Syntysanat

Syntysanat : romaani / Johanna Venho
WSOY, 2011, 210 s.

Johanna Venhon romaanissa Syntysanat kohtaa toisensa kaksi hyvin erilaista naista. Mesi on nuori leski joka kolmen pienen lapsensa lisäksi huolehtii dementoituneesta äidistään. Tyttönä Mesi rakasti erakkomaista, pohdiskelevaa Aarnia, mutta lastensa isäksi hän valitsi  Laurin, äitinsä toivevävyn. Hanna taas on yksin maailman suurkaupunkeja  kolunnut kirjailija joka on tottunut huolehtimaan vain ja ainoastaan itsestään.

Hanna kaipaa irtiottoa työstään yliopistolla ja vuokraa vanhan pappilan maaseudulta, Kourankorven kylältä. Tarkoituksena on jatkaa kirjoitustyötä rauhallisessa ympäristössä. Pappilan pihapiirissä asuu kuitenkin myös Mesi, jonka suhtautuminen tulokkaaseen on oudon ristiriitaista; kiinnostunutta ja vihamielistä samanaikaisesti. Kun Hanna huomaa naapurin kiikaroivan pappilaa, hänenkin uteliaisuutensa herää.

Vastentahtoinen uteliaisuus kasvaa näiden kahden äärityyppejä edustavan naisen välillä lähes pakkomielteeksi; heidän on saatava selvittää toisensa salaisuudet. Välttelyn ja lähestymisen piirileikki on mystistä ja kiehtovaa.

Tarinan asetelmasta pidän kovasti, mutta aivan loppumetreillä mukaan tulee hienoa kokonaisuutta hieman  vesittäviä piirteitä. Juonen huipennuksena tapahtuva Mesin ja Aarnin uudelleen kohtaaminen oli minulle vähän liikaa, samoin  kirjan päättävät hassut lopputekstit. Molemmat aiheuttavat jonkinlaisen tyylinmuutoksen tapahtumissa, olisin ehkä mieluummin jäänyt ilman niitä, tunnelmaan, jossa mikä tahansa on mahdollista.

Kielen tasolla romaani on äärettömän upea. En tiedä olisinko pitänyt kirjoitustapaa liiankin lyyrisenä jos en tuntisi  Venhoa entuudestaan runoilijana, mutta nyt odotin kieleltä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa ja odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti. Mukana on paljon kertakaikkisen loistavia ilmaisuja ja uusia näkökulmia avaavia lauseita. Samalla kerronta kuitenkin etenee häiriintymättä, ilman mitään kummallisia siirtymiä tai outoja kohotuksia.
"Katselen kuvia. Taivasta kohti kurottuvia käsien kaaria, pohkeita, vartalon hienonhienoja aukeavia viivoja. Joka kuvassa Mesillä on siivet: repeilevät, epätasaiset, sulkasatoiset, risaiset siivet jotka joskus ovat isommat kuin hän itse, joskus tyngät suuren kyyryssä kulkevan naisen selässä, tyngät joista toinen ei edes aukea kunnolla vaan on kovettunut pahkaksi naisen selkään. Siivet, lohdullinen klisee, Aarni on piirtänyt ne nuoren pojan viattoman avonaisella kädellä niin kuin paperille olisi putoillut kyyneliä tai hikeä.
Siivet.
Aarnin kuvat vangitsevat värähtelyn, taipuisuuden, kääntelevät muotoja ja viivoja niin että ne valaistuvat monesta suunnasta. Ne palauttavat minut hetkiin, hetkien jatkuviin räjähdyksiin, sarjatuleen. Ne saavat muistamaan että kävelen ohuen viileän kalliokerroksen päällä, kerroksen joka sijaitsee avaruuden kylmyyden ja maapallon keskustan tappavan kuumuuden välissä. Kävelen ainoalla mahdollisella kaistaleella ja yksikään askel ei toistu. Piirros on samaan aikaan löyhästi neulottua ja huolellista, niin aukkoista ja liikkuvaa että ajatukset porautuvat siihen ja mahtuvat mukaan Aarnin keinahteleviin viivoihin ja kaariin.
Kuin työntäisin käteni pikkutavaraa täynnä olevaan lipastonlaatikkoon ja haroisin sieltä kourallisen kaikkea välttämätöntä ja unohtunutta." 
Syntysanoista on kirjoittu myös Ilselässä,  Lumiomenalla ja Sinisen Linnan kirjastossa.

Kommentit

  1. Tämmöinen on mennyt minulta täysin ohi, vaikuttaa kiinnostavalta. Nappaisin sen hyllystä kyllä jo kannen perusteella, uskomattoman kaunis. Huolisin tauluksi seinälle asti.

    VastaaPoista
  2. En vielä lue tekstiäsi, mutta sen sijaan ihastuin hetimmiten taustakuvaasi ja blogisi tunnelmaan! Ihana!

    Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  3. Kiitos Valkoinen kirahvi, juonipaljastuksia tuossa taas todella on. Varmaan pääsen kohta lukemaan tästä sun blogistakin, mukavaa!

    VastaaPoista
  4. "Välttelyn ja lähestymisen piirileikki on mystistä ja kiehtovaa." Hyvin sanottu ja muutenkin hieno arvio.

    Minuun nuo loppukevennykset kolahtivat, varsinkin se (viimeinen?), jossa sanottiin Mesin äidin painavan saman verran kuin 31-vuotiaana ;). Kyllähän ne tiputtivat maan pinnalle, mutta ehkä kaipasinkin sitä huikean lukukokemuksen jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Maria, täytyy myöntää, että kyllä muakin nauratti just tuo samainen, vaikka vähän hirvittikin samalla ;-)

    VastaaPoista
  6. Kirjoitit tästä ihanasti. Olen samaa mieltä siitä, että Venhon kieli on upeaa. Itse asiassa mietin hieman, että tavanomaisemmin kirjoitettuna tämä olisi vain kirja muiden joukossa, mutta nyt Syntysanat on oikea helmi.

    VastaaPoista
  7. Katja, tämä on melkein kuin pitkä runo koko kirja. Lainauksenkin olisi voinut ottaa melkein mistä tahansa, vaikka kyllä tuo käveleminen tuolla ainoalla mahdollisella kaistaleella kolahti mulle jotenkin aivan erityisen kovaa.

    VastaaPoista
  8. minulla on tämä kesken ja jostain syystä luin silti arviosi. ja nyökyttelin. Ja siis pakko sanoa, että pidän blogisi uudesta ulkoasusta, vaikka yleensä en tykkää tummista pohjista. Tää on tosi kivan selkeä ja luettava ja hieno.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Anni.
    Mäkin vähän mietin tuota tummaa pohjaa, mutta se sopi niin hyvin tuohon kuvaan. Mun jutut on yleensä aika lyhyitä ja kontrasti on kuitenkin hyvä, toivottavasti muutkin jaksatte lukea tummasta taustasta huolimatta ;)

    Kiva päästä lukemaan mitä sinä pidät Syntysanoista!

    VastaaPoista
  10. Minulta on koko Venho mennyt ohi eli en ole kuullutkaan ko. kirjailijasta. Kirjan kansi on upea!

    VastaaPoista
  11. Leena, suosittelen lämpimästi sekä tätä romaania että Venhon runoja, ainakin kokoelma Yhtä juhlaa on hieno. Lastenkirjojakin Venho on tehnyt, mutta niitä en minäkään ole lukenut.

    VastaaPoista
  12. Erja, kaikkien häämästykseksi varmaan, tilasin juuri yhden suomalaisen teoksen, mutta se ei nyt ollut tämä.

    (Tiedätkö, sinä olet kirjablogeista ainut, johon joudun kirjautumaan kahdesti. Muissa blogeissa se on enmmänkin sääntö. Edes Supporttini ei tätä ymmärrä. Siis vaihtui kone ja ohjelma etc. minulla.

    VastaaPoista
  13. Leena, tuo kirjautumishomma on aika mystistä. Mulla ei ole kotona onneksi vaikeuksia, mutta töissä jää joskus kommentit antamatta, kun en vaan pääse sisään vaikka miten päin kirjautuisin. Ärsyttävää!

    Toivottavasti saat pian uuden koneen toimimaan sulavasti!

    VastaaPoista
  14. Minä luen juuri nyt juuri tuota. Kohta se pitää kyllä palauttaa ja on vielä pahasti kesken. No, viikonloppuna aion pyhittää edes muutaman tunnin lukemiselle. Viikolla tuntuu, etten ehdi lukea mitään koskaan ikinä. Minäkin nautin tuosta kielestä tavattoman paljon :)

    VastaaPoista
  15. Kirjailijatar, voi kun ehtisit lukea kokonaan, voi olla vaikea palata jos tulee pitkä tauko.

    Hei, onko sulla kirja Turun kaupunginkirjastosta lainassa? Jos on, niin siinä ei ole ainakaan just nyt varausjonoa, saat uusittua jos tarvitset :)

    VastaaPoista
  16. Erja, en tiedä, otatko vastaan tunnustuksia, mutta blogissani on nyt sinulle sellainen. Kävin eilen facessa ja siinä sun kuva tarjoutui ja juuri kun olin klikkaamassa, se häipyi pois...

    Nyt luen 'pommia'....kunpa saisin sen myös ulos kirjan henkeen.

    VastaaPoista
  17. Leena, kiitos tunnustuksesta! Mulla taitaa olla yksi ikäänkuin rästissä, mutta kivahan niitä on toki saada.

    Mielenkiintoista nähdä mikä sieltä "pamahtaa" sun blogiin seuraavaksi!

    VastaaPoista
  18. Ihan samanlaisia ajatuksia jäi minulle kyseisestä teoksesta. Viimeinen, irrallinen lisä, jossa kerrottiin Mesin ja lasten tapahtumista, särki tunnelman. Olisi ollut parempi jättää loppu avoimemmaksi, nyt oli turhaa selittelyä. Muuten pidin teoksesta kovasti, vaikka siitä en jaksanut analyysia kirjoittaakaan.

    VastaaPoista
  19. On varmaan vähän semmoinen kaksiteräinen miekka käsissä kirjailijalla jos on taitava keräämään tarinaansa jännityksiä ja kohottamaan odotuksia. Miten sitten viedä kertomus loppuun ja keksiä jotain vielä merkillisempää jolla koota juonenpätkät ja saada lukijalle tunne, että juuri näin tässä pitikin käydä.
    Venhon ratkaisu tuntui jotenkin liian helpolta. Toisaalta, Venho on käsittääkseni jo aika kokenut kirjailija, tai siis ainakin runoilija, jospa se lopetus olikin jonkinlaista vastarintaa? Tehdä just niin mistä jo äikänope varoitti, sortua siihen ikivanhaan, kuluneeseen onnelliseen loppuun?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti