Teemestarin kirja / Emmi Itäranta


Itäranta, Emmi : Teemestarin kirja
Teos, 2012, 266 s.

Teemestarin kirja on kekseliäs yhdistelmä tuttua luonnonmaisemaa ja eksoottista kulttuuria. Eletään tulevaisuudessa, ehkä muutaman sadan vuoden päässä nykyhetkestä. Teekulttuuri on aikojen kuluessa kotiutunut meillekin, lähelle viimeisiä puhtaita pohjavesialueita.

Mutta nyt maailmasta on loppumassa vesi! Jopa pohjoisen lähteet kuivuvat, kasteluvettä ei ole saatu enää aikoihin ja pesu- ja juomavettäkin riittää ihmisille vain säännöstellen.

Teemestarin tytär Noria keräilee tavaroita muovihaudasta ja ratkoo niiden avulla menneisyyden arvoituksia ystävänsä Sanjan kanssa. Hän opiskelee isänsä johdolla teeseremoniaa ja vaalii suvun vanhaa salaisuutta, läheisen tunturin luolissa pulppuavan lähteen sijaintia. Tehtävä on vaarallinen, sillä veden hallintaoikeus on jo kauan kuulunut  vain sotilaille, ja vesirikoksesta seuraa ankara rangaistus, jopa kuolema.

Teos on raikkaasti uudenlainen yhdistellessään alueita ja kulttuureja, joita ei ole totuttu liittämään toisiinsa. Tyylillisestikin se on omanlaisensa, jonkinlainen sadunomainen dystopia. Taitava kerronta ja mielenkiintoinen juoni tekee teoksesta hauskan lukea, mutta täysin en kuitenkaan teokseen ihastunut. Mukana on monia uudissanoja, joista osa aivan nerokkaitakin, mutta toistettaessa niiden teho kuluu nopeasti loppuun ja erikoisuus kääntyy itseään vastaan. Myöskään henkilöiden nimeäminen ei ole mielestäni aivan luontevaa, nimien runollisuus tuo tarinaan vähän liikaa lastenkirjamaisuutta.

Teemestarin kirja on saanut jo ainakin pari kirjallisuuspalkintoa ja blogeissa siitä on useita mainintoja, yleensä hyvinkin ihastuneita. Joana nautti hiljentymisestä tämän jouluna lukemansa kirjan äärellä, Kirsin se täräytti melkein sanattomaksi ja Mikolle se oli peräti täydellinen lukuelämys!
Jenni löysi tyylistä hieman haparointiakin, Liisa taas vaikuttui sekä Itärannan kyvystä kuvitella tulevaisuuden maailmaa että hänen tavastaan kertoa tarinaa.

Kommentit

  1. Hih, kiinnostavaa - minä en kiinnittänyt nimiin mitään huomiota... kun taas Stephen Kingin kirjassa "John Smith" tuntui kovin ilmeiseltä nimeltä.

    Kiva ettei tämä ihan katastrofi ollut sinulle, vaikkei täysin vakuuttanutkaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei katastrofi laisinkaan, mutta kaiken sen kehumisen jälkeen ehkä kuitenkin hienoinen pettymys.

      Poista
  2. Uudissanat ovat vaikeita. Jotenkin muistelen, että Rimmisen Nenäpäivässä oli myös vastaavaa pioneerihenkeä, mikä onnistui joskus paremmin, joskus huonommin. (Miltei aiheeseen liittyvä sivuhuomio: Hikeennyin, kun Hesarin päätoimittaja tuomitse talkoistamisen - ja joukkoistamisen - epäonnistuneiksi käännöksiksi englannin crowdsourcingille. Omasta mielestäni etenkin talkoistaminen on kaiken kaikkiaan oivallinen vastine. Olenko yksin tämän näkemyksen kanssa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkoistaminen kuulostaa minustakin ihan hyvältä. Jonkinlaista ärsyyntymistä voisin silti kuvitella seuraavan siitäkin, että kun on tällä tavoin keksitty hyvä tapa johtaa uudissanoja, sitä aletaan käyttää kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa paikoissa.

      Poista
  3. Minäkään en kiinnittänyt nimiin mitään huomiota, mutta nuortenkirjamaisuuden tunnistin tai sitä pohdiskelin itsekin. En olisi osannut sanoa sen johtuvan runollisuudesta, mutta se voi olla totta. Joka tapuksessa minä(kin) pidin tästä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aika useinkin ongelmia suomalaisten kirjojen henkilönimien kanssa. Ymmärrän kyllä senkin, että ei kaikkien nimi voi olla Liisa tai Matti, mutta sitten kumminkin, näissä Sinjoissa ja Silloissa on ikäänkuin vähän liikaa yritystä :)

      Poista
  4. Tästä on nyt kyllä blogattu niin paljon, että pitää itsekin hankkia käsiini jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastojonot ei varmaan ole enää kauhean pitkät, ainakaan itse en jonottanut tätä kamalan kauaa.

      Poista
  5. Voi, että minä ihastuin tähän kirjaan ja äänestin sitä jopa parhaaksi Blogistanian Finland-kilpailussa. Kirja on huikea sekoitus todella vanhaa kuten teemestarit ja teeseremoniat ja tulevaisuutta, johon olisin toivonut enemmän uusia keksintöjä...helivaunu tulee mieleen, mutta ei se miten sitä käytettiin. Kirjasähkökäyrässä on arvostelu kirjasta.

    Mai laakso

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on paljonkin mihin ihastua, en ihmettele ollenkaan. Jokin ihan viimeinen niitti nyt kumminkin puuttui, että voisin sanoa samaa.

      Poista
  6. Minä ihastuin Teemestarin kirjaan aivan varauksetta ja minulla(kin) kirja oli ykkösenä Blogistanian Finlandiassa. En yleensä pidä uudissanoista, mutta tulevaisuuteen sijoittuvassa kirjassa ne toimivat. Minulle Itärannan kirja jäi mieleen pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin paljon varsinkin miljöökuvauksesta ja asetelma taistelusta veden hallinnasta on hieno. Mutta jotain aiheen käsittelystä jäi kuitenkin puuttumaan, jotta olisin voinut ottaa tarinan ihan tosissani.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!