Sistersin veljekset / Patrick deWitt


DeWitt, Patrick : Sistersin veljekset
The Sisters brothers, suom. Tero Valkonen
Siltala, 2012, 348 s.

Olenkohan mahtanut koskaan ennen lukea lännentarinaa! Lapsena oli juhlaa jos telkkarista joku viikonloppu tuli länkkäri lännenmiehineen ja inkkareineen, mutta 70-luvun alkuun mennessä olin jo menettänyt kaiken mielenkiinnon kyseiseen genreen.

Sitäkin hauskemmalta tuntui nyt lukea deWittin veljestarinaa. Siinä on mukana kaikki tutut elementit ja lisänä vielä ovela humoristinen kierre.

Sistersin tappajaveljekset ovat keikalla. Heidän on määrä päästää päiviltä kullankaivaja Herman Kermit Warm, kunhan ensin kiristävät tämän paljastamaan salaisuutensa, kemiallisen kaavan joka saa kullan melkein hyppäämään joesta huuhtojan vaskooliin.  Matka kulkee Oregonista Sacramentoon ja sen varrella veljekset ryyppäävät, käyvät naisissa ja raivaavat tieltä vastustajia.

Tarinaa kertoo Eli, harvinaisen hempeämielinen ja pohdiskeleva lännenmies. Itseasiassa Eli ei oikeastaan olisi koskaan halunnut ampua ketään, mutta lojaanina pikkuveljenä hän on ajautunut mukaan Charlien selkkauksiin ja lopulta mahtavan kommodorin joukkoihin palkkamurhaajaksi. Charlie taas nauttii täysin siemauksin väkivallasta ja kunnioituksesta, jota hänen nopea asekätensä muissa herättää. Ja usein elämä onkin veljeksille yksinkertaista; kun vaihtoehtoina on joko tappaa tai tulla itse tapetuksi, siinä jäävät enimmät pohdinnat ja tunnontuskat aika lailla taustalle.

Parasta kirjassa on kuitenkin herkullinen ristiriita Eli'n tunteilun ja veljesten ronskin elämäntyylin välillä. Eli on niin kiintynyt hevoseensa, että vaikka koni menettää silmänsä ja tuskin pystyy kävelemään suoraan, ei Eli henno vaihtaa uuteen ratsuun edes tilaisuuden tarjoutuessa. Jokaisessa häntä edes vilkaisevassa naisessa Eli näkee mahdollisuuden rakkauteen, säälii näiden huonoja olosuhteita ja veljeltään salaa haluaa auttaa antamalla naisille kaikki rahansa. Eli häpeää roikkuvaa mahaansa ja houkuttelee veljensäkin kokeilemaan uutta keksintöä, hammasharjaa ja hampaidenpesujauhetta.

Ja kun ampuminen taas alkaa, Eli vaihtaa persoonaa, vaipuu punaiseen transsiin ja tappelee hurjana veljensä rinnalla.

Patrick deWittin täytyy olla kyllä jonkinlainen velho. Tämä on nimittäin jo toinen kirja häneltä, jossa aihe ei ole kiinnostanut minua juuri lainkaan, mutta lukiessa olen tyystin kääntänyt kelkkani ja ollut aivan  ihastunut tarinaan.

Oman hienon lisänsä lukunautintoon antaa kirjan taitto. Käytetyt kirjasimet eivät ole niitä kaikkein tavallisimpia. En tunnista mitkä fontit ovat kyseessä, mutta niissä on samanaikaisesti jotain modernia ja jotain historiaan viittaavaa. Yleisilme on ilmava ja helppolukuinen, suuremmalla kirjasimella painetut lauseet lukujen aluissa vetäisevät mukaan jatkamaan aina vielä vähän lisää.

Sistersin veljeksistä on kerrottu myös mm. Kirjainten virrassa, IlselässäOfelia Outolinnussa ja Rakkaus on koira helvetistä -blogissa.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä niin hyvä kirja että. Hyvä muuten, että mainitsit myös tuon kirjan taiton, ihastelin sitä lukiessani. Aluksi olin melko varma, etten pidä teoksesta ja luin vastahankaan, mutta kertojaäänen lempeys yhdistettynä teoksen muuhun maailmaan teki siitä vastustamattoman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin aina suunnattomasti ilmavasta taitosta, ja tässä siihen oli kiinnitetty huomiota. Mustat sivut erottamassa kirjan kolmea osaa toisistaan oli myös ihan hienot, vaikkei kolmiosaisuus minusta olisi toisaalta muuten ollutkaan kovin silmiinpistävää.

      Mulle on jo kerran aikaisemminkin käynyt deWittin kanssa niin, että aloitin valmiina jättämään kesken, mutta yllätyksekseni kirja olikin mahtava. Osasin siis jo vähän varautua johonkin hyvään;)

      Poista
  2. Olen miettinyt tämän varaamista, mutta en oikein sulata väkivaltaa missään muodossa ja siksi välttelin - mutta sinä et sitä mitenkään korosta, joten ehkä se ei ole niin päällekäyvää tässä kuitenkaan, vaan muut elementit tärkeämmät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua tämän väkivalta ei häirinnyt. Kyllähän sitä oli, mutta se oli ennemmin sellaista nopeaa ja suorasukaista, ei millään lailla mässäilevää.

      deWitt kirjoittaa kaikesta jotenkin niin hienosti ja sinisilmäisen toteavasti, että lukija säästyy ällötyksiltä, vaikka kuvattaisiinkin esim. kullanhuuhtojan visvaista koipea ;)

      Poista
  3. Nakkasin sinua haasteella :)

    http://kirjajakaakao.blogspot.fi/2012/08/ota-riski-ja-rakastu-kirjaan.html

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    Uteliaana heti katsomaan...

    VastaaPoista
  5. Jonkin sortin velho deWitt on kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Odotan suurella mielenkiinnolla, mistä aiheesta hän seuraavaksi kirjoittaa.

      Poista
  6. Blogissani on sinulle post-it tunnustus. Kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon tunnustuksesta ja kiitos myös upeista kirjoituksistasi!

      Poista
  7. Lyhyestä virsi kaunis: Hyvä huomio tuo kirjasinseikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku on paneutunut ihan kunnolla myös ulkonäköseikkoihin tätä kirjaa suunniteltaessa :)

      Poista

Lähetä kommentti