Vegetaristi / Han Kang


Kuva: Cecilia Paredes / Wikimedia Commons

Enpä olekaan pitkään aikaan lukenut mitään näin ahdistavaa. Etelä-korealainen Han Kang on kirjoittanut tarinan naisesta, joka kääntyy pois kanssaihmisistä ja katoaa oman mielensä syövereihin.

Yeong-hye on tavallinen, arkipäiväisen näköinen nainen, joka ei koskaan vaadi mitään itselleen. Hän on aina noudattanut muiden toiveita, täyttänyt kuuliaisesti ensin tyttären ja myöhemmin vaimon velvollisuudet. Sitten hän alkaa nähdä unia, joiden kauhukuvat saavat hänet lopettamaan lihan syömisen. Näin erikoinen käyttäytyminen ei sovi sen enempää naisen aviomiehelle kuin isällekään, jotka kummatkin yrittävät kaikin voimin murtaa yllättäen virinneen uppiniskaisuuden.

Sisar In-hye on toisaalta huolissaan siskostaan, mutta toisaalta paheksuu tämän käyttäytymistä. Myös In-hye on tottunut osaansa miehensä ja poikansa palvelijattarena. Hän hoitaa oman yrityksensä lisäksi kodin ja perheen, niin että taiteilijamies voi keskittyä omiin töihinsä. Kuinka ollakaan, työprojektien joukkoon eksyy myös Yeong-hye, josta tulee lankomiehelle jonkinlainen taideprojektiksi naamioituva seksuaalinen pakkomielle.

Kaksi naista, kaksi hyödykettä, joiden kaikenlaiseen arvosteluun ja hyväksikäyttöön miehillä on mielestään täysi oikeus. In-hye löytää tilanteesta jonkinlaisen ulospääsyn, mutta Yeong-hyen ainoa pakotie on luhistuminen sisäänpäin.

"Mihin toiseen todellisuuteen Yeong-hyen henki on mahtanut siirtyä jätettyään lihan taakseen kuin käärme luomansa nahan? In-hye muistaa, kuinka Yeong-hye seisoi käsillä käytävässä. Luuliko Yeong-hye sairaalan betonilattiaa metsän pehmeäksi maapohjaksi? Muuttuiko hänen ruumiinsa vankaksi puunrungoksi ja suikerteliko hänen kämmenistään valkoisia juuria, jotka kaivautuivat mustaan multaan? Kohosivatko hänen jalkansa kohti taivasta ja sukelsivatko hänen kätensä maapallon ytimeen saakka? Jännittyikö hänen ojentunut selkänsä, jotta hän voi kasvaa kahteen suuntaan? Imivätkö hänen solunsa auringon lämmössä märästä maasta vettä, kunnes hänen jalkoväliinsä puhkesi kukkia? Heräsivätkö nämä kuvitelmat hänen sielussaan, kun hän seisoi käsillä ja venyttäytyi niin pitkäksi kuin suinkin?" 

Vegetaristia on suitsutettu paljon, se tuntuu olevan tämän kevään kirjallinen tapaus. Ja kyllähän sillä oma lumonsa onkin, ei sitä käy kieltäminen. Han Kangin lakonisesti etenevä teksti on vangitsevaa, sitä lukee jonkinlaisen hölmistyneen hurmoksen vallassa. On silti jotenkin hämmästyttävää, että Vegetaristista on tullut myyntihitti. Se on tyyliltään niin kummallinen ja sillä tavalla höpsähtänyt, että olisi paremminkin voinut kuvitella sen jäävän jonkin pienen piirin kulttiteokseksi.

Olen hieman kateellisena lueskellut kriitikoiden ja muiden lukijoiden feministisiä tulkintoja kirjasta. Olisinpa osannut lukea yhtä analyyttisesti, mutta kattia kanssa, minähän kiehuin kiukusta koko ajan! Ei meinannut millään hermo kestää lukea laumasta miehiä, jotka ihan vilpittömästi uskovat perheen naisten elämäntehtävän olevan miesten tarpeiden tyydyttämisen.

Siis oikeasti, ei kai tälläistä voi enää nykypäivänä olla, edes Aasiassa? Ja jos voisikin, riittääkö se tarinaksi? Ei riitä ainakaan minulle, ei enää nyt kun teini-iästä alkaa olla kymmeniä vuosia ja Lennä, uneksi sekä muut feministiset manifestit on jo aikaa sitten luettu. Jokin sovelias allegoria tai lennokas tulkinta olisi nyt tähän aivan välttämätön, mutta ei irtoa, ei nyt kun juutuin tuohon tahmeaan pintatasoon raivoamaan.

Onneksi muilta irtoaa. Katsokaa vaikka mitä kirjasta kertovat Omppu, Elegia ja Tuomas.



Vegetaristi / Han Kang
Ch'aesikchu¡uija, Deborah Smithin englanninnoksesta suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2017, 215 s.

Kommentit

  1. Ostin kirjan eilen divarista ja odotukset ovat korkealla, saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät. Jotain hienon hypnotisoivaa tässä kyllä on, mutta sitten kumminkin, jäi vähän semmoinen hölmistynyt olo lopuksi, että tässäkö kaikki?

      Poista
  2. Erja, minussa asuu kunnon feministi, joten olisin varmaan kokenut tästä vain tuon 'aasialaisen naisen osan' eli osattomuuden! Joskushan sitä voi vaikka nousta verenpaine kirjaa lukiessa niin, että katkeaa suoni päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, mulla oli se varmaan jo lähellä :)

      Ihmettelin, kun työkaveri kertoi, ettei oikein päässyt tarinaan sisään, vieras kulttuuri etäännytti niin paljon. Mut olis vissiin pitänyt etäännyttää jollekin muulle planeetalle, vähintään.

      Poista
  3. Nainen alkoi muistuttaa kasvia, koska häntä kohdeltiin kasvina - näin suurin piirtein tulkitsin kirjan ydinsanoman. Minua ärsyttivät kirjan kamalat miehet ja jonkinlainen turhan painottunut suoraviivaisuus. Ehkä odotin kuitenkin jotain syvempää, en kyllä osaa sanoa mitä. Eksotiikka kompensoi puutteita, joten minulle lukukokemus jäi positiiviseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvin tiivistetty, tuo se sanoma varmaan aika tarkkaan oli.

      Olisinkohan mä tykännyt enemmän, jos tämä olisi ollut lyhyempi, sellainen ihana pieni kirja? Voipi olla että olisin, silloin tuo höpsähtänyt naivius olisi tuntunut varmaan vaan ihan hienolta tyyliseikalta. Ja tiiviimpänä tämä olisi ollut ehkä vielä runollisempikin, jos olisi jätetty jäljelle vain kielellisesti kaikkein hienoimmat kohdat.

      Olen ollut niin tohkeissani juttua kirjoittaessani, että olen unohtanut kirjan tiedot ja kansikuvan! Nyt heti korjaamaan...

      Poista
  4. Minäkään en ehkä saanut tästä irti ihan kaikkea. odotin jotain ihmeellistä, jota ei tullutkaan. Mutta vakuuttava romaani kuitenkin, pidin lakonisuudesta ja siitä kummallisuudestakin. Valta ja kontrolli kiinnostavat aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi olla että mullakin oli vääränlaiset odotukset, tuo ärsyttävyys pääsi ikävästi yllättämään. Tunnelmahan on toisaalta monin kohdin tosi hieno, mua viehätti kovasti kaikki ne kohtaukset joissa Yeong-hye kuvitteli itseään kasviksi.

      Poista
  5. Raikkaasti pistätä menemään juuri siten, miltä kirja tuntuu! Minä tunsin itseni lukiessa jotenkin vajaaksi, koska en tunne kyseistä kulttuuria ja arvelin, että siinä on jokin avain - mutta minä tirkistelen vain avaimenreijästä. Tirkisteltynäkin kirja tutisutti. Erja, vetävässä jutussasi on hieno kuvituskuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa kun sanot tirkisteleväsi avaimenreiästä. Han Kang'in kerrontatavasta kun tulevat niin elävästi mieleen japanilaiset romaanit, niistä taas Tanizaki ja Avaimen kansi...

      Poista
  6. Googleta Cecilia Paredes, hän ei oikeastaan ole kuvaaja niinkuin kuvateksti vähän harhaanjohtavasti antaa ymmärtää, vaan taiteilija joka tekee tälläisiä tapettiin katoavia naisenkuvia. Taitaa käyttää iteseään mallina, paljon hienompiakin kuvia vielä löytyy, tämä vain oli ainoa jota sai käyttää.

    VastaaPoista
  7. Luin tämän kirjan keväällä (ja nyt tajusin, että olin unohtanut laittaa postauksen julki, jopa siis kirjoitin kirjasta jo) ja kovin samoja tuntemuksia kirjasta. Luin sitä hämmentyneenä huuli pyöreänä. Itä- ja Kaakkois-Aasian maat ovat niin kaukana omasta maailmastani, sama kaukaisuus tuntuu näiden maiden kirjoissakin. Mutta päällimmäisenä tästä kirjasta jäi mieleen se, että naisella ei tosiaan ollut mitään valtaa itseensä. Saa nähdä, milloin Aasiassa naisten asema muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan joka maanosassa on takapajulansa, mutta en millään tahtoisi uskoa, että naisen asema Etelä-Koreassakaan ihan yleisesti on tällainen. Oikeasti mulla ei ole kyllä hajuakaan maan tilanteesta, mutta silti tuli lukiessa mieleen jonkinlainen slummiturismi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!