maanantai 5. syyskuuta 2016

Vieraat / Helmi Kekkonen

.

Olen pitänyt paljon Helmi Kekkosen kertojanäänestä. Kuulin sen aiemmin hiljaisena ja poispäin vetäytyvänä, yleensä rauhallisena vaikka joskus myös hieman epävarmana tai jopa tuskastuneena puheena. Tätä edellinen romaani, Suojaton, on jäänyt minulta lukematta, mutta hieno esikoisromaani Valinta ja sitä edeltänyt novellikokoelma Kotiin  ovat molemmat vielä hyvässä muistissa. Hetkiä ihan oikeasta elämästä, tarkkanäköisesti ja eläytyen kuvattuja kuulaita pysäytyskuvia; sellaisina nuo edeltävät teokset palaavat mieleen.

Siksi vähän ihmettelenkin, ettei tämä Vieraat tehnyt yhtä hyvää vaikutusta.  En kuule enää tyynen hiljaista ääntä, sen paikalla on hieman kireä, omiin ajatuksiinsa uppoava ja ajoittain hengästyneisiin vyörytyksiin vauhkoontuva kertoja. Kun ajattelen romaanin asetelmaa nyt kun kirja on jo luettu, onhan se toki hieno. Monesta suunnasta valotetut kuumailmapallot, odotus joka suuntautuu yhteen ja samaan hetkeen aivan erilaisten tapahtumien kautta, ja muitakin hienoja juonnellisia ja rakenteellisia ratkaisuja on helppo nähdä näin jälkikäteen, mutta lukiessa ne eivät minulle vielä oikein hahmottuneet.

Kirjan tunnelma on surullinen, päällimmäiseksi teemaksi nousee useammankin kaltainen hyljätyksi tuleminen. Keskeinen henkilö on Senja, lapsettomuudesta kärsivä, itse lapsena ajoittain heitteille jätetty nuori nainen. Hän on järjestänyt illalliset lähimmille ystäville ja perheenjäsenille. Kaikki on valmista, kesäilta on kaunis ja asunto tyylikäs, mutta illasta ei muodostu sellaista kuin Senja toivoo. Lauri lähtee ostamaan kukkia eikä palaa ajoissa, äiti tuo yllättäen mukanaan uuden miesystävän ja käyttäytyy ärsyttävästi kuten aina, pari kuokkavierastakin soittaa ovikelloa.
"Hän katsoo kodissaan olevia ihmisiä. Vieraitaan.
Jännittyneitä, hieman epäluontevia eleitä. Kohteliaita lauseita ja lyhyitä katseita. Kohotettuja laseja. Hehkuvia kasvoja.
He ovat tulleet koska tietävät mitä Senja tältä illalta haluaa ja tarvitsee (kaikki paitsi Nelli ja Karen, mutta heitä ei lasketa, he lähtisivät pian ja unohtuisivat yhtä nopeasti). Iloa ja onnea, niitä hän tarvitsee. Tunteen siitä, että ihan tavalliset ja hyvät asiat ovat vielä mahdollisia, myös hänelle. Että kaikesta huolimatta hän on nainen joka voi kutsua läheisensä illalliselle. Että he ovat Laurin kanssa pariskunta jonka luona voi viihtyä.
Ja olemmehan me, olemme olemme, vaikkei Lauri olekaan täällä (vaan missä, tule jo, tule nyt!) ja kohta vieraat alkavat ihmetellä ja kysellä eikä hänellä ole vastausta, mutta ei vielä, vielä tämä kaikki on normaalia. Lauri on vain ostamassa kukkia. Lauri on ostamassa kukkia niin kuin kuka tahansa aviomies jonka (ihan tavanomaisella tavalla valmisteluista ja odotuksesta hermostunut) vaimo on järjestänyt illalliset, ja Lauri tulee pian takaisin ja kaikki voivat huokaista helpotuksesta.
Ei mitään draamaa, ei tänään, ei nyt.
Senja juo lisää ja viinin ihana vaikutus alkaa tuntua: kihelmöinti sormenpäissä, poskille lehahtava kevyt puna, katseen reunoille tuleva pehmeys. Rauhoittava eikä lainkaan yksinäinen ulkopuolisuuden tunne."
Senjan mieliala heittelehtii, hän on hetkittäin varma ettei selviä emännän roolistaan ja ihmettelee, mikä sai hänet kuvittelemaan että jaksaisi. Naisen ajatusten sekasorto selittyy pikkuhiljaa muiden alkaessa kommentoida tapahtumia ja kertoa asioista myös takautuvasti. Silti tarinaa on ahdistavaa lukea, sillä vaikka ymmärrys Senjaa kohtaan kasvaa, myötätunto ei lisäänny ollenkaan samassa suhteessa.

Kirjan kansi on yksinkertaisuudessaan kaunis. Pidän kovasti Elina Warstan piirrostyylistä ja kuva nostaa esille valoisan ja kauniin yksityiskohdan muuten aika synkästä tarinasta.

Kekkonen, Helmi: Vieraat
Ulkoasu: Elina Warsta
Siltala, 2016, 295 s.

8 kommenttia:

  1. Osuvasti valitset ilmaisun: vauhkoontuva. Hermostunut henki kerronnassa on, se hekuu kestien emäntähahmosta. Sirpaleinen rakenne on kuitenkin kiinnostava. Olisi mukava lukea Kekkoselta vähemmän utuista. Ymmärrän "yskäsi". Ja kansi on ilmavan herkkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein ihmetyttää, että mikä tässä kirjassa silittää minua niin vastakarvaan. Jäin kai jotenkin vain tuijottamaan sitä Senjaa, niin ärsyyntyneenä, etten sitten kyennyt enää kiinnittämään huomiota mihinkään muuhun.

      Ei tulisi mieleenkään väittää että kirja olisi huono, mutta en voi kyllä myöskään sanoa nauttineeni lukemisesta.

      Poista
  2. Se on nyt Erja niin, että tämä kirjoituksesi vahvisti, että jätän nämä Vieraat väliin. Olin jo melkein asian päättänyt ja tämä sun teksti oli nyt se kuuluisa viimeinen niitti. Saatan toki lukea tämän joskus, mutta en nyt. On kova kirjasyksy menossa ja tulossa, joten nyt helposti käy niin, että kaikkia kiinnostaviakaan uutuuksia ei pysty lukemaan - varsinkaan, kun kärsin juuri jonkinlaisesta uutuusähkystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pakko on karsia, millään ei ehdi kaikkea mitä tahtoisi.

      Tänä syksynä on ihan poikkeuksellisen monta tosi mielenkiintoista esikoistakin tulossa, tai julkaistukin siis jo.

      Ja joskus tekisi mieli jotain tietoakin ehtiä lukemaan. Olin juuri eilen mielenkiintoisessa koulutuksessa, siellä käsiteltiin kirjallisuusterapian menetelmiä, siitä aiheesta tahtoisin nyt kiivaasti tietää lisää. Ja muutamasta muustakin ;)

      Poista
  3. Hauskaa, minäkin kirjoitin tästä juuri. Minulle tämä oli lievä pettymys, vaikka en ole edes aiempia lukenut. Mutta harvoin tykästyn ihan hirveästi pienoiromaaneihin.

    Kuvailet tätä kyllä hyvin, jotenkin todella samoja fiiliksiä kertojanäänestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas on käynyt niin, että ne ihan kirkkaimmat helmet on tainneet olla pienoisromaaneja. No ei kaikki, mutta monet.

      Tätä lukiessa mietin aika paljon sitä, että täytyykö lukemisen olla aina miellyttävää. Ei kai sen täydy, mutta kyllä aika hyvä keino vaikuttaa lukijaan taitaa olla se, että saa lukijan tuntemaan myötätuntoa henkilöitä kohtaan.

      Ja minulla näyttää olevan niin, että jotta pitäisin kirjasta, minun täytyy pitää kirjan henkilöistä. Saa ne olla ihan hullujakin ja kauheita monellakin tapaa, mutta jokin ymmärrys ja kiintymys täytyy syntyä.

      Poista
  4. Vieraat kyllä poikkeaa tyyliltään täysin muista Kekkosen kirjoista. Kaikki aiemmat teokset luettuani on todettava samaa, kirja ei ollut yhtä levollinen, tyyni ja herkkäsävyinen kuin Suojaton, Valinta ja Kotiin. Ei vieraat huono ollut, mutta erilaisuus jotenkin yllätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se surumielinen levollisuus ja jonkinlainen armahtava tarkkanäköisyys on ollut Kekkosen kirjoissa just se juttu, joka on miellyttänyt. Nyt kun se puuttui, oli se tietysti vähän pettymys.

      Poista

Kiitos kommentistasi!