Frá ljósi til ljóss, suom. Tapio Koivukari
Johnny Kniga, 2004, 168 s.
Valosta valoon on sadunomainen kertomus Rósasta, jonka äiti on kuollut tyttären syntyessä. Rósa oppii tuntemaan äitinsä Magdalenan tämän päiväkirjaa lukemalla. Muistiinpanot ovat tyttärelle tärkeitä, niiden kautta ja mielikuvituksensa avulla hän pääsee eräänlaiseen keskusteluyhteyteen äidin kanssa.
Rósa elää kymmenvuotiaaksi isänsä Lennin kanssa. Isän rakkaus tytärtä kohtaan on voimakasta, mutta sitä leimaa myös surumielinen kaipaus.
Muita tärkeitä henkilöitä romaanissa ovat Rosán ystävätär Lúna sekä myöhemmin myös tyttöjen poikaystävät Ruskea ja Sininen. Lúna haaveilee taidemaalarin urasta ja ihailee Frida Kahloa. Samaistuminen ja esikuvan palvonta on niin voimallista, että meksikolaistaiteilijattaren tuskaisat aiheet ja hehkuvat värit siirtyvät Lúnan maalauksiin melkein sellaisinaan ja uhkaavat näivettää tytön oman ilmaisun. Kopioimisvaiheen jälkeen Lúna kuitenkin löytää tyylinsä ja hänestä tulee kuuluisa taiteilija.
Ruskeasta ja Sinisestä kerrotaan paljon vähemmän. Pojat ovat tytöille rakkaita, mutta heistä kummastakaan ei muodostu persoonallista kuvaa. Heidän roolinsa kertomuksessa on lähinnä mahdollistaa tyttöjen tutustuminen uuteen omaan itseensä, kehittyvään vartaloonsa ja samalla seksuaalisuuteen. Seksuaalisuus on tarinassa tärkeä voima, se tuntuu leijuvan melkein kaikkien tunteiden taustalla. Samalla se kuitenkin verhotaan symbolein ja runokuvin, ruumiillisuus jää tuoksujen ja sydämentykysten tasolle.
Lennin lisäksi Rósan kasvattajina toimivat perheen vanhat ystävät Róbert ja Helena. Kun Lenni sitten Rósan täyttäessä kymmenen vuotta pitää lupauksensa tytön äidille ja lähtee etsimään kohtaloaan, Rósa jää Róbertin ja Helenan hoiviin. Erityisesti Róbert on ollut Rósalle aina hyvin läheinen, ja kun tämän ja Helenan suhde muutaman vuoden kuluttua katkeaa, tajuaa Rósa rakastavansa Róbertia.
Lennin tie vie Meksikoon, Santa Fe'n kautta pieneen Cerillosin kylään. Sieltä hän toivoo löytävänsä naisen, Rósa Cordoban, jonka kuvan hän on poikasena leikannut lehdestä. Kuvassa, joka edustaa Lennille suurinta unelmaa ja rakkautta maailmassa, Rósa hymyilee onnesta hehkuvin kasvoin, syli täynnä punaisia ruusuja.
Tarinan sadunomaisuus syntyy runollisesta kielestä ja siitä, että surullisia asoita ei katsotaan suoraan päin, niitä ei ikäänkuin ymmärretä vaikeiksi ollenkaan. Dialogi on usein lapsenomaista, siinä joko puhuu lapsi tai puhutaan lapselle. Vigdís Grímsdóttirin on sanottu kirjoittavan aikuisille kuin lapsille ja lapsille kuin aikuisille ja tämä nyt käsillä oleva Tapio Koivukarin käännöskin tukee tätä väitettä.
"Eräänä sunnuntaina Lenni istui parvekkeella Rósa polvellaan. Voi, heillä oli niin usein hyvä yhdessä. Ulkona oli kesäinen auringonpaiste ja hän oli vastikään kastellut kukkapenkin ruusut ja puhellut niille hieman, jotta ne kasvaisivat paremmin. Hän oli aina kovin uuttera kasvien ja kukkien suhteen niin kuin kaiken muun hauraan, siron ja pienen. Semmoinen hän oli ja se oli Rósasta kaunista.Rosán tarina on unenomainen ja kaunis. Salaperäisen ja mielenkiintoisen siitä tekee se, etteivät Lenni sen enempää kuin Rósa ja Róbertkaan oikein tunnu elävän tässä maailmassa. He näkevät unta silmät auki, unta jossa äiti elää vaikka ei olekaan läsnä, unta jossa on mahdollista päättää olla kaipaamatta, tuntematta surua, raivoa tai mustasukkaisuutta. Tarinan mystisyys usuttaa lukijan miettimään kertojan tarkoitusperiä. On selvää, että halutaan kajota tabuihin, mutta se, mitä niistä halutaan ajateltavan, jäi ainakin minulle vielä hämärän peittoon.
- Kukille puhuminen on hyvin tärkeää, hän sanoi ja Rósa sanoi aikovansa muistaa sen, otti häntä kaulasta kiinni ja antoi hänelle suukon, sillä hän oli iloinen siitä, että hänen isänsä oli juuri Lenni eikä kukaan muu.
- Äitisi tiesi tämän aina.
- Minkä?
- Tämän kukkajutun.
- Luulen, että hän tiesi kauhean paljon.
- Niin tiesikin.
- Hän oli myös kauhean mukava.
- Hän oli myös mukava ja antelias. Esimerkiksi hän antoi kaikille ihmisille uuden nimen, jos voi ja jos hän piti heistä. Hän sanoi, että siten hän omisti näissä ihmisissä jotain semmoista, jota kukaan muu ei omistanut ja siten ihmiset muuttuivat salaisuudeksi..."
Valosta valoon on avaus trilogiaan. Haluan lukea muutkin kaksi osaa, vaikka hieman pelkäänkin tunnelman muuttuvan yhtä pahaenteiseksi kuin laulussa, joka tätä ensimmäistä lukiessa alkoi väistämättä soida korvissani: ei saa surettaa, leikittäiskö prinsessaa...
Rósasta ja hänen matkastaan valosta valoon ovat kirjoittaneen myös Maukkis, Kirjanainen ja Anki.
