tiistai 20. heinäkuuta 2010

Parvekejumalat

Parvekejumalat / Anja Snellman
Otava, 2010, 316 s.

Tarinassa ovat törmäyskurssilla somalityttö Anis ja islaminuskoon kääntynyt suomalainen Zahra-Alla. Asetelmahan on mitä kiinnostavin, mutta kumma kyllä, kertomus ei lähde liitoon.

Anis pyristelee perheensä otteessa, haluaa bilettää ystävien kanssa ja lähestyä poikaa, johon on ilmastoluennolla ihastunut. Isä on kuitenkin väkivaltaisen ankara, pistää veljien haukkapartion saattamaan tyttöä joka paikkaan, kirjastoonkin. Tytär yritetään saada kuuliaiseksi hakkaamalla ja pilkkaamalla, tähän haetaan jopa uskonveljet rukoushuoneelta avuksi.

Zahra taas saanut elää vapaasti boheemien taiteilijavanhempien keskittyessä itseensä. Poukkoilevasta rajojen etsinnästä on jäänyt pahoja arpia ja Zahra kääriytyy hunnun taakse kuin turvaan. Hän kerää ympärilleen yhteisön, Halajan -ryhmän. Yhdessä he haluavat palata kotiin eli kääntyä islaminuskoon.

Eri suuntiin kulkevat tytöt kohtaavat Zahran pikkusiskon Wandan ystävystyessä Aniksen kanssa. Sattumalta heillä on myös yhteinen ihastus, kettupaitapoika Luka.

Olen pitänyt joistain Anja Snellmanin kirjoista kovastikin, varsinkin Lemmikkikaupan tytöt (2007) ja Pelon maantiede (1995) ovat molemmat hyviä. Snellmanilla on Anna-Leena Härkösen tavoin kyky poimia esille ajassa olevia teemoja ja rohkeutta tarttua niihin. Molemmat ovat myös kelpo kirjoittajia ja onkin mielenkiintoinen juttu, että kiitosta on herunut niin vähän. Toisikohan ikääntyminen apuja tähän? Olen joskus tuuminut, onko arvostuksen puutteeseen syynä se, että kun kirjailija on nainen, nuori ja kaunis, niin senhän täytyisi riittää. Tukehtuisiko kansa kateuteensa, jos kyseinen henkilö vielä saisi tunnustusta älylleen ja kyvyilleen?

Luin jostakin haastattelun, jossa Anja Snellman valitti tätä viimeisintä kirjaa olleen vaikea kirjoittaa. Sen voi helposti uskoa, koska lukiessa tulee tunne, että tarina töksähtelee. Monet luvuista ovat vain sivun pituisia. Toisaalta lyhyessä kappaleessa asia saa painoarvoa, mutta toisaalta tulee tunne, että lupaavasta alusta huolimatta asiasta ei sitten ollutkaan paljon sanottavaa.

En pidä siitä, että Snellman kirjoittaa Aniksen tarinaa minä-muodossa. Uskon toki kirjailijan kykenevän eläytymään vieraisiin kulttuureihin, mutta tahtoisin mieluimmin kuulla somalitytön tarinan somalitytöltä itseltään. Nyt luin tarinan, jossa kaikki oli juuri niin kuin minäkin luulisin asioiden olevan, mutta epäilenpä vaan, että siinä ei ole vielä koko totuus.

Kirjasta jäi ajatuksiin surua ja vihaa. Mikä voi saada miehen uskomaan, että hänen kunniansa on kiinni siitä, silvotaanko tyttären sukuelimet ja mistä ihmeestä hän vielä uskoo saaneensa oikeuden suorituttaa silvonnan? En yleensä ole tuntenut tarvetta käännyttää ketään, mutta näiden isien (ja äitien!) saattamiseksi järkiinsä tulisi löytää keino ja pian!

Kun ihminen löytää uuden uskonnon tai ideologian, miksi hän usein haluaa heittäytyä siihen niin totaalisen kokonaisvaltaisesti? Järjenkäyttö jää ja silmät suljetaan tiukasti mikäli uudessa elämäntavassa uhkaa paljastua jotain ikävää. Zahrakaan ei pysty poimimaan islamista vain hyviä puolia, vaan tahtoo alistua uskonnolle kokonaan. Kuinka tiukat rajat hän mahtaakaan tarvita tunteakseen olevansa turvassa?

Vähemmän ahdistavasti ja kuitenkin lähelle pakolaistytön totuutta päässee Marjaneh Bakhtiari teoksessaan Mistään kotosin. Siinä tosin kertoja on kotoisin Iranista ja asuu Malmössa, mutta ongelmat todennäköisesti ovat melkolailla samat.

2 kommenttia:

  1. Joka paikassa sanotaan, että Parvekejumalat "islamislam", mutta kirjassa ei oikeastaan puhuttu islamista juuri lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, vaikka islam on kirjassa koko ajan läsnä, se on mukana vain syynä tai seurauksena, varsinaista tietoa uskonnosta on tästä kirjasta turha etsiä.

      Toisaalta en usko Snellmanin edes yrittäneen kertoa uskonnoista, vaan ennemminkin vain yhdestä uudesta ilmiöstä näissä maissa, joihin islaminuskoisia on tullut pakolaisina. Samanaikaisesti kuin monet nuoret pakolaistytöt haluavat vapautua perinteidensä asettamista rajoituksista, toiset täältä kotoisin olevat ovat valmiita alistumaan samaisiin rajoituksiin.

      Sitä on ainakin minun vaikea ymmärtää, ja se varmasti olikin yksi syistä, miksi tämä kirja kiinnosti. Selityksiä ihmisten käyttäytymiseen on tietysti yhtä paljon kuin ihmisiäkin, enkä usko Zahran tarinan välttämättä olevan edes niitä kaikkein tyypillisimpiä, mutta ihan mielenkiintoinen se on silti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!