Kirottu Istanbul / Elif Shafak
The bastard of Istanbul ; suomentanut Maria Erämaja
Gummerus, 2012, 498 s.
Kaipasin edellisen kirjan ankean tunnelman jälkeen jotain erilaista, ja valitsin luettavaksi Elif Shafakin romaanin Kirottu Istanbul. Kirja on juuri niin mausteinen ja värikäs kuin luulinkin, sen mukana pääsee maistelemaan sekä kitkeriä että makeita makuja.
Alkuasetelma on rohkea ja mielenkiintoinen. Tarinaa kertovat rinnakkain turkkilaiset ja armenialaiset, joiden yhteinen menneisyys on verinen. 1900-luvun alussa Turkissa pantiin toimeen etninen puhdistus, jossa pahimpien arvioiden mukaan kuoli jopa yli miljoona armenialaista. Turkki ei ole vieläkään tunnustanut kansanmurhaa, eikä asiasta voida maassa avoimesti puhua. Elif Shafakin lisäksi Orhan Pamuk on ollut syytteessä turkkilaisuuden loukkaamisesta uskallettuaan ottaa kantaa vuoden 1915 tapahtumiin.
Kirjan etuliepeessä kerrotaan, että Shafakin tuotantoa leimaa omaperäinen länsimaisten ja itämaisten tarinankertomusperinteiden yhdistäminen. Tämä on varmasti totta ja näkyy kerronnan melkein ylitsevuotavana täyteläisyytenä. Hieman lörpöttelevä kertojanääni ja toiston käyttäminen tyylikeinona tuovat mieleen myös kansansadut.
Historian synkät salaisuudet paljastuvat romaanin lukijalle vähä vähältä mm. verkossa käytyjen keskustelujen muodossa. Näissä keskusteluissa Amerikkaan paenneiden armenialaisten jälkeläiset etsivät toisiaan ja ymmärrystä sukujensa menneisyyteen. Keskustelu on kiihkeää ja katkeraa, ovathan isoisien ja -äitien kertomukset kotimaassa koetusta väkivallasta, pelosta ja nälästä olleet järkyttävän kuultavaa.
Yksi keskustelijoista on Armanoush, amerikkalaisen äidin ja armenialaisen isän tytär. Armanoush, tai Amy, kuten äiti varsinkin avioeron jälkeen mieluiten tytärtään kutsuu, kiinnostuu isänsä äidin kohtalosta siinä määrin, että haluaa matkustaa Istanbuliin, isoäidin kotikaupunkiin. Tilaisuus matkaan tarjoutuu yllättävän mutkan kautta; myös Amyn uuden isäpuolen, Mustafa Kazancin, perhe asuu kaupungissa.
Kazancin perheen miesten yllä lepää kirous, joka on tappanut heistä jokaisen ennen kuin he ovat ehtineet täyttää 40 vuotta. Niinpä tämä turkkilaisperhe koostuukin erikoisista ja vahvoista naisista; tädeistä, isoäideistä ja isoisoäideistä. Naiset ottavat lämpimästi vastaan uuden sukulaistytön. He eivät aluksi edes tiedä hänen armenialaistaustastaan, mutta kun asia paljastuu, sillä ei ole kenellekään suurempaa merkitystä.
Kirjan perusjuoni on melodramaattisuudessaan melkein nolo, mutta se antaa Shafakille hienon mahdollisuuden kertoa taustalla toista, suurempaa tarinaa. Se on tarina muistamisesta ja unohtamisesta, kertomisesta ja kertomatta jättämisestä, kostosta ja kyvystä unohtaa menneet, antaen armon käydä oikeudesta.
Kirotusta Istanbulista on kirjoitettu blogeissa jo niin paljon, että meinasin tyystin lannistua linkkittämisen kanssa. Tässä kuitenkin muutama vinkki: Norkku on hyvän jutun lisäksi jaksanut laatia pitkän linkkilistan muihin juttuihin, Anneli kertoo arvostelunsa aluksi aimo annoksen tiukkaa faktaa vuoden 1915 tapahtumista Turkissa ja Leenan jutusta taas saa todella hyvän kuvan kirjan mittavasta ja ihastuttavasta henkilökaartista.
Erja, minusta tuntuu, että pidit ja et;-) Ymmärrän! Ihan todella! Vaikka oenkin Shafakin noituma eli jotenkin hänen kielensä ja tyylinsä vanki jo kahden paksun kirjan osalta,niin Kirotussa Istanbulissa on minusta liikaa henkilöitä ja sitten etenkin nuo nettidialogit rasittivat lukuelämystä. Minä nyt vain en voi sille mitään, että Shafakin molemmat kirjat ovat ollet minulle elämys ja jotenkin oudosti, tämä viimeisin, joka tuli tosin ennen Rakkauden aikakirjaa ja toi hänelle syytteenkin, on minusta vioistaankin huolimatta melkein täydellinen.
VastaaPoistaKiva ettet huomannut, että olin henkilögallerian kanssa aivan hukassa;-) Vain matriarkaattitalon naiset muistin kaikki koko lukumatkan ajan.
Kirjan tuoksu on aistillinen...
Olet oikeassa Leena, pidin ja en. Olen itsekin taipuvainen kaikenlaiseen höpöttelyyn, mutta tässä vähän hermostuin tuohon tyyliin, jota jutussakin jo sanoin lörpötteväksi. Ja juoni veti lopussa minusta vähän överiksi.
PoistaMutta sitten ne kaikki ihmiset, erilaiset luonteet ja tyypit, miten hienosti ne oli kuvattu, oli ihanaa päästä mukaan just varsinkin Kazancin naisten elämään! Ja se kertomuksen taustalla kasvava ymmärrys siitä, että vaikka juuriensa tunteminen ja menneisyys on arvokasta, saattaa niiden kaikkein katkerimpien muistojen unohtamisessa piillä myös mahdollisuus hyvään, se oli hienoa!
Täysin samaa mieltä, sillä minullekin jäi päällimmäiseksi tästä hyvä mieli...ja oikeuskin tapahtui;-) Olen hirveä,mutta kun...tiedäthän: Hyvitys!
VastaaPoistaKaunista, lumoavaa huomista naistenpäivää sinulle!
(Jos minua ei näy facessa, se johtuu siitä, että R. meni 'korjaamaan' mun kotimaiset kirjablogit sivua ja nyt en ymmärrä siitä mitään enää, koska en saanut siellä kirjani esille. Viimeksi läpi tuli Woolf. Sitä ei voi kuulemma peruuttaa, sitä ns. korjausta/muutosta. Mun oma sivu taitaa vielä toimia, mutta se kirjablogit sivusto on nyt pilattu...hyvin teknisen miehen toimesta;-)
Samoin, oikein hyvää naistenpäivää! Mä taidan juhlistaa sitä jäämällä töiden jälkeen kirjastolle kuuntelemaan luentoa L. Onervasta ;)
PoistaMullekin kotimaiset kirjablogit näkyy vähän nuivasti, liekö se aikajanauudistus syypää siihen? Postaukset tulee näkyviin pienenä listana oikeassa palstassa, paljon tylsemmin kuin ennen. Voi tosiaan olla, ettei sille voi mitään. Tai sitten joku keksii jonkun säätömahdollisuuden, toivottavasti!
Juuri tänään siirsin tämän paikkaa hyllyssä Rakkauden aikakirjan viereen ja mietin, miten upean runsaita kirjoja molemmat. Toivottavasti saamme lukea Shafakilta vielä lisääkin!!
VastaaPoistaNiinpä, ja jotenkin uskon, että kyllä saamme!
PoistaVälillä sitä aina kaipaa päästä johonkin eksoottiseen tunnelmaan ja ainakin tämän kanssa se onnistui hyvin.
Minulle tämä ei ollut ihan nappivalinta, mutta oli kirjassa paljon hyvää, mielenkiintoista ja värikästä. Haluan lukea vielä Rakkauden aikakirjan, ja vähän odottelen, että se olisi paremmin minulle sopiva Shafak.
VastaaPoistaRohkea aihevalinta ja molemmat osapuolet huomioonottava käsittely oli minusta tässä parasta. En oikein voi käsittää, miksi kirjailija on ollut syytteessä turkkilaisuuden halventamisesta, minusta molemmista kansakunnista kerrotaan sekä negatiivisia että positiivisia asioita ja lisäksi ymmärtävässä hengessä.
PoistaKirjoitustyyli oli se mikä vähensi minulla lukunautintoa, taidan olla pelkistetymmän kielen ystävä. Jotenkin se lörpöttely näistä upeista naisista kerrottaessa tuntui myös vähättelevältä, niin kuin heitä ei tarvitsi ottaa ihan tosissaan.
Yhden toisen kirjan muistan kyllä jossa myös "lörpöteltiin" ja silti pidin siitä, se on Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann. Miksiköhän se ei siinä ärsyttänyt?