Etten palaisi tuhkaksi / Gaute Heivol


Etten palaisi tuhkaksi/ Gaute Heivoll
Før jeg brenner ned / suomentanut Päivi Kivelä
WSOY, Aikamme kertojia, 2012, 306 s.

"Hän vaihtoi pari sanaa ulkona vartioivan konstaapelin kanssa. Sitten hän lähti laskeutumaan rinnettä Odd Syvertsenin talolle päin. Sieltä hän näki talonsa jäännökset. Hän tunsi itsensä muukalaiseksi uusissa vaatteissaan, mieheksi joka oli ollut pitkään poissa ja jota kukaan ei tuntenut ja joka oli lisäksi kulkenut harhaan. Hänestä tosiaan tuntui että hän oli kulkenut harhaan tai ei oikein muistanut missä hänen talonsa oli, talo jossa hän oli asunut viimeiset kolmekymmentäviisi vuotta elämästään. Hän lähestyi paikkaa hiljaa ja varovasti aivan kuin raunioissa olisi nukkunut joku, jota ei missään tapauksessa saanut herättää. Hän tuli tielle, pisti kädet taskuunsa ja käveli hitaasti eteenpäin. Sitten hän pysähtyi, ja siihen, parinkymmenen metrin päähän, hän jäi pitkäksi aikaa katselemaan. Kuin ei olisi saanut näystä kyllikseen. Hän katseli. Katseli. Katseli. Hän oli kyllä sanonut että menisi katsomaan palanutta taloaan ja menisi yksin, mutta ei ollut ajatellut menevänsä yöllä. Nyt hän seisoi siinä eikä hänestä tuntunut miltään. Hän oli vain tyhjä ja oudon selkeä yhtä aikaa. Hän astui vielä muutaman askeleen ja uudet kovat kengänpohjat narskuivat soralla joka askeleella. Sitten hän pysähtyi taas ja katseli vain. Kuin olisi nähnyt kaiken läpi."
Tulipa pitkä lainaus, ja olisin halunnut lainata enemmänkin! En olisi raaskinut laittaa tekstiä poikki, hieno kuvaus vanhasta miehestä kotitalonsa raunioilla jatkuu kirjassa vielä pitkään.

Etten palaisi tuhkaksi kertoo tuhopolttojen sarjasta, joka tapahtui etelänorjalaisessa Finslandetin kylässä kesällä 1978. Kertojana on Gaute Heivoll, kirjailija joka syntyi kylässä tuona samana vuonna. Kuulemiensa tarinoiden ja löytämiensä dokumenttien avulla hän on koostanut tositapahtumista upean tarinan, jossa sekoittuvat nuoren pojan muistot ja kirjailijan eläytyminen pyromaanin jakautuneen mielen liikkeisiin.

Olen lukenut vain harvoja norjalaista alkuperää olevia romaaneja, mutta kuvittelen kertomuksesta huokuvan jotain tyypillistä kyseiselle kansalle. Kylän asukkaat kohtelevat toisiaan avoimesti, luottavaisina ja hiljaisen ystävällisesti, ollaan maaseudulla veden äärellä, tavallisen kansan parissa.

Norjalaistunnelmaa vahvistavat tekstissä tiuhaan toistuvat paikannimet, tarina on koko ajan paikannettu todella tarkasti. Tiedämme aina mihin suuntaan kukakin liikkuu maastossa, vähän kuin seuraisimme poliisin merkkineulojen liikettä tutkintakartalla aseman seinällä.

Tihein jännitys ei kuitenkaan johdu pyromaanin liikkeiden seuraamisesta ja hänen kiinnijäämisensä odotuksesta. Syyllinen paljastetaan lukijalle jo varhaisessa vaiheessa, paljon ennen hänen paljastumistaan tarinan muille henkilöille. Se, mikä lukijan sydäntä puristaa, on kyläläisten reaktioiden odotus. Miltä tuntuu, kun tuhopolttajaksi paljastuu tuttu ihminen? Se kilttinä tunnettu naapurin poika, joka oli mukana sammuttamassa jokaista paloa. Mitä ajattelee isä, kun epäilykset alkavat herätä? Kuinka voisi äiti ilmiantaa poikansa, vaikka näkee mitä tämä on tekemässä? 

Kertomuksessa on voimakas tunnelma alusta lähtien. Vaikka tapahtumat etenevät hitaasti, ne kulkevat vääjäämättä kohti suurta onnettomuutta. Teksti on kuitenkin rauhallista ja toteavaa, voimakkaita kuvailuja ei tarvita. Silti, vaikka suru leijuu kaiken yllä, jollain liki käsittämättömällä tavalla mukana on myös toivoa. Jo samana kesänä ruoho alkaa kasvaa hiiltyneiden rakenteiden raoista, raunioita raivataan pois. Onnettomuuden uhrien painajaiset loppuvat vähitellen ja naapurukset alkavat taas vierailla toistensa luona.


Kirjasta lisää mm. seuraavista blogeista: Leena LumiJärjellä ja tunteella, Booking it some more, Luetut, lukemattomat, Ilselä, Kirjava kammari ja  Lumiomena.

Kommentit

  1. Lainasin tämän juuri eilen, mutta on vielä muutama kirja luettavana ennen kuin pääsen tämän kirjan kimppuun. Odotan kyllä innoissani lukemista, sillä olen kuullut tästä niin paljon hyvää sekä täällä blogeissa että kirjaston asiakkailtakin. Palaan kirjan luettuani lukemaan tarkemmin sinunkin arviosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta nyt lueskelen täällä muiden arvioita, useimmat ovat pitäneet tästä tosi paljon!

      Jostain kirjailijan tyylissä tuli ihan hiukan mieleeni Gallayn Tyrskyt. Sen kanssahan minulla kävi niin, etten aluksi oikein tykännyt ja sitten vähän ajan kuluttua, kun kirja oli pyörinyt aikansa mielessä, pidinkin ihan valtavasti. Saas nähdä kuinka kauan tämä mietityttää!

      Poista
  2. Erja, tämä on vuoden suuria yllättäjiä ja automaattisesti ilmoitin tämän myös lehtihaastattelussa kesän lukusuosituksiin jutussa, jossa mukana myös Säynätsalon kuuluisa kirjasto ja osa ihanaa henkilökuntaa.

    Norjalaisessa kirjallisuudessa kulkee julma, ei niin ystävällinen juonne, kirjallisuudessa ja todellisuudessa. Siellä on rankasti sukujen välistä vihaa ja kylien sisäistä jantelaisuutta, kuten Suomessakin. Sen on parhaiten tiivistänyt norjalainen kirjailija Aksel Sandemose teoksillaan. Etenkin Pakolainen ylittää jälkensä on kautta maailman tunnettu juuri Janten laista, joka kertoo paljon norjalaisuudesta, mutta samalla meistä kaikista.

    Yksi maailman parhaita kirjoja on Sandemosen Kadonnut on vain unta.

    Vinkin Sandemosen lukemiseen sain Aila Meriluodolta. Muuten olisin vieläkin ihan vailla elämäni huippuja, kuten vaikka Sandemosen Ihmissusi, jonka yhdestä päähenkilöstä Felicia Venhaugista tuli toinen kirjallinen alter egoni.

    Etten palaisi tuhkaksi imee lukijansa pohjaimuun kuten laatudekkari silti olematta dekkari. En voinut millään lopettaa ja sisällä kasvoi hätä, ahdistus ja varmuus, että näin se on ollut ja näin se tulee olemaan. Pienet Jantet eivät muutu koskaan, eikä se, että ne kätkevät sisänsä järkyttävimmät ihmiskohtalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena kun muistutit tuosta Sandemosesta, se on yksi niistä nimistä joissa on aina ollut ihan erityistä hohdetta, mutta joiden tuotantoon en ole kuitenkaan tutustunut. Mulla alkaa juuri loma, haen samantien tuolta hyllystä jotain häneltä mukaan!

      Tuon julman juonteen löytää kyllä tästäkin kirjasta, juuri tuosta vääjäämättömyydestä jolla kaikki tapahtuu. Mutta silti mukana on ihan uskomattoman hienoa hyvyyttäkin, anteeksiantoa ja lähimmäisen tukemista liki mahdottomassa tilanteessa. Ja juuri se tekee kirjasta niin hienon!

      Poista
  3. Kuinkas sattuikaan! Tämä on ollut minulla jo parisen viikkoa kotona, mutta se on jäänyt kirjapinon alimmaiseksi kun muut lainaamani teokset ovat kiilanneet eteen. (Ehkäpä nyt saan sen aloitettua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä anna kannen hämätä, minusta tuo kuva ei ainakaan ole kovin tyylikäs eikä oikein johdattele sisältöönkään. Kannattaa lukea!

      Poista
  4. Minullakin on ollut tämä jo jonkun aikaa kirjastosta lainassa. Kohta täytyy kyllä tarttua tähän kun päivittäin vaikuttaa tulevan lisää kehuvia arvioita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki, joiden arvion eilen illalla luin, olivat pitäneet, Katja ja Leena varsinkin jäivät mieleen todella ihastuneina. Eli täytyy tarttua!

      Poista
  5. Tämä oli tosiaan taidokasta työtä, tunnelma on vahva. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja vielä kuinka vähäeleisesti kaikki on saavutettu! Ehkä se vähäeleisyys onkin juuri sen hienouden salaisuus, teksti on painavaa kun siinä on vain olennainen, suoraan päin kasvoja.

      Poista
  6. Hyvin onnistuit luonnehtimaan tuota tunnelmaa, yhtäaikaa surullista ja jotenkin toiveikasta.

    Minua jotenkin riipi lukea kuvausta sen tuhopolttajan vanhemmista kun totuus alkoi heille selviämään. Kun monien toiveiden poika paljastuu tuhopolttajaksi, melkein itketti lukiessa vanhempien tuska.

    Mutta siitä toiveikkasta tunnelmasta, kirjan kyläyhteisö vaikutti sellaiselta, että tuollaisessa tapauksessa yhteisö kyllä tekijän vanhempia kantaa, ei syyllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sai henkeä haukkoa kun ajatteli noiden vanhempien kohtaloa. Tietysti sen pojan tulevaisuus suretti myös, mutta hän tuntui olevan jotenkin sairaan mielensä turvissa, en surrut häntä ollenkaan niin paljon. Johtuu varmaan omasta elämäntilanteesta, olen varmaan jo paljon enemmän äiti kuin tytär.
      Mutta onneksi kirja loppui niin toiveikkaasti.

      Poista
  7. Minuakin riipaisi tuhopolttajan vanhempien tuntema tuska. Todella hienosti kuvattu. Ja sitten toisaalta toivo ja kauneus, joita kirjassa myös oli.

    Hirveän hieno kirja, joka on todella jäänyt mieleen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että kirjan tunnelma säilyy mullakin mielessä pitkään. Onneksi siinä on surun seassa niin paljon muuta, parempaa.

      Poista
  8. Upea kirja, luin kahdessa päivässä mikä nykyään on aika harvinaista, kirjan täytyy olla tosi hyvä, että jaksan siihen keskittyä. Minulle tässä kirjassa osuvampaa ajan kuvausta oli, kun hengilöt katsoivat jalkapallon MM Argentiinasta kesällä 78. Muistan elävästi kun valvoin yksin pienessä yksiössä kesä-öitä ja menin uupuneen aamulla töihin. Myös kertojan kuvauksen omasta ulkopuolisuuden tuntestaan muiden juhliessa olivan sellaista minkä tunnistan omista nuoruuden muistoistani.Kaiken kaikiaan miellen jäävä lukuelämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan paljon vahvaa tunnelmaa ja tuommoisia MM-kisojen tapaisia tarttumakohtia, voisin kuvitella että varsinkin norjalaisille tämä on ollut tärkeä kirja.

      En tiedä, onko tämä julkaistu kotimaassaan jo ennen Utöyan tapahtumia. Joka tapauksessa niin lähellä, että aihepiiri on takuulla koskettanut vahvasti siltäkin kantilta, samanlaista ihmetystä ihmisen pahuudestahan näissä molemmissa käsitellään, vaikka tapahtumat ovatkin erilaisia.

      Poista

Lähetä kommentti