kuin voi olla varma, kuka milloinkin puhuu. Se oli minustakin raivostuttavaa, mutta toisaalta tuki hauskasti ajatusta siitä, että Schulze tahtoi kertoa tarinan niin, ettei sen henkilöihin voi luottaa.

Valkoinen kirahvi blogissa Opuscolo : kirjasta kirjaan sanoo tämän olleen hänelle "kirja, josta on vaikea sanoa paljon. On vaikea kirjoittaa vuolaasti teoksesta, joka ei anna runsaita eväitä vaan pikemminkin pitää kaiken itsellään ja jättää leijumaan."  

Kommentit

  1. Minäkin olin hyvin samaa mieltä tästä kirjasta. Kovin etäiseksi jäivät kaikki tämän kirjan henkilöt, en saanut heihin kosketusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, henkilöt ikäänkuin väistelivät katsetta, pitivät kaiken itsellään niinkuin Valkoinen kirahvi sanoo koko kirjasta.

      Minulle tuli hassu tunne, että koko kirja on kirjoitettu sellaisessa mielentilassa, jossa tuijotetaan kaukaisuuteen ja koetetaan epätoivoisesti päästä irti omista ajatuksista jotta pysyttäisiin vastaamaan yhtäkkiä heitettyyn kysymykseen jostain yllättävästä aiheesta :)

      Poista
  2. Hyvin samanlaisia ajatuksia. Tämä on siitäkin omintakeinen kirja, että tarinaa viedään pääasiassa dialogilla eteen päin. Tunnetusti dialogi on aika vaikea tarinan kuljettaja. Ehkä siitä johtui myös tuo junnaamisen olotila, joka ainakin minua vaivasi paikoin kirjaa lukiessa.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosi mielenkiintoista päästä kuulemaan jonkun asiantuntijan analyysiä tämän kirjan rakenteesta ja tyylistä, tai kirjailijaa itseään, millaisia tavotteita hänellä mahtoi olla.

      Sinä olit jutussasi analysoinut hyvin tuota perisynnin teemaa, se oli myös mielenkiintoista. Olen itse vissiin niin pinnallinen, etten oikein löytänyt siihen kosketusta tässä.

      Anteeksi kun sotkin nimimerkkisi blogin nimeen, korjasin ;)

      Poista
  3. Kiinnostava aihe! Pistetään harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja ei todellakaan ole mikään pageturner tai helposti ahmaistava tapaus, mutta jos aihe kiinnostaa, kannattaa silloin hieman vaivautua ;)

      Poista
  4. Piti oikein etsiä oma arvio tästä - ei siis ollut kovin mieleenjäävä - ja ihan samoja ajatuksia näytti olevan; dialogimuodon hankaluus, henkilöihin samaistumattomuus... mutta ajan ja paikan kuvauksena kiinnostava. Niin lähellä, niin (henkisesti) kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se henkisesti kaukana oleminen on silläkin lailla jännittävää, että ainakin minun muistikuvissani kaikki ne 80-luvun lopun tapahtumat oli, siitä huolimatta, että niitä oli jollain lailla jo kauan odotettu, kuitenkin kauhean yllättäviä. Oli vaikea uskoa, vaikka näki uutiskuvista, että ihmiset istuivat muurin päällä, että se ihan oikeasti oli yhtäkkiä mahdollista.

      Poista
  5. Täytyypä lukea osuuko ajankuvaus ja tunnelmat kohdalleen. Tapasin ja auttelin unkarilaisten tuttavieni kanssa DDRn "pakolaisia" Budapestistä rajan yli Itävaltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksinverroin mielenkiintoista varmasti lukea tätä kun tarinaa voi peilata omiin kokemuksiin!

      Poista
  6. Kuulostaapa kiinnostavalta! Itseasiassa myös tuo henkilöiden samaistumattomuus ja irrallisuus kuulostaa jännältä. Kun kaikki ovat siihen kiinnittäneet huomiota täytyy sen varmaan olla jollain tapaa tietoista kirjailijalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vaikea kirja sillä lailla, etten oikein pysty tätä täydestä sydämestä suosittelemaan siksi, että lukeminen oli vähän tervanjuontia. Mutta jälkeenpäin kirja on kyllä mietityttänyt mukavasti, eli jos tuosta joltisenkin vaikeasta päälikerroksesta huolimatta tarina kiinnostaa, kannattaa ilman muuta lukea!

      Poista

Lähetä kommentti